Tuoretta tietoa Virosta
23.11.2022 | Viro

Joulukuusi oli jo keskiajalla Tallinnan Raatihuoneentorilla

Kuusi saa valaistuksen ja joulutorin avajaiset ovat perjantaina
Teksti ja kuva Timo Huttunen

Joulukuusi oli jo keskiajalla Tallinnan Raatihuoneentorilla

 

Raatihuoneentori on ollut keskiajalta lähtien Tallinnan alakaupungin keskus, kauppapaikka ja juhla-aukio.

Torilta alkavat Vanhankaupungin vanhimmat kadut: Apteegi, Dunkri, Kinga ja Kullassepa tänav, Saiakang, Vanaturu kael, Voorimehe ja Raekoja.

Raatihuoneen aukion vieressä on myös kaksi maamerkkirakennusta: Pohjois-Euroopan parhaiten säilynyt keskiaikainen goottilainen raatihuone ja Raeapteek eli Raadinapteekki, joka on yksi Euroopan vanhimmista toimivista apteekeista. Lääkkeitä on myyty jo vuodesta 1422 lähtien.

Raatihuoneentorilla on jouluna tärkeä rooli perinteiden säilyttämisessä. Mustapäiden veljeskunta pystytti joulukuusen Tallinnan Raatihuoneentorille ensimmäisen kerran jo vuonna 1441. Tallinnan kuusi maailman vanhin julkisessa kaupunkitilassa oleva joulukuusi.

Raatihuoneentorin joulukuusen perinne ja sen säilyttäminen on tallinnalaisille tärkeää, koska kaupunkilaisten mielestä ilman joulukuusta ei ole oikeaa joulutunnelmaa.

 

Kuusi valitaan tarkkaan

Joulukuusen valinta on perusteellinen hanke, jonka aikana valitaan se ainoa ja oikea eli koko Viron tärkein joulukuusi.

Kuusi valitaan kilpailun kautta. Sopivan puun tulee olla vähintään 15 metriä korkea.

Tänä vuonna kuusi tuotiin Raatihuoneentorille 17. marraskuuta Anijan kunnan Mustjõen kylästä. Puun tuominen on joulupukin johtama ja poliisin turvaama ja siirtotapahtumasta on tullut valtakunnallinen mediatapahtuma.

Perjantaina 25. marraskuuta kello 18 on joulutorin viralliset avajaiset ja joulukuusi saa valaistuksen.

Ensimmäisenä adventtina 27. marraskuuta kello 16 Tallinnan kaupunginjohtaja sytyttää kynttilän Raatihuoneentorin joulukuuseen. Tästä alkaa jouluaika Tallinnassa.

Kaupunginjohtaja julistaa jouluaattona 24. joulukuuta kello 12 Raatihuoneen ikkunasta joulurauhan, joka kestää koko maassa 13. tammikuuta asti. Joulurauhan julistaminen on vuosisatoja vanha skandinaavinen perinne.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
joulu joulukuusi joulurauha joulutori kynttilä Raadinapteekki raatihuone tallinnan raatihuoneentori

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää