Tuoretta tietoa Virosta
27.1.2023 | Viro

Viron julkisti kartan väestönsuojista

Teksti Mark Taylor
Kuva Viron pelastuslautakunta

Viron julkisti kartan väestönsuojista

 

Viron pelastuslaitos (Päästeamet) on julkaissut verkossa kartan Viron yleisistä väestönsuojista. Viimeisen vuoden aikana on perustettu kaikkiaan yli sata väestönsuojaa, joissa on tilaa jopa 60 000 ihmiselle. Yhtenä syynä suojien perustamiseen on Venäjän hyökkäys Ukrainaan.

”Alle vuodessa olemme löytäneet, tarkastaneet ja merkinneet 103 julkista väestönsuojaa noin 60 000 ihmiselle. Tavoitteena on tämän vuoden loppuun mennessä kartoittaa ja merkitä väestönsuojat jopa 100 000 hengelle”, kertoo pelastuslautakunnan tiedottaja Sten-Patrick Kreek.

Väestönsuojat ovat tarkoitettu henkilöille, jotka ovat hälytyksen aikana ulkona kauempana kotoaan. Suojat on merkitty oranssilla pohjalla olevalla sinisellä kolmiolla, jossa on teksti ”Avalik varjumiskoht” eli yleinen väestönsuoja.

Niille, jotka ovat hälytyksen aikana kotona tai töissä on suositeltavaa pysyä paikallaan ja mennä kellariin, maanalaiseen pysäköintihalliin tai ikkunattomaan huoneeseen.

Suurempiin asutuskeskuksiin hälytyssireenejä on jo asennettu. Lisäksi varoituksia lähetetään tekstiviesteinä. Myös TV- ja radioasemat tiedottavat vaarasta.

Sotilaallisten uhkien lisäksi varoituksia voidaan antaa myös poikkeuksellisista sää- tai saasteolosuhteista. Kaikki nykyiset väestönsuojat löytyvät täältä.

 

Asiasta kertoi yleisradioyhtiö ERR.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
hälytys KELLARI pommisuoja sireeni sota ukraina venäjä väestönsuoja

23.9.2026 | Viro

Virolle kaksi mestaruutta Baltian sommelier-kisassa

Virolle kaksi mestaruutta Baltian sommelier-kisassa

Viron Aleksei Pogrebnoi voitti Tallinnassa viikonvaihteessa jo 20. kertaa järjestetyn Baltic Sommelier Grand Prix -kilpailun ja nousi toistamiseen Baltian maiden … Lue lisää

22.9.2026 | Viro

Uusia hotelleja Tallinnaan ja Itä-Viroon

Uusia hotelleja Tallinnaan ja Itä-Viroon

Tallinnaan ja Viroon nousee uusia hotelleja sekä vaihtoehtoisia majoituskohteita kuin sieniä sateen jäljiltä. Viime viikon torstaina muurattiin Tallinnan sataman viereisellä … Lue lisää

9.9.2026 | Viro

Tallinnan lentoasema teki taas ennätyksen

Tallinnan lentoasema teki taas ennätyksen

Tallinnan lentoasema on tehnyt uuden kautta aikain kuukausikohtaisen matkustajaennätyksen. Lentoaseman kautta kulki elokuussa lähes 390 000 matkustajaa, mikä oli 16 … Lue lisää

2.9.2026 | Viro

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Tänään 2.9.2026 Viron Riigikogussa eli parlamentissa järjestettiin presidentinvaalit. Tasavallan seuraavaksi presidentiksi vuosille 2026-2031 valittiin maan nykyinen oikeuskansleri Ülle Madise. Hän … Lue lisää

28.8.2026 | Viro

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Mitä mieleesi tulee paikannimestä Põltsamaa? Kenties vahva sinappi tai some-kuvista nähty linna tai  tienviitta Tallinna-Tartto -maantien varressa – tosin jo … Lue lisää

23.8.2026 | Viro

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Helsinki–Tallinna-väli on yksi Euroopan vilkkaimmista kansainvälisistä merireiteistä, ja monelle meistä laivamatka Viroon on osa säännöllistä arkea tai odotettua vapaa-aikaa. Lähivuosina … Lue lisää

20.8.2026 | Viro

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

”Süda, kuis sa ruttu tõused kuumalt rinnus tuksuma, kui su nime suhu võtan, püha Eesti – isamaa!” …eli vapaasti suomennettuna: … Lue lisää

18.8.2026 | Viro

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Tallinnan Linnahallin vieressä sijaitsevalle Kalasadaman ranta-alueelle rakennetaan ympärivuotinen, sekä ulkoilma- että sisäaltaita käsittävä merikylpylä. Rakennusluvan äskettäin saanutta keskusta alkaa sen … Lue lisää