Tuoretta tietoa Virosta
27.4.2023 | Viro

Tallinkin vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen tappio pieneni

Teksti Timo Huttunen
Kuva AS Tallink Grupp

Tallinkin vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen tappio pieneni

 

Tallink-konserni julkaisi vuoden 2023 ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksen.

Vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä konsernin tappio, 5,4 miljoonaa euroa, oli selvästi pienempi kuin vuoden 2022 vastaavana ajanjaksona, jolloin tappio oli 40 miljoonaa euroa.

Konsernin vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen liikevaihto kasvoi ja oli 171,2 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2022 oli 106,1 miljoonaa euroa.

Konsernin investoinnit tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä olivat 11,5 miljoonaa euroa ja ne kohdistuivat pääosin yhtiön kolmen aluksen teknisiin parannuksiin ja päivityksiin sekä vihreän teknologian päivityksiin.

Myös yhtiön vuokratuotot kasvoivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 30,3 miljoonaan euroon. Yhtiön 15 aluksesta on tällä hetkellä vuokrattuna kuusi eri puolilla maailmaa.

Tallinkilla on edelleen vahva 231,5 miljoonan euron likviditeettipuskuri yhdistettynä käteisvaroihin ja käyttämättömiin luottolimiitteihin.

”Jokaisen tilikauden vaikeimman vuosineljänneksen tappio on sellainen, johon olemme tyytyväisiä. Se osoittaa vankkaa suorituskykyä. Vuoden kahden ensimmäisen kuukauden alustavien tulosten perusteella näytti jopa siltä, että vuosineljänneksen loppuun mennessä olisi mahdollista saavuttaa nollatulos tai pieni voitto, mutta joidenkin liiketoimintojen kehitys johti lopulta marginaaliseen tappioon”, kertoi Tallink-konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene.

”Uusin laivamme MyStar pärjää hyvin Helsinki-Tallinna-reitillä, Turun reitin Baltic Princessin aikatauluun ja reittiin tekemämme muutokset johtivat matkustajamäärien kasvuun ja parempaan asiakastyytyväisyyteen, Tallinna-Tukholma-reitin Baltic Queenin asiakasmäärä on palautumassa ennalleen ja pitkäaikaisilla sopimuksilla vuokratut alukset ympäri maailmaa suoriutuvat hyvin.”

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
autolautta Helsinki-Tallinna-reitti laiva mystar paavo nõgene Tallink Tallink-konserni vuosineljännes

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää