Tuoretta tietoa Virosta
17.3.2021 | Ostokset

Viroon avataan syksyllä 2022 suuri IKEA-tavaratalo

Teksti Timo Huttunen, kuva Ikea

Viroon avataan syksyllä 2022 suuri IKEA-tavaratalo

 

Tallinnan lähelle Raen kuntaan avataan syksyllä 2022 jättisuuri IKEA. Tavaratalon rakentaminen tulee maksamaan 23 miljoonaa euroa.

IKEA Baltian toimitusjohtajan Johannes R. Jóhannessonin mukaan on tavaratalon rakennustöiden aloittaminen tärkeä virstanpylväs IKEAn toiminnassa Virossa. ”IKEA tuli Viroon elokuussa vuonna 2019, kun Tallinnassa avattiiin e-kauppa ja noutopiste. Olemme äärimmäisen kiitollisia hyvästä alusta, joka on ollut parempi kuin odotimme. Nyt astumme seuraavan askeleen ja tuomme virolaisille täydellisen IKEA-elämyksen. Uusi IKEA-tavaratalo auttaa meitä täyttämään IKEAn vision – tarjota parempi arki ja vastata virolaisten päivittäisiin tarpeisiin vieläkin paremmin”, sanoo J. R. Jóhannesson.

Kaksikerroksinen tavaratalo tulee olemaan 30 000 neliömetriä suuri. Myymälästä löytyy yli 8 000 kodin sisustukseen liittyvää ratkaisua ja tuotetta. Lisäksi rakennukseen tulee ravintola, ruotsalainen ruokatori ja bistro.

Rakennustyöt aloitetaan heti kun rakennusluvat on saatu. Arvioitu rakentamisaika on 16 kuukautta.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
ikea IKEA-myymälä Rae ruokatori ruotsalainen tavaratalo Viro

25.4.2026 | Ostokset

Pärnun taimimarkkinat – astu värikylläiseen kesään

Pärnun taimimarkkinat – astu värikylläiseen kesään

Pärnun taimimarkkinat ovat yksi läntisen Viron suurimmista puutarhatapahtumista. Ne järjestetään kahdesti vuodessa eli keväisin ja syksyisin aivan Viron kesäpääkaupunkina … Lue lisää

24.4.2026 | Ostokset

Tartossa vietetään taas kuuluisia kevätmarkkinoita

Tartossa vietetään taas kuuluisia kevätmarkkinoita

Tarton kevätmarkkinat eli viroksi Kevadlaat on suuri vuosittainen ulkoilmatapahtuma, joka kokoaa Tarton keskustaan satoja kauppiaita, tuottajia ja ostoksille saapuvia … Lue lisää

17.4.2026 | Ostokset

Interjöör 2026 -sisustusmessut Tallinnassa

Interjöör 2026 -sisustusmessut Tallinnassa

Virolainen arkkitehtuuri ja sisustussuunnittelu on monien suomalaisten mielestä raikasta ja moni-ilmeistä. Harvempi tietänee sitä, että Tallinnassakin voi vuosittain pistäytyä … Lue lisää

3.4.2026 | Viro

Kevättapahtumia viherpeukaloille

Kevättapahtumia viherpeukaloille

Kevään ja alkukesän aikana Virossa järjestetään lukuisia inspiroivia tapahtumia puutarhan ja viherrakentamisen ystäville. Ne, jotka ovat tottuneet pitämään Türin … Lue lisää

1.4.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman huhtikuun tarjoukset

Mainos Prisman huhtikuun tarjoukset

28.1.2026 | Ostokset

Kaksi yrittäjänaista, kaksi second hand -kauppaa

Kaksi yrittäjänaista, kaksi second hand -kauppaa

Uusi itsepalvelukirppis Daisy Kirbukas ”Kaikki konkretisoitui nopeasti, kun sain liiketoimintasuunnitelman valmiiksi ja minulle myönnettiin starttiraha putiikin perustamiseen”, kertoo Daisy … Lue lisää

19.12.2025 | Ostokset

Ruoat joulun juhlapöytään Tallinnan keskustorilta­

Ruoat joulun juhlapöytään Tallinnan keskustorilta­

Tallinnan Keskturg, eli keskustori, on palvellut kaupunkilaisia jo vuodesta 1947. Tori tunnetaan lihahallistaan, runsaista vihannes- ja marjakojuistaan sekä tuoreesta … Lue lisää

17.12.2025 | Ostokset

Tallinnan joulutorien ”talvisota”

Tallinnan joulutorien ”talvisota”

Tallinnan maailmankuulu joulutori Raatihuoneentorilla on yksi planeetan merkittävimmistä joulun supervalloista. Luoteessa sijaitseva Balti Jaamin joulutori on siihen verrattuna pieni … Lue lisää