Viron taideakatemian opiskelijoiden näyttely avautui Tallinnassa
Teksti Mark Taylor
Kuvat Paul Aadam Mikson, Johann Põldra
Karl-Christoph Rebane fashion design.
Tallinnan Stockmannin 5. kerroksen galleriatilassa on avattu Viron taideakatemian (EKA) opiskelijoiden näyttely ”KONTAKT–JOON”.
Yleensä taidenäyttelyissä on esillä vain yhden taiteilijan tai tyylin töitä. Viron taideakatemian opiskelijoiden näyttely ”KONTAKT–JOON” murtaa tämän kaavan. Opiskelijoiden ryhmänäyttely yhdistää saumattomasti maalauksia, keramiikkaa, muotia ja sepän töitä.
Näyttely syntyi ajatuksesta, että virolaisilla taideopiskelijoilla on paljon upeita teoksia, joita suuri yleisö ei tavallisesti pääse näkemään. Monille nuorille taiteilijoille tämä on ensimmäinen kerta, kun heidän töitään on julkisesti esillä akateemisen ympäristön ulkopuolella.
Kiinnostavia töitä ovat muun muassa Cristopher Sinivälin keraamiset peitot ja Valerija Ojan maalaukset.
”Haluan rikkoa stereotyyppisen keramiikan opiskelun kliseen, että aina pitää tehdä ruukkuja ja maljakoita. Haluan ajatella isommin ja tehdä jotain muuta”, Siniväli sanoo.
”Nuoret ajattelevat sukupuoliroolien muuttumista. Kuvassa ei ole mies tai nainen, vaan molempien androgyyni yhdistelmä”, näyttelyn kuraattori Santa Zukker selittää.
Näyttely kokonaisuudessaan on katsaus nuorten mieliin ja heidän tulkintoihinsa maailmasta. Jokainen työ kertoo erilaisesta kokemuksesta, ajatuksesta ja mielipiteestä.
Taiteen ystäville näyttely ei ole vain mahdollisuus nähdä upea ja monipuolinen valikoima nousevien taiteilijoiden töitä, vaan myös ostaa heidän teoksiaan ja tukea heidän uraansa.
Näyttely ”KONTAKT–JOON” on esillä Stockmannin 5. kerroksen galleriassa 16. huhtikuuta asti.
Wienin filharmonian Straussin orkesteri palaa Viroon
Wienin filharmonian Straussin orkesteri palaa taas Viroon joulukiertueen merkeissä. Orkesterilla on yhteensä 5 konserttia ympäri Viroa 7.–10.12. Wienin filharmonian … Lue lisää
6.12.2023 | Kulttuuri
6
Nigulisten museon keskiaikaisia aarteita ei väsy ihastelemasta – uusi lasihissi vie esteettömästi ylös huipulle
Nigulisten museon perusnäyttely koostuu myöhäiskeskiaikaisista alttarikaapeista ja kirkollisista puuveistoksista. Näiden lisäksi seinillä roikkuu komeita aateliskilpiä ja epitafeja sekä Bernt … Lue lisää
4.12.2023 | Kulttuuri
Daniel Herskendal yllätti yleisön musiikillaan
Norjalainen jazzmuusikko Daniel Herskendal oli sunnuntaina konsertoimassa ensi kertaa Virossa. Jazzkaar kutsui multi-instrumentalistin konsertoimaan Nigulisten upeaan kirkkosaliin. Konsertti ”Call … Lue lisää
4.12.2023 | Ravintolat
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
29.11.–15.12. Joulujazz -festivaali, Tallinna, Tartto, Pärnu 1.12.–6.1. Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1. Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1. Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12. … Lue lisää
3.12.2023 | Kulttuuri
Nuorten mielenterveysongelmista kertova elokuva saa ensi-iltansa Tallinnassa
Palkitun virolaisen lyhytelokuvan ”Obsession” kotimainen ensi-ilta on 12.12. Tallinnan elokuvamuseossa. Lippuja nuorten mielenterveyttä käsittelevän elokuvan ensi-iltaan ja ensi-iltajuhlaan voi … Lue lisää
1.12.2023 | Kulttuuri
Joulujazzeilla luvassa upeita keikkoja kansainvälisiltä ja kotimaisilta artisteilta
Joulujazz -festivaalin avajaiskonsertti pidettiin keskiviikkona 29.11. Kumun taidemuseossa Tallinnassa. Kansainvälinen musiikkifestivaali kerää taas Viroon lahjakkaita muusikoita ympäri maailmaa. Jazzkaar … Lue lisää
30.11.2023 | Ostokset
Tarton joulukaupunki kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan
Ensimmäisenä adventtina 3.12. avataan Tarton joulukaupunki, joka on avoinna aina 7.1.2024 saakka. Jouluvalojen tuikkeessa uusissa lasipaviljongeissa tarjoillaan höyryävän kuumaa … Lue lisää
27.11.2023 | Kulttuuri
Skotlantilainen suunsoiton maestro Daniel Sloss nousee tänä iltana lavalle Tallinnassa
Viro voi valmistautua hervottomaan ja huumorintäyteiseen iltaan, kun komediasensaatio Daniel Sloss astuu lavalle naurattamaan yleisöä. ”Can’t” stand up -show … Lue lisää