Tuoretta tietoa Virosta
18.4.2025 | Viro

Viron sotamuseossa näyttely ukrainalaisten taistelijoiden sotasaaliista – tarjolla myös leivonnaisia veteraanien tukemiseksi

Teksti Susanna Poikela
Kuva Timo Huttunen, Ivar Heinmaa, Sandra Niinepuu

Viron sotamuseossa näyttely ukrainalaisten taistelijoiden sotasaaliista – tarjolla myös leivonnaisia veteraanien tukemiseksi

 

Viron sotamuseo Viimsissä järjestää lauantaina 19. huhtikuuta hyväntekeväisyystapahtuman, jonka tuotto ohjataan Viron puolustusvoimien ja Viron maanpuolustusliiton (Kaitseliit) veteraanien tukemiseen. Päivän aikana avataan myös kansainvälinen näyttely, joka esittelee Ukrainan puolustajien rintamalta keräämiä venäläisiä aseita ja varusteita.

Hyväntekeväisyystapahtuma alkaa kello 11 leivonnaismyynnillä, jossa on tarjolla paikallisten vapaaehtoisten leipomia herkkuja. Kello 13 avautuu sotateknisessä hallissa näyttely Murtumaton koodi. Ukrainan taistelijoiden sotasaaliit, joka tuo esille venäläistä sotakalustoa ja sotilaiden henkilökohtaisia esineitä. Näyttelyssä nähdään myös esineistöä ohjusristeilijä Moskovalta, jonka Ukraina upotti vuonna 2022.

Näyttely on toteutettu yhteistyössä Ukrainan puolustus- ja ulkoministeriöiden kanssa, ja se on aiemmin ollut esillä Pariisissa ja Kaunasissa. Kyseessä on osa Ukrainan kansallisen sotahistorian museon kiertävää näyttelyä.

Sotamuseon johtaja Hellar Lillin mukaan näyttely täydentää museon aiempia kokoelmia, joihin kuuluu muun muassa vuonna 2023 esille asetettu T-72-panssarivaunu, jonka ukrainalaiset tuhosivat. ”Näyttely on konkreettinen katsaus nykyaikaisen sodan todellisuuteen. Esillä on sotakalustoa pienistä laitteista aseisiin, jotka tappavat ukrainalaisia ​​joka päivä”, Lill kertoo.

Museoon on lauantaina vapaa pääsy. Pääsymaksun sijaan kävijöitä rohkaistaan tukemaan veteraaneja ostamalla leivonnaisia kello 11–15. Leivonnaisia on ollut valmistamassa Viimsin naiskodinpuolustusjärjestö (naiskodukaitsjad), veteraanien puolisot ja museon henkilökunta.

Samalla avataan ensimmäistä kertaa tänä keväänä museon sotatekninen halli ja panssarijuna numero 7 “Wabadus”. Näyttely on avoinna kesäkuun puoliväliin saakka.

 

Tšernogov 2022
Izjum 2023
Herson 2023

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
hyväntekeväisyys näyttelyt sota Sotamuseo tapahtumat tapahtumat Viimsissä Ukrainan sota viimsi

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää