Tuoretta tietoa Virosta
25.3.2026 | Kulttuuri

The Cure esiintyy Tallinnassa elokuussa

Teksti Stewart Johnson
Kuva Mr. Rossi, CC BY-SA 4.0, via Wikimedia Commons

The Cure esiintyy Tallinnassa elokuussa

 

Yksi Ison-Britannian legendaarisimmista yhtyeistä The Cure on vahvistanut saapuvansa konsertoimaan 9.8. ​​Tallinnassa. Kyseessä on bändin ensimmäinen esiintyminen Virossa, ja samalla toinen vain kahdesta Baltian maissa järjestettävästä konsertista. Kahta päivää aiemmin yhtye nousee lavalle Vilnassa, mutta Suomesta ja Latviasta fanien odotetaan kokoontuvan juuri Tallinnaan ja tapahtumaan, jota on odotettu kauan.

1970-luvun lopulla perustettu The Cure on Robert Smithin johtamana yksi maailman vaikutusvaltaisimmista vaihtoehto-rockin yhtyeistä. Bändi tunnetaan omaleimaisesta soundistaan, jossa yhdistyvät post-punkin, gootti-henkisen rockin ja popin elementit. Maailmanlaajuinen fanikunta on karttunut kuluneiden vuosikymmenten aikana kiitos lukuisten ikonisten kappaleiden ja tunnelmallisten live-esiintymisten.

The Curen Tallinnan-konsertti on osa laajempaa, vuonna 2024 julkaistun ”Songs of a Lost World”-albumin promokiertuetta Euroopassa. Levy on saanut paljon positiivista huomiota, mistä osoituksena myös kaksi Grammy-palkintoa kategorioissa “paras vaihtoehtomusiikin albumi” sekä “paras vaihtoehtomusiikin esitys” kappaleen ”Alone” myötä.

Pitkästä kansainvälisestä urastaan ​​huolimatta The Cure ei ole koskaan aiemmin esiintynyt Virossa. Tallinnan-konsertti onkin paikalliselle yleisölle harvinainen tilaisuus nähdä yhtye livenä ilman, että tarvitsisi matkustaa ulkomaille. Euroopan-kiertueen muiden esiintymispaikkojen joukossa tulevana kesänä on merkittäviä festivaaleja kuten Roskilde Tanskassa.

Robert Smith on yhtyeen ainoa alkuperäinen jäsen. The Cure on julkaissut kaikkiaan 14 studioalbumia, ja yhtye valittiin vuonna 2019 Rock and Roll Hall of Fameen.

Tallinnan-konsertin pitopaikka on entisenä suurhallina nykyisin tunnetun Unibet Arenan Quarter eli konseptinsa osalta vasta viime kesänä valmistunut ulkoilmatila hallin vierellä. Liput tulevat myyntiin 27.3. kello 12.00 alkaen tänne, joskin Piletilevi-lippupalvelun uutiskirjetilaajaksi liittyjille ostomahdollisuus avautuu jo vuorokautta aiemmin.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
kesätapahtumat konsertti musiikki Tallinna tapahtumat The Cure Unibet Arena

11.9.2026 | Kulttuuri

Klassisen kitaramusiikin festivaali

Klassisen kitaramusiikin festivaali

Klassisen kitaramusiikin ystäville on pian tarjolla viiden illan konserttisarja Tartossa ja sen lähiympäristössä. Tarton kitarafestivaali järjestetään 22.–26.9., ja sen puitteissa … Lue lisää

11.9.2026 | Kulttuuri

Kumun syyskausi aukeaa saamelaisen nykytaiteen merkeissä

Kumun syyskausi aukeaa saamelaisen nykytaiteen merkeissä

Tallinnan Kumu-taidemuseoon asetetaan tänä syksynä esille kaksi toisiaan täydentävää suurnäyttelyä. Ne tarkastelevat nykytaiteen näkökulmista saamelaisten sekä muiden suomalais-ugrilaisten kansojen historiaa, … Lue lisää

10.9.2026 | Kulttuuri

Tallinn International Horse Show 2026

Tallinn International Horse Show 2026

Tallinnan Unibet Arena isännöi 2.–4.10. kansainvälistä Tallinn International Horse Show 2026 -hevosurheilutapahtumaa, jossa kulttuuri ja urheilu yhdistyvät unohtumattomaksi elämykseksi. Ohjelmassa … Lue lisää

10.9.2026 | Kulttuuri

Open House avaa yleisölle suljettuja ovia

Open House avaa yleisölle suljettuja ovia

Yli 60 kaupungissa ympäri maailmaa järjestettävä arkkitehtuuritapahtuma Open House tarjoaa taas Virossakin mahdollisuuden tutustua rakennuksiin ja tiloihin, jotka ovat tavallisesti … Lue lisää

8.9.2026 | Kulttuuri

Elokuvia muodin maailmasta Tallinnassa ja Tartossa

Elokuvia muodin maailmasta Tallinnassa ja Tartossa

Muotiin sekä muotiteollisuuden ihmisiin ja ilmiöihin keskittyvä elokuvafestivaali MoeKunstiKino järjestetään taas lokakuussa Tallinnassa ja Tartossa. Jo kymmenenä vuonna tapahtuma on … Lue lisää

7.9.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

18.8.–18.9 Tallinn Fringe Festival, Tallinna Järjestyksessään kymmenennen komedia- ja viihdefestivaalin viimeinen kokonainen ohjelmaviikko tarjoaa kaupunkiin saapuville vieraille ja paikallisille runsaasti … Lue lisää

5.9.2026 | Kulttuuri

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Tarton kaupunki järjestää alkusyksyisin – tällä kertaa lauantaina 12.9. – vuosittaisen  markkinatapahtuman, joka tunnetaan viroksi nimellä Maarjalaat eli suomeksi Maarjan … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Ruisleipä, tumma leipä, musta leipä tai yksinkertaisesti leib – rakkaalla virolaisella perusruoalla on monta nimeä ja lukemattomia reseptejä. Viron ulkomuseossa … Lue lisää