Tuoretta tietoa Virosta
6.12.2011 | Ravintolat

Yksinkertaisesti hyvää

Yksinkertaisesti hyvää

Yksinkertaisesti hyvää

Hyvä näin, kun Itämeren rantamilla ollaan, vaikka ravintolan ruoka onkin aitoa italialaista.

Ruokalistan ensimmäinen kieli on italia. Alkuruuista alkaen valikoimassa on paljon tuttuja klassikoita bruschettasta prosciuttoon. Pizzaa ja pastaa löytyy moneen makuun. Testikäynnillä päivän tarjouksena kahdeksan euroa viinilasillisen kanssa maksanut Romana pekoni-pecorino-täytteellä oli täyttävä ja täyteläinen.

Pääruokalistalta valinta osui lohi-annokseen. Tikkuperunat oli outo mutta toimiva lisuke paistetulle kalalle, joka uiskenteli herkullisessa kapriskastikkeessa. Pari kirsikkatomaattia ja tuore ruccola toivat lautaselle väriä ja ryhtiä. Juuri tällaisilla eväillä italialainen keittiö on maailman valloittanut – herkullisia raaka-aineita yksinkertaisesti yhdistelemällä.

Kun palvelu oli asiallisen osaavaa ja huomaavaista, voi Merliniä suositella kaikille italialaisen ruuan ystäville. Ja myös lapsiperheille, sillä lastenannoksista löytyy taatusti maistuvat pizzat, pastat ja burgerit muutamalla eurolla. Aikuisten pizzojen hinnat ovat välillä 5–9 euroa ja pääruokien 9–13 euroa.

TEKSTI JUKKA ARPONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV

 

Mistä löytää?

Merlini, Aia 7, Tallinna

Lue koko juttu näköislehdestä

Lue lisää samasta aiheesta

6.2.2023 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Lumoava Raplamaa ei jätä kylmäksi talvellakaan

Mainos Lumoava Raplamaa ei jätä kylmäksi talvellakaan

Raplamaan maakunta sijaitsee vain 40 kilometrin päässä Tallinnasta, joten alueella on helppo vierailla. Lumisten metsien ja kauniiden suoalueiden Raplamaassa … Lue lisää

6.2.2023 | Mainos | Ravintolat

Viron kuumimman lomakaupungin vuosi on täynnä tekemistä

Mainos Viron kuumimman lomakaupungin vuosi on täynnä tekemistä

Kylpyläloma Pärnussa Vuonna 1838 avattiin Pärnun ensimmäinen kylpylä. Kaupungin sijainti, lempeä hiekkaranta, raikas ilma, vehreät puistot ja kaupunkielämä yhdessä … Lue lisää

5.2.2023 | Ravintolat

Matthias Diether: ”Vieraamme haluavat nähdä keittiön toiminnassa”

Matthias Diether: ”Vieraamme haluavat nähdä keittiön toiminnassa”

Michelin-tähden saanut fine dining -ravintola 180° sijaitsee Pohjois-Tallinnan modernilla ja trendikkäällä Noblessnerin satama-alueella, vain alle kymmenen minuutin taksimatkan päässä … Lue lisää

4.2.2023 | Ravintolat

Täällä ”sommid” kokoontuvat

Täällä ”sommid” kokoontuvat

Baltian asematoria vastapäätä könöttää iloisenvihreä vanha puutalo, josta on löytänyt kotinsa Baar living room ät. ”Ensi keväänä juhlimme jo … Lue lisää

30.1.2023 | Mainos | Ravintolat

Tallinnan upein kaupunkikortteli on makujen ja viihteen keskus

Mainos Tallinnan upein kaupunkikortteli on makujen ja viihteen keskus

Rotermanniin on keskittynyt edustava valikoima Tallinnan ruoka- ja juomapaikkoja. Tallinnan ensimmäisestä autottomasta kaupunginosasta löytyy 20 erilaista ja ainutlaatuista ruokapaikkaa. … Lue lisää

30.1.2023 | Mainos | Ravintolat

OlyBet Bar & Grill nousi Tallinnan toiseksi parhaaksi ravintolaksi

Mainos OlyBet Bar & Grill nousi Tallinnan toiseksi parhaaksi ravintolaksi

OlyBet Bar & Grill avattiin viime vuoden joulukuussa Tallinnan Vapaudenaukion lähettyville Harju-kadulle. Tämän vuoden huhtikuussa ravintola pääsi huikealle kakkossijalle … Lue lisää

23.1.2023 | Mainos | Ravintolat

Viron ensimmäiset Michelin-tähdet kahdelle ravintolalle

Mainos Viron ensimmäiset Michelin-tähdet kahdelle ravintolalle

Ruokaravintoloiden taso on Virossa noussut kohisten viime vuosina. Yhtenä syynä on varmasti ravintoloita arvioivien oppaiden tulo maahan. Tunnetuimmat niistä … Lue lisää

18.1.2023 | Ravintolat

camera icon37
Renessanssin tuulet puhaltavat keskiaikaravintolassa

Renessanssin tuulet puhaltavat keskiaikaravintolassa

Ravintola Olde Hansassa on vieraillut yli seitsemän miljoonaa ihmistä ravintolan 25 toimintavuoden aikana. Ensimmäistä kertaa neljännesvuosisataan suuri osa ruokalistaa … Lue lisää