Tuoretta tietoa Virosta
11.7.2022 | Viro

Matkailijoiden määrän kasvu jatkui toukokuussa

Teksti Timo Huttunen
Kuva Julius Jansson / Unsplash

Matkailijoiden määrän kasvu jatkui toukokuussa

 

Viron tilastokeskuksen mukaan Viron majoitusliikkeissä vieraili toukokuussa 2022 lähes 249 000 matkailijaa, mikä on 176 prosenttia enemmän kuin viime vuoden toukokuussa. Sekä virolaisten että ulkomaisten matkailijoiden* määrä kasvoi.

Viron tilastokeskuksen analyytikko Helga Laurmaa kertoi, että Virossa majoitettiin noin 117 000 ulkomaista ja 132 000 kotimaista matkailijaa. ”Ulkomaalaisten matkailijoiden määrä kasvoi voimakkaasti, mutta oli silti lähes puolet alle vuoden 2019 määrästä, joka oli ennen koronapandemiaa.

Kotimaisten matkailijoiden määrä majoitusliikkeissä oli 19 prosenttia suurempi kuin toukokuussa 2019, mikä on jälleen uusi ennätys. Koskaan aiemmin toukokuussa ei majoitusliikkeissä ole yöpynyt näin paljon kotimaisia ​​matkailijoita”, Laurmaa lisäsi.

Kotimaan matkailijoista 66 prosentilla matkan tarkoitus oli lomamatka ja 26 prosentilla työmatka. Suurin osa kotimaisista matkailijoista (31 prosenttia) majoittui Harjumaalle, jossa myös Tallinna sijaitsee.

Kotimaisista matkailijoista 14 prosenttia yöpyi Pärnumaalla ja 11 prosenttia Tartumaalla. Itä-Virumaalla majoittui 10 prosenttia. Länsi-Virumaalla ja Saarenmaan maakunnassa molemmissa 6 prosenttia virolaisista matkailijoista. Kotimaanmatkailijat yöpyivät majoitusliikkeissä yhteensä 216 000 yötä.

Toukokuuhun 2021 verrattuna turistien määrä kasvoi sekä Euroopan maista että Euroopan ulkopuolisista maista. Alhainen vertailupohja oli edelleen yksi syy merkittävään muutokseen.

Eniten matkailijoita tuli Suomesta (lähes 43 000) ja Latviasta (lähes 15 000). Saksasta saapui 7 000 ja Liettuasta 5 000 turistia. Ulkomaisista turisteista 72 prosenttia majoittui Harjun maakuntaan, seuraavina tulevat Pärnumaa (10 %) ja Tartumaa (7 %). Ulkomaalaiset turistit yöpyivät Virossa yhteensä 230 000 yötä.

Virossa oli toukokuussa turisteille avoinna 1 043 majoitusliikettä, mikä on 121 majoituspaikkaa enemmän kuin huhtikuussa.

Vieraille oli tarjolla 21 000 huonetta ja 50 000 vuodepaikkaa. Huoneiden käyttöaste oli 41 prosenttia. Vierasyön keskimääräinen hinta oli 43 euroa henkilöltä. Summa on kolme euroa enemmän kuin huhtikuussa. Keskimääräinen yöpymisen hinta henkilöä kohden oli Harjumaalla ja Tartumaalla 47 euroa, Itä-Virumaalla 40 euroa ja Pärnumaalla 36 euroa.

 

* Ulkomaisten matkailijoiden määrä ei sisällä Ukrainasta tulevia pakolaisia.

 

Tagid: 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
hotelli hotellihuone majoittuminen Virossa majoitusliike matkailija matkailu turisti ulkomaalaiset

21.12.2024 | Viro

Virolaiset jouluruokaperinteet

Virolaiset jouluruokaperinteet

Samaan aikaan, kun kaukaisienkin maiden kulttuuri tulee netin nopeudella kotitalouksiin, muuttuvat myös ruokaperinteet. Juhlapyhien ruokailut periytyvät ja muuttuvat ehkä … Lue lisää

20.12.2024 | Viro

Viro suunnittelee lukukausimaksuja yksivuotisille maisteriohjelmille

Viro suunnittelee lukukausimaksuja yksivuotisille maisteriohjelmille

Viron opetusministeriö suunnittelee lukukausimaksujen käyttöönottoa yksivuotisille maisteriohjelmille tavoitteenaan lisätä yksityistä rahoitusta korkeakoulutuksessa. Tavoitteena on myös kannustaa opiskelijoita tekemään tietoisempia … Lue lisää

20.12.2024 | Viro

MMA-liiga Raju suunnittelee kansainvälistä laajentumista

MMA-liiga Raju suunnittelee kansainvälistä laajentumista

Virolainen energiayhtiö Evecon on ostanut MMA-liiga Rajun ja aikoo laajentaa toimintaansa kansainvälisesti. Tuleva kilpailu, Evecon Raju 17, järjestetään 22. … Lue lisää

18.12.2024 | Kulttuuri

Tunnelmallisia joulukonsertteja Virossa

Tunnelmallisia joulukonsertteja Virossa

Virossa joulunaikaan kuuluu myös musiikista nauttiminen. Musiikin keinoin viritytään jouluun, vietetään aikaa yhdessä perheen tai ystävien kanssa ja valmistaudutaan … Lue lisää

17.12.2024 | Viro

Virolaiset voivat hakea oman kuusen valtion metsästä

Virolaiset voivat hakea oman kuusen valtion metsästä

Joulutunnelmaa nostattaa, kun lähdet metsään joulupuun hakuun sen sijaan, että ostat valmiin joulukuusikauppiaalta. Viron metsähallitus (RMK) kehoittaa hakemaan oman … Lue lisää

14.12.2024 | Viro

Suomalainen jättää Viroon 200 euroa päivässä

Suomalainen jättää Viroon 200 euroa päivässä

Suomalaisten tämän vuoden matkailuluvut ovat tiedossa jo kolmelta vuosineljännekseltä. Laivamatkustajien määrässä on kolmen prosentin nousu, kuten aikaisemmin olemme kertoneet. … Lue lisää

10.12.2024 | Viro

Tallinna–Tartto–Riika–Vilna -reittiliikenne alkaa vuoden 2025 alussa

Tallinna–Tartto–Riika–Vilna -reittiliikenne alkaa vuoden 2025 alussa

Viron, Latvian ja Liettuan junaliikenteen operaattorit Elron, Vivi ja LTG Link alkavat yhtenäistää aikataulujaan tarjotakseen matkustajille parempia mahdollisuuksia liikkua … Lue lisää

8.12.2024 | Viro

Vastaa kyselyyn kaksois- ja monikansalaisuudesta 

Vastaa kyselyyn kaksois- ja monikansalaisuudesta 

Suomessa on käynnissä kansalaisuuslain uudistaminen. Tähän liittyen sisäministeriö tekee parhaillaan selvitystä kaksoiskansalaisuuden tulevaisuudesta ja mahdollisuudesta siirtyä vastavuoroisuusperiaatteeseen. Suomi-Seuran kysely … Lue lisää