 |
|
|
|
V i r o t u t u k s i:
Hiljaa, todella hiljaa, joulun kellot
|
Neuvostoliitossa ja Neuvosto- Eestissä ei vietetty joulua, sillä joulu on uskonnollinen juhla. Joulupukin sijasta lapsille toi lahjoja uuden vuoden yönä Pohjoisnavalla asuva Pakkasukko ja joulukuusien sijasta kodeissa kynttilät paloivat uuden vuoden kuusissa. Perheissä tietenkin istuttiin uuden vuoden pitopöytään.
| Joulupukki oli porvarillista hapatusta, Pakkasukko oli se oikea. |
|
|
|
 allinnan neuvostoaikainen kaupunginjohto oli ilmeisesti koottu täysistä tomppeleista. Kysymys oli ainoastaan uuden vuoden kuusien myynnistä. Virallisten ohjeiden mukaan niiden myynti olisi pitänyt aloittaa vasta 27.- 28. joulukuuta. Kaikki olisivat siten saaneet tuoreen puun ja kuusten väärinkäyttö olisi samalla estetty.
Tumpelot Tallinnan kaupunginjohtajat menivät kuitenkin antamaan joka vuosi uuden vuoden kuusille myyntiluvan jo 22.- 23. joulukuuta. Kauniit kuuset myydään aina ensiksi, joten kaikilla oli kiire ostaa. Aikainen myyntiaika mahdollisesti kuusien väärinkäytön. Oli mahdoton erottaa kuka osti itselleen uuden vuoden kuusen ja kuka porvarillista hapatusta edustavan joulukuusen. Todella kiusallinen tilanne.
Aluksi joulun vastaisuus NeuvostoEestissä oli todella tiukkaa. Kun Viro oli “vapautettu” 1944, väkeä alettiin opettaa uuden isännän tavoille. Joulua vietettiin salaa. Verhot ikkunoissa poltettiin kynttilöitä ja rohkeimmilla oli jopa pieni joulukuusi jossain nurkassa. Usein joku “koputti” eli ilmoitti naapurin joulunvietosta “sinne minne pitääkin” eli turvallisuusviranomaisille. Työpaikalla tuli sitten vaikeuksia.
Protesti kirkossa
Käytiin myös joulukirkossa. Joulujumalanpalvelukset olivat illalla, työpäivän jälkeen. Opettajat pantiin vastaamaan oppilaittensa aatteellisesta kasvatuksesta, ja monesti oli kirkon ovella opettaja repimässä lapsia pois vanhempiensa seurasta. Opettajien velvollisuuksiin kuului myös selvittää keiden oppilaiden kodeissa joulua vietettiin. Viaton kysymys; “Mitä joulupukki teille toi” toi tuloksena nimilistan joka kulkeutui “sinne minne pitääkin”.
Stalinin kuoltua kuria höllättiin, joulun vietto ei ollut enää vaarallista, ainoastaan kiellettyä. Joulua vainottiin koska se oli kristillinen juhla. Uskonto taas oli Leninin mukaan “oopiumia kansalle”, ja uskonnollisuus tuli kitkeä pois tieteellisen maailmankatsomuksen jaloista. Oikeastaan ainoa kristillinen tilaisuus johon kunnon kommunisti saattoi osallistua uraansa vaarantamatta oli hautajaiset. Katsottiin, että osallistuminen ei ollut henkilökohtainen valinta vaan vainajan kunnioittamista.
Joulukirkon suosio kasvoi 60- ja 70- luvuilla. Kirkossa käyminen oli eräänlainen protesti vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää kohtaan ja iltaisin, etenkin kaupungeissa, piti järjestää useita peräkkäisiä jumalanpalveluksia jotta kaikki halukkaat mahtuisivat.
Kotona joulunvietto jatkui vahvana perinteenä. Jouluruokien valmistaminen oli haaste sinänsä, mitään ei tietenkään saanut kaupasta ja jo pelkästään raakaaineiden hankkiminen vaati perheenäideiltä käsittämättömän paljon aikaa ja vaivaa, makkaroiden ja sylttyjen valmistamisesta puhumattakaan. Perinteinen joulupöytä notkui kuitenkin joka kodissa, se oli kunnia- asia, se oli pakko olla, ja pakon edessä tehdään ihmeitä.
Jouluaatto ja joulupäivä olivat tietenkin tavallisia työpäiviä joten joulunvietto tapahtui iltaisin ja perhepiirissä.
Viralliseksi pyhäpäiväksi
Ensimmäistä kertaa joulua uskallettiin näkyvästi juhlia 1987 jolloin Virossa oli jo alkanut pyrkimys itsenäistymiseen. Mutta vasta seuraavana, laulavan vallankumouksen vuotena, parlamentti tohti julistaa joulupyhät pyhäpäiviksi ja joulua vietettiin virallisesti ja luvan kanssa. Samoihin aikoihin Viroon tuli myös virallinen Joulupukki, Suomesta tietenkin, ja Nesteen kustantamana. Joulupukki liikkui julkisuudessa, jutteli lasten kanssa ja jakoi makeisia. Jokainen virolaislapsi tietää nyt, että oikea Joulupukki asuu Korvatuntunturilla eikä missään Pohjoisnavalla.
Monessa perheessä jouluperinteet olivat ehtineet katketa ja jouluruokien teko taito kadota. Niinpä virolaisissa lehdissä oli pitkälti 90- luvulle aina joulun alla laajoja artikkeleita siitä kuinka sitä joulua pitää viettää ja kuinka jouluruokia laitetaan. Tämä “oikean joulunvieton” informaatio on osaltaan normittanut virolaista joulua ja yhtenäistänyt jouluperinnettä.
Vasta 90- luvun puolivälissä punainen alkoi tulla joulun väriksi. Alkuaikoina punaväriin liittyi liian paljon politiikkaa ja joulukoristeet olivat kultaa ja vihreää. Samoin alkuvuosina joulukortit olivat korostuneen uskonnollisia ja näin erottuivat talvisista uuden vuoden korteista. Viro teki rahauudistuksen kesäkuussa 1992 ja aluksi palkat olivat noin sata markkaa kuukaudessa. Vasta alkukeväästä 1993 palkkojen nousu ylitti hintojen nousun ja ihmiset lakkasivat köyhtymästä. Tämä näkyi vuoden 1993 jouluna. Silloin kaupoista loppuivat Barbit, vaikka yksi ihailtu nukke maksoi yli isän viikkopalkan. Legotkin olivat loppua, mutta niitä sentään saatiin viime tipassa lisää. Oli eletty taloudellisesti ras kaita aikoja, ensin ruplan hyperinflaatio 1991- 92, sitten raju rahauudistus, arki oli raskasta ja rahat eivät oikein riittäneet edes välttämättömään elämiseen. Silti heti kun siihen oli edes pieni mahdollisuus, vanhemmat tinkivät kaikesta muusta ostaakseen lapsilleen sellaiset joululahjat joista lapset tuskin edes uskalsivat unelmoida.
Nykyään joulunvietto Virossa on muuttunut normaaliksi. Viron elintarviketeollisuus on koonnut itsensä ja jouluherkkuja notkuvat kauppojen kylmätiskit, enää ei perheenäidin tarvitse yötä myöten tehdä verimakkaraa. Joulukirkko on edelleen suosiossa, mutta suosio on laskenut, enää se ei ole poliittinen protesti. Joulu on kaupallistunut ja kaupallista joulua kritikoidaan aivan kuin Suomessakin. Erona on kuitenkin se, että vanhan ajan jouluja, Virossa salajouluja, ei haikailla takaisin. Joulunhenki tai pikemminkin sen puute kyllä puhuttaa, aivan kuten Suomessakin.
[Teksti: Antti Sarasmo]
[Kuvat: Jaak Kadarik]
|
|
