Tuoretta tietoa Virosta
30.4.2023 | Viro

Yli puolet virolaisista viljelee puutarhatuotteita

Teksti Timo Huttunen
Kuva Markus Spiske / Unsplash

Yli puolet virolaisista viljelee puutarhatuotteita

 

Prisman tekemän asiakaskyselyn mukaan virolaiset ovat viherpeukaloita. Yli puolet eli 54 prosenttia kyselyyn osallistuneista vastasi jo kasvattavansa tai suunnittelevansa kasvattaa puutarhatuotteita ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

47 prosenttia vastaajista on viljellyt puutarhatuotteita jo aiemmin ja aikoo tehdä niin myös tänä vuonna. Seitsemän prosenttia haluaa aloittaa puutarhatuotteiden, kuten vihannesten ja yrttien, viljelyn ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

Ahkerimmat viherpeukalot asuvat Raplamaalla, jossa peräti 74 prosenttia asukkaista viljelee puutarhatuotteita.

”Näemme myös myymälöiden ostotilastoista, että keväällä myymälöistämme ostetaan elintarvikkeiden lisäksi yhä enemmän erilaisia ​​puutarhatarvikkeita, kuten multaa, lannoitetta, siemeniä, pienempiä puutarhatyökaluja ja kasveja. Virolaiset ovat aina olleet ahkeria viljelijöitä, mutta viime vuosina viljelystä on tullut entistä trendikkäämpää”, kertoo Prisma Peremarketin teollisuustuotekategorioiden johtaja Merit Uus.

Prisma-hypermarketeihin on huhtikuun puolivälistä lähtien ollut avoinna erillinen puutarha-alue, joista suurimmat ovat Tallinnan Rocca al Maren Prismassa, Tarton Annelinnan Prismassa ja Narvan Prismassa.

Prisma toteutti asiakaskyselyn 6.–15. maaliskuuta. Kyselyyn osallistui 15 687 Prisma Konton asiakasta.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
kasvattaminen Prisma puutarha puutarhatuote siemen taimi viherpeukalo viljely

11.6.2025 | Viro

Missä suomalaiset nukkuvat yönsä Virossa?

Missä suomalaiset nukkuvat yönsä Virossa?

Tämän vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen suomalaismatkailun numeroita avatessa näkyy, että yöpymiset ovat vahvasti siirtyneet pois perinteisestä hotellimajoituksesta. Suomalaisten matkailua Viroon … Lue lisää

11.6.2025 | Viro

Lennä Tallinnasta Madeiralle 

Lennä Tallinnasta Madeiralle 

airBaltic avaa suorat lennot Tallinnan ja Madeiran välillä lokakuussa. Uusi reitti liikennöi joka sunnuntaisin ajalla 26.10.2025–22.3.2026. Liput ovat jo … Lue lisää

1.6.2025 | Viro

Viron todelliset tilastot – opas virolaiseen elämään

Viron todelliset tilastot – opas virolaiseen elämään

Kuinka pitkä on virolaisen keskimääräinen elinikä? Kuinka onnellisia he ovat? Kuinka paljon he juovat, ja kuinka turvallista Virossa on … Lue lisää

25.5.2025 | Viro

Pääsiäinen vaikutti alkuvuoden matkailijamääriin

Pääsiäinen vaikutti alkuvuoden matkailijamääriin

Viron tilastokeskuksen julkaisemaa tilastoa maaliskuun matkailijamääristä kommentoitiin useissa lehdissä. Suomalaisten matkailijoiden määrä oli uutisen mukaan vain 36 000 ja … Lue lisää

22.5.2025 | Viro

Näistä puhutaan Virossa

Näistä puhutaan Virossa

Viron väkiluku väheni Viron tilastokeskuksen tilaston mukaan Virossa asui tänä vuonna 1. tammikuuta 1 369 995 ihmistä, mikä tarkoittaa, … Lue lisää

15.5.2025 | Luonto

camera icon10
Länsi-Viron hurmaavat helmet Hiidenmaa ja Saarenmaa

Länsi-Viron hurmaavat helmet Hiidenmaa ja Saarenmaa

Vaikka Viron suurimmat saaret, Saarenmaa ja Hiidenmaa, ovat suomalaisille tuttuja nimeltä, ne ovat silti monelle yhä edelleen kokematta. Esimerkiksi … Lue lisää

13.5.2025 | Viro

Puolustusverosta luovutaan Virossa – tilalle muita veronkorotuksia

Puolustusverosta luovutaan Virossa – tilalle muita veronkorotuksia

Viron hallitus peruu kahden prosentin puolustusveron, jonka oli määrä tulla voimaan vuoden 2026 alusta alkaen väliaikaisesti. Puolustusveron tulee korvaamaan … Lue lisää

10.5.2025 | Viro

Sireenit soivat keskiviikkona Virossa 

Sireenit soivat keskiviikkona Virossa 

Sireenit soivat ympäri Viroa keskiviikkona 14. toukokuuta, kun maassa testataan hälytysjärjestelmän toimivuutta osana Siil-sotaharjoitusta. Ei ole kuitenkaan mitään syytä … Lue lisää