Tuoretta tietoa Virosta
1.9.2021 | Viro

Viron vastavalittu presidentti Alar Karis: ”Lupaan olla hyvä kumppani kaikille poliittisille ryhmille” – Uusi presidentti korostaa koulutuksen tärkeyttä

Teksti Timo Huttunen, kuva Anu Ansu

Viron vastavalittu presidentti Alar Karis: ”Lupaan olla hyvä kumppani kaikille poliittisille ryhmille” – Uusi presidentti korostaa koulutuksen tärkeyttä

 

Alar Karis valittiin tiistaina 31. elokuuta Viron uudeksi presidentiksi. Hän sai toisessa parlamentin äänestyksessä 72 ääntä. Valintaan tarvittiin 68 ääntä eli yli kaksi kolmasosaa 101-paikkaisen parlamentin eli Riigikogun äänistä.

Maanantaina pidetyssä ensimmäisessä äänestyksessä Alar Karis sai 63 ääntä. Presidentin viisi vuotta kestävä toimikausi alkaa lokakuussa.

Kiitospuheessaan Karis sanoi ymmärtävänsä myös niitä kansanedustajia, jotka eivät häntä äänestäneet. Lisäksi hän lupasi olla hyvä kumppani kaikille poliittisille ryhmille.

Lehdistötilaisuudessa Karis sanoi haluavansa ommella yhteen Viron poliittisesti repeytyneen yhteiskunnan. Samassa tilaisuudessa Karis korosti, että hyvän koulutuksen avulla voidaan Virosta tehdä vieläkin parempi ja turvallisempi maa.

Alar Karis ei ole ollut aktiivisesti mukana Viron politiikassa. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Viron maatalousyliopiston rehtorina, Tarton yliopiston rehtorina ja Viron valtiontilintarkastajana. Tällä hetkellä 63-vuotias Karis on Viron kansallismuseon johtaja.

Uuden presidentin puoliso on Tarton kaupunginmuseon johtaja Sirje Karis. Heillä on kaksi poikaa, tytär ja viisi lastenlasta.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Alar Karis presidentinvaali Riigikogu tarton yliopisto viron kansallismuseo Viron parlamentti viron presidentti

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää