Tuoretta tietoa Virosta
2.2.2024 | Viro

Virossa asuvien tyytyväisyyttä mitattiin

Teksti Susanna Poikela

Kuva Andrei Chertkov

Virossa asuvien tyytyväisyyttä mitattiin

 

Viron valtionkansian tiedotteen mukaan joulukuussa 2023 tehdyn mielipidemittauksen tulokset eivät osoita suuria muutoksia syyskuussa 2023 toteutetun tutkimuksen tuloksiin. Tuoreimmat tulokset näyttävät, että ihmisten yleinen tyytyväisyys elämäänsä on laskenut vain jonkin verran edellisestä mittauksesta.

Maan asukkaista (niin virolaisista kuin muista kansallisuuksista) 70 prosenttia kokee olonsa turvalliseksi asuessaan Virossa, kun vastaava luku oli syyskuussa 72 prosenttia. Virossa asuvista ulkomaalaisista tuntee olonsa turvalliseksi 60 prosenttia ja virolaisista 50 prosenttia.  

Kokonaistyytyväisyys elämään laski syyskuun 71 prosentista joulukuun 65 prosenttiin. Myös ihmisten taloudellinen turvallisuuden tunne heikkeni: virolaisista jopa 54 prosenttia koki taloudellista epävarmuutta. Syyskuussa luku oli 42 prosenttia. 

 

Verouudistuksia ei otettu lämpimästi vastaan

Toukokuussa 2023 puolet väestöstä oli sitä mieltä, että verotukseen tarvitaan muutoksia. Vuoden loppua kohden luku kuitenkin pieneni tasaisesti ollen joulukuussa enää vain 39 prosenttia. Ulkomaalaisiin Virossa asuviin verrattuna virolaiset suhtautuivat kuitenkin hyväksyvämmin verouudistuksiin: muiden kansallisuuksien edustajista 74 prosenttia piti muutoksia tarpeettomina, kun taas virolaisista vain 49 prosenttia. Keskimääräistä negatiivisemmin ajattelivat tässä suhteessa 35-49-vuotiaat, Koillis-Virossa asuvat ja taloudellisissa vaikeuksissa olevat.

Suhtautuminen vironkieliseen opiskeluun on edelleen myönteistä: kaikkiaan 74 prosenttia kaikista vastaajista syyskuussa ja 75 prosenttia joulukuussa katsoi, että vironkieliseen opetukseen siirtyminen tarjoaisi kaikille Viron lapsille äidinkielestä riippumatta yhtäläiset mahdollisuudet saada korkeatasoinen koulutus.

Kansallisuuksien välillä on kuitenkin huomattavia eroja: 91 prosenttia virolaisista oli väitteen kanssa samaa mieltä, kun taas muista kansallisuuksista vain 44 prosenttia oli samaa mieltä ja 52 prosenttia oli eri mieltä.

Vuoden 2023 viimeisen yleisen mielipidemittauksen toteutti Turu-uuringute AS 6.–12.12. välisenä aikana.Tutkimukseen osallistui yhteensä 1252 vähintään 15-vuotiasta Viron asukasta ja se tehtiin puhelimitse ja verkossa.

Tutustu koko mielipidemittauksen sisältöön täällä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
mielipidemittaus politiikka statistiikka verotus Viro Viron valtionkanslia yhteiskunta

22.12.2024 | Viro

Viron matkailu kasvaa tasaisesti

Viron matkailu kasvaa tasaisesti

Viron tilastokeskuksen mukaan Viron majoitusliikkeissä yöpyi vuoden 2024 lokakuussa 275 000 matkailijaa, mikä on 9 prosenttia enemmän kuin vuoden … Lue lisää

21.12.2024 | Viro

Virolaiset jouluruokaperinteet

Virolaiset jouluruokaperinteet

Samaan aikaan, kun kaukaisienkin maiden kulttuuri tulee netin nopeudella kotitalouksiin, muuttuvat myös ruokaperinteet. Juhlapyhien ruokailut periytyvät ja muuttuvat ehkä … Lue lisää

20.12.2024 | Viro

Viro suunnittelee lukukausimaksuja yksivuotisille maisteriohjelmille

Viro suunnittelee lukukausimaksuja yksivuotisille maisteriohjelmille

Viron opetusministeriö suunnittelee lukukausimaksujen käyttöönottoa yksivuotisille maisteriohjelmille tavoitteenaan lisätä yksityistä rahoitusta korkeakoulutuksessa. Tavoitteena on myös kannustaa opiskelijoita tekemään tietoisempia … Lue lisää

20.12.2024 | Viro

MMA-liiga Raju suunnittelee kansainvälistä laajentumista

MMA-liiga Raju suunnittelee kansainvälistä laajentumista

Virolainen energiayhtiö Evecon on ostanut MMA-liiga Rajun ja aikoo laajentaa toimintaansa kansainvälisesti. Tuleva kilpailu, Evecon Raju 17, järjestetään 22. … Lue lisää

18.12.2024 | Kulttuuri

Tunnelmallisia joulukonsertteja Virossa

Tunnelmallisia joulukonsertteja Virossa

Virossa joulunaikaan kuuluu myös musiikista nauttiminen. Musiikin keinoin viritytään jouluun, vietetään aikaa yhdessä perheen tai ystävien kanssa ja valmistaudutaan … Lue lisää

17.12.2024 | Viro

Virolaiset voivat hakea oman kuusen valtion metsästä

Virolaiset voivat hakea oman kuusen valtion metsästä

Joulutunnelmaa nostattaa, kun lähdet metsään joulupuun hakuun sen sijaan, että ostat valmiin joulukuusikauppiaalta. Viron metsähallitus (RMK) kehoittaa hakemaan oman … Lue lisää

14.12.2024 | Viro

Suomalainen jättää Viroon 200 euroa päivässä

Suomalainen jättää Viroon 200 euroa päivässä

Suomalaisten tämän vuoden matkailuluvut ovat tiedossa jo kolmelta vuosineljännekseltä. Laivamatkustajien määrässä on kolmen prosentin nousu, kuten aikaisemmin olemme kertoneet. … Lue lisää

10.12.2024 | Viro

Tallinna–Tartto–Riika–Vilna -reittiliikenne alkaa vuoden 2025 alussa

Tallinna–Tartto–Riika–Vilna -reittiliikenne alkaa vuoden 2025 alussa

Viron, Latvian ja Liettuan junaliikenteen operaattorit Elron, Vivi ja LTG Link alkavat yhtenäistää aikataulujaan tarjotakseen matkustajille parempia mahdollisuuksia liikkua … Lue lisää