15.9.2018 | Vapaa-aika
Verkkouutinen Viron ulkomuseossa Tallinnassa vietetään sunnuntaina virolaisen leivän päivää ja syysmarkkinoita
Herkullisia virolaisia ruisleipiä voi maistella 16.9. virolaisen leivän päivässä.
Sunnuntaina 16.9.2018 perinteisestä virolaisesta ruuasta kiinnostuneiden kannattaa suunnata Viron ulkomuseoon Tallinnassa, jossa vietetään syysmarkkinoita ja virolaisen leivän päivää.
Päivän tähti on luonnollisesti virolainen ruisleipä, jonka valmistamiseen voi tutustua aina viljan puimisesta tuoreen leivän maistamiseen saakka.
Tapahtuman yhtenä teemana on Viron 100-vuotisjuhlan kunniaksi ”100 vuotta talonpojan ruokaa”. Museon alueella saa tutustua tsaarin ajan, Viron ensimmäisen itsenäisyyden ajan, neuvostoajan ja nykyajan virolaiseen ruokakulttuuriin.
Ulkomuseon alue koostuu erilaisista maatilarakennuksista. Sassi-Jaanin tilan pihalla esitellään virolaista luomuruokaa. Markkinapäivän päätteeksi valitaan yleisön suosikkiluomutuote sekä palkitaan Viron vuoden 2018 paras luomutuote.
Markkinoilta voi ostaa mukaan virolaista ruokaa ja ruisleipää.
Tapahtumapäivänä museolle vie ilmainen bussikuljetus Tallinnan keskustasta Viru-hotellin edestä. Bussit lähtevät kello 10, 11, 12 ja 13. Takaisin museosta kuljetus lähtee kello 12.30, 13.30, 14.30 ja 15.30.
Mistä löytää?
Viron ulkomuseo (Eesti Vabaõhumuuseum), Vabaõhumuuseumi tee 12, Tallinna. Virolaisen leivän päivä ja syysmarkkinat 16.9.2018, avoinna kello 10–16.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestaruisleipä
tallinnan ulkomuseon joulu
Vabaõhumuuseum
Viro-100
virolainen ruisleipä
virolainen ruoka
Viron ulkomuseo
1.9.2026 | Vapaa-aika
Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin
Liikkuva elämäntapa kutsuu monia erityisesti vuoden lämpiminä kuukausina. Matkailuautot, retkeilyautot, pakettiautoista tai busseista muunnetut asuntoautot, retkeily- ja yöpymiskäyttöön varustellut peräkärryt … Lue lisää
29.8.2026 | Vapaa-aika
Terminaattori? Ei, taistelurobotti!
Oletko nähnyt TV:stä, elokuvista tai YouTube-kanavilta alun perin USA:ssa kehitettyä mutta eurooppalaistenkin teknologiaharrastajien parissa suosituksi kasvanutta kilpailumuotoa eli robottitaisteluja? Netistä … Lue lisää
26.8.2026 | Vapaa-aika
Tallinnan maraton 2026
Virossa on syyskuisin käynnissä “jooksuaeg” eli suorana kielikäännöksenä juoksuaika. Vaan jätettäköön todellisuudessa metsänelänten kiimaan ja pariutumiseen liittyvä sanaleikki sikseen. Tallinnassa … Lue lisää
20.8.2026 | Vapaa-aika
Kaksi maissilabyrinttia kutsuu seikkailuun Virossa
Maissipeltoihin kesän lopulla niitettävät labyrintit ovat Virossa vakiinnuttaneet asemansa sesonkimatkailun paikallisina erikoisuuksina. Tänä vuonna peräti kaksi erilaista labyrinttia tarjoavat vierailijoille … Lue lisää
7.8.2026 | Vapaa-aika
Ironman Tallinn 2026
Kaikki tietävät, että ainoa maratoniakin vaativampi urheilusuoritus on Ironman-kilpailu. Sen kolme pitkää osuutta – uinti, pyöräily ja juoksu – ovat … Lue lisää
4.8.2026 | Vapaa-aika
Ülemisten Yöjuoksu 2026
Hauskat juoksutapahtumat voivat olla todella…. hauskoja – no, ainakin jos juokseminen kiinnostaa. Ülemiste Yöjuoksu -tapahtumassa viihtyy sen sijaan koko perhe, … Lue lisää
15.7.2026 | Vapaa-aika
Lähde moottoripyörällä Jõgevatreffeille
Jos moottoripyörät, nahka ja ilmavirran tuntu iholla kuuluvat kesääsi, 23.-26.7. vietettävä Jõgevatreff on juuri oikea tapahtuma sinulle. Vuodesta 1992 lähtien … Lue lisää
14.7.2026 | Vapaa-aika
Tutustu Viroon pyörän selästä
Löydä Viron parhaat pyöräreitit kaupungeissa ja maaseudulla, tutustu pyörävuokraamoihin ja lue, miten pyörän kanssa voi matkustaa junalla. Kun asuin Tartossa … Lue lisää