Tuoretta tietoa Virosta
6.10.2023 | Ostokset

Viron suurin vegaanitapahtuma kerää yli 70 alan yritystä Tallinnaan

Teksti Susanna Poikela

Kuvat Ken Mürk

Viron suurin vegaanitapahtuma kerää yli 70 alan yritystä Tallinnaan

 

Tänä viikonloppuna 7.–8.10. järjestetään Viron suurin vegaanitapahtuma ja yksi Baltian maiden tunnetuimmista kasvisruokailua ja vegaanielämäntapaa edistävistä messuista. Messut järjestetään perinteisesti Kultuurikatelissa.

Vegaanimessuille osallistuu tänä vuonna yli 70 alan ammattilaista Virosta ja ulkomailta, jotka esittelevät vegaanituotteitaan ja vegaanista elämäntapaa. Messuilla on tarjolla elintarvikkeita ja kulutustavaroita, uusia tuotteita ja vanhoja suosikkeja sekä terveystuotteita, luonnonkosmetiikkaa ja kodin puhdistusaineita. Luvassa on myös mielenkiintoisia esityksiä ja keskusteluja, live-podcasting ja dokumentin ”Viro” ensi-ilta. Messuilla on myös pop-uphoitola ja kirjasto.

Kahden päivän aikana messulavalla esiintyy yhteiskunnallinen aktivisti Maiko Mathiesen, joka edustaa Estwatchia, kestävää talousjärjestelmää edistävää organisaatiota. Lisäksi lavalle astuvat kuntovalmentaja ja kaksinkertainen voimanoston Euroopan mestari Gert Koovit, tunnetut virolaiset vaikuttajat Iti-Pätrik Järve ja Kristjan Klasen, katuruokayrityksen luoja ja kirjailija Myrakas, psykologisten taitojen konsultti Liisi Toom, kansainvälisen Cruelty Free International -järjestön toimitusjohtaja Michelle Thew ja Viron ensimmäisen kanitarhan, Rõõmsad Hüpped Ry:n johtaja Kati Sulp.

Vegaanimessuilla puhutaan myös kalanviljelylaitoksista ja niiden ympäristövaikutuksista. Vieraana on Viron Luontosäätiön (Eestimaa Looduse Fond) kestävän kalastuksen ohjelman koordinaattori Jonas Plaan.

Messuilla saa myös ensi-iltansa Norjassa paljon kohua herättänyt dokumenttielokuva ”Sikojen salainen elämä”. Dokumentti kertoo naisesta, joka vieraili viiden vuoden ajan norjalaisilla sikatiloilla ja kuvasi salaa kaikkea tiloilla tapahtuvaa. Elokuvassa on virolainen tekstitys.

Yhden päivän messulippu maksaa ennakkoon ostettuna 7 euroa ja ovelta 10 euroa. Alle 12-vuotiaat pääsevät tapahtumaan ilmaiseksi.


7.–8.10.Vegaanimessut, Kursi 3, Tallinna.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
kasvisruoka Kultuurikatel luonto Maiko Mathiesen Michelle Thew tapahtumat Vegaanimessut ympäristö

1.12.2023 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

30.11.2023 | Ostokset

Tarton joulukaupunki kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan

Tarton joulukaupunki kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan

Ensimmäisenä adventtina 3.12. avataan Tarton joulukaupunki, joka on avoinna aina 7.1.2024 saakka. Jouluvalojen tuikkeessa uusissa lasipaviljongeissa tarjoillaan höyryävän kuumaa … Lue lisää

29.11.2023 | Ostokset

Rotermannin viihtyisä pääaukio muuntuu hurmaavaksi joulumaaksi

Rotermannin viihtyisä pääaukio muuntuu hurmaavaksi joulumaaksi

Rotermannin korttelin pääaukiolla avataan joulumarkkinat perjantaina 1.12. Markkinat järjestetään yhdessä Coca-Colan kanssa. Jouluinen toritapahtuma tulee olemaan avoinna aina Loppiaiseen … Lue lisää

29.11.2023 | Ostokset

camera icon13
Joululahjaksi kauneutta, muotia ja viihdettä 

Joululahjaksi kauneutta, muotia ja viihdettä 

Pehmoiset joulusukat Sokisahtelista Sokisahtelin pehmoiset sukat lämmittävät mukavasti jalkoja talvella. Sukkaparin hinta on 10,90 euroa. Sokisahtel valmistaa sukkia, … Lue lisää

28.11.2023 | Ostokset

Tervetuloa Tallinnan joulutorille! 

Tervetuloa Tallinnan joulutorille! 

Tallinnan kaupungin tunnelmallinen joulutori avataan perjantaina 1.12. Raatihuoneentorin näyttävän joulukuusen ympärille rakentuu joulun ihmemaa, joka on avoinna kaikille Loppiaisen … Lue lisää

25.11.2023 | Ostokset

camera icon6
Vintagen jäljillä Tallinnassa

Vintagen jäljillä Tallinnassa

Kalamajasta löytyvät Tallinnan laadukkaimmat vintagea myyvät putiikit. Kaikki kahdeksan artikkelissa mainittua liikettä löytyvätVabriku-kadun, Baltian asematorin ja Telliskiven luovan keskuksen … Lue lisää

23.11.2023 | Ostokset

2/3 Prisman ostoskorista on täynnä virolaisia ​​tuotteita

2/3 Prisman ostoskorista on täynnä virolaisia ​​tuotteita

Prisman ostotilastoista käy ilmi, että paikallisten tuotteiden osuus myynnistä on 80 % liha-, kala- ja valmiit tuotteet -kategoriassa. Vastuullisen … Lue lisää

21.11.2023 | Ostokset

Hintaero uusien ja vanhojen asuntojen välillä kasvaa

Hintaero uusien ja vanhojen asuntojen välillä kasvaa

Viron asuntomarkkinoilla eletään epävarmuuden aikoja, jotka toisaalta kannustavat ostajia tekemään kauppoja laskeneiden myyntihintojen takia ja toisaalta myyjiä varautumaan pidentyneisiin … Lue lisää