Tuoretta tietoa Virosta
8.8.2026 | Kulttuuri

RuhnuRahu 2026

Teksti Stewart Johnson

Toimittaja Timo Raussi
Kuva Visit Estonia / Ruhnun kunta

RuhnuRahu 2026

Ensi viikonvaihteessa 14.–16.8. järjestettävä ja ”Viron pienimmäksi kulttuurifestivaaliksi” kutsuttu RuhnuRahu– eli Ruhnun rauhaa -tapahtuma tarjoaa osallistujilleen kolmen päivän ajan musiikkia, elokuvia, komiikkaa, kirjallisuutta, työpajoja ja paljon muuta.

Mutta kuinka pieni siis “pienin” voikaan olla? Nyt jo loppuunmyytyjä normaalivierailijan festivaalipasseja oli myynnissä vain noin sata, sillä se vastaa Pärnusta saarelle kahdesti päivässä liikennöivän lautan matkustajakapasiteettia. Omalla purje- tai moottoriveneellä saapuville 60 euron hintaisia tapahtumalippuja on sen sijaan yhä myynnissä reilut 150 kappaletta.

Syrjässä mantereelta, keskellä Riianlahtea sijaitseva Ruhnun saari on itsessään olennainen osa festivaalikokemusta. Järjestäjät kutsuvatkin saarta tapahtuman pääesiintyjäksi. Ohjelmalavalle nousevat myös 40-vuotista taivaltaan juhlistava Viron tunnetuin punk-kokoonpano J.M.K.E. sekä artistit ja yhtyeet South of Savoy, Meisterjaan, Susanna Viktoria Mõtsmees, Pille-Rite Rei ja chileläinen kitaristi-lauluntekijä Tomás del Real.

Näyttelijä ja koomikko Jan Uuspõld tuo festivaalille huumoria omalla stand up -esityksellään. Elokuvaohjelmassa nähdään Piip ja Tuut -klovniavioparin elämästä kertova Heilika Pikkovin dokumenttifilmi My Family and Other Clowns sekä Maria Reinupin lyhytelokuva Arütmia (“Rytmihäiriö”), joka valittiin Viron parhaaksi lyhytelokuvaksi vuonna 2026. Runoutta festivaaliohjelmassa edustaa European Poetry Slam -kilpailun voittaja Joonas Veelmaa.

Lavaohjelman lisäksi festivaalivieraat voivat osallistua saaren pyöräretkelle, epämuodollisiin keskustelutilaisuuksiin, taidenäyttelyyn sekä eri puolille saarta sijoittuviin tapahtumiin. Sen sijaan, että aktiviteetit keskittyisivät vain yhteen paikkaan, RuhnuRahu kannustaa vieraita tutustumaan viikonlopun aikana saaren eri osiin.

Yli kymmenen vuotta sitten ensimmäistä kertaa järjestetty RuhnuRahu on rakentanut maineensa tarkoituksellisesti pienenä ja yhteisöllisenä tapahtumana. Järjestäjät eivät ole halunneet kasvattaa festivaalia saaren luonnollisia rajoja suuremmaksi, sillä juuri intiimi tunnelma on heidän mukaansa yksi tapahtuman tärkeimmistä arvoista.

Vaikka et pääsisikään tällä kertaa osallistumaan festivaalille, suosittelen sen monipuoliseen ohjelmaan ja taustoihin tutustumista joko kotisivun tai Facebook-sivun avulla.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
elokuvat festivaali kirjallisuus konsertti musiikki pientapahtuma Ruhnu tapahtumat

3.9.2026 | Kulttuuri

Pikk-kadun festivaali 2026

Pikk-kadun festivaali 2026

Tallinnan Vanhankaupungin Pikk-katu on yksi seudun pisimmistä ja eloisimmista. Se ulottuu sataman puoleisesta pohjoispäädystä eli Paksun Margareetan tornilta Toompean mäen … Lue lisää

2.9.2026 | Ravintolat

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Pohjois-Virossa voi sunnuntaina 6.9. kello 11–17 välillä vierailla paikallisissa kasvihuoneissa, puutarhoissa ja verannoilla. Alueen 24 erilaista matkailuyrittäjää tarjoavat mahdollisuuden tutustua … Lue lisää

31.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

3.–6.9. Station Narva -festivaali, Narva Tarjolla monipuolinen valikoima musiikkia virolaisilta ja ulkomaisilta esiintyjiltä Narvan linnoituksen pihalla ja sataman Ro-Ro Clubissa, … Lue lisää

30.8.2026 | Kulttuuri

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Sügisjazz on Jazzkaar-festivaalin syksyinen konserttisarja, joka järjestetään tänä vuonna 11.9.-14.10. Festivaali tuo viiteen virolaiskaupunkiin ja niiden kahdeksaan eri tapahtumasaliin viisi … Lue lisää

28.8.2026 | Kulttuuri

Kadriorgin valofestivaali 

Kadriorgin valofestivaali 

Syyskuun puolivälissä, kun illat ovat jo täysin pimeitä, Kadriorgin puisto Tallinnassa on jo kahden vuosikymmenen ajan täyttynyt valoista Valgus kõnnib … Lue lisää

27.8.2026 | Kulttuuri

Armin van Buuren jälleen Virossa

Armin van Buuren jälleen Virossa

Grammy-palkittu DJ Armin van Buuren palaa Viroon 5.9. esiintyäkseen kautta aikain maassa kolmatta kertaa. Konserttipaikkana on Tallinnan laululava. Kaupunkiin saapuva … Lue lisää

27.8.2026 | Kulttuuri

Syyssesonki käyntiin Viron ruokakuun merkeissä

Syyssesonki käyntiin Viron ruokakuun merkeissä

Syyskuu on Virossa puutarhojen ja viljelysmaiden satokauden myötä valtakunnallinen ruokakuu. Eri puolilla maata järjestetään lukuisia ruokafestivaaleja, markkinoita ja sadonkorjuutapahtumia, joihin … Lue lisää

26.8.2026 | Kulttuuri

Itämeripäivän ohjelmaa Virossa

Itämeripäivän ohjelmaa Virossa

Huomenna 27.8. vietetään Itämeripäivää. Virossa päivän ohjelmaan voi pääosin osallistua Tallinnan satamassa, Viron merimuseossa ja Viimsin ulkomuseossa – tai vaikkapa … Lue lisää