Tuoretta tietoa Virosta
10.8.2021 | Viro

Viron koronatilanne 10.8.2021: 290 uutta tartuntaa – Yli puolet kaikista virolaisista on saanut rokotteen

Teksti Timo Huttunen, kuva Mika / Unsplash

Viron koronatilanne 10.8.2021: 290 uutta tartuntaa – Yli puolet kaikista virolaisista on saanut rokotteen

 

Virossa on todettu viimeisen vuorokauden aikana 290 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Viron terveysvirasto eli Terviseamet. Koronavirustestejä tehtiin 7 761, joista 3,7 prosenttia oli positiivisia. 

Pandemian aikana on Virossa todettu 135 512 koronavirustartuntaa. Rokotteen on saanut 671 113 ihmistä eli 50,5 prosenttia väestöstä. Aikuisväestöstä 59,7 prosenttia on saanut rokotteen. Viimeisen vuorokauden aikana tehtiin 5 530 koronarokotusta.

Toukokuusta alkaen on koronarajoituksia purettu asteittain. 28. kesäkuuta alkaen saa tapahtumiin osallistua enemmän yleisöä. Nyt rokottamattomien rajoituksia kiristetään.

Eniten uusia tartuntoja todettiin Harjun maakunnassa (128), joista Tallinnassa 87. Seuraavaksi eniten tartuntoja oli Tartumaalla (36) ja Pärnumaalla (28). Muissa maakunnissa tartuntojen määrä oli alle 15.

Ilmaantuvuusluku on nyt 210,6. Ilmaantuvuusluku näyttää, kuinka monta tartuntaa on todettu viimeisen 14 vuorokauden aikana 100 000 asukasta kohden.

Sairaalahoidossa on 63 ihmistä, joista tehohoidossa on kuusi potilasta.

Tarkempaa tietoa Viron koronatilanteesta saa koronakarttasivustolta.

 

Koronarokotteen on saanut 671 113 ihmistä

Koronarokotteen on saanut Virossa 671 113 ihmistä eli 50,5 prosenttia väestöstä. 582 886 henkilöä on saanut kaksi rokoteannosta.

Yli 70-vuotiaista 70 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Covid-19 ilmaantuvuusluku korona koronarajoitus koronarokote koronatilanne tallinna koronavirus Viro

21.12.2024 | Viro

Virolaiset jouluruokaperinteet

Virolaiset jouluruokaperinteet

Samaan aikaan, kun kaukaisienkin maiden kulttuuri tulee netin nopeudella kotitalouksiin, muuttuvat myös ruokaperinteet. Juhlapyhien ruokailut periytyvät ja muuttuvat ehkä … Lue lisää

20.12.2024 | Viro

Viro suunnittelee lukukausimaksuja yksivuotisille maisteriohjelmille

Viro suunnittelee lukukausimaksuja yksivuotisille maisteriohjelmille

Viron opetusministeriö suunnittelee lukukausimaksujen käyttöönottoa yksivuotisille maisteriohjelmille tavoitteenaan lisätä yksityistä rahoitusta korkeakoulutuksessa. Tavoitteena on myös kannustaa opiskelijoita tekemään tietoisempia … Lue lisää

20.12.2024 | Viro

MMA-liiga Raju suunnittelee kansainvälistä laajentumista

MMA-liiga Raju suunnittelee kansainvälistä laajentumista

Virolainen energiayhtiö Evecon on ostanut MMA-liiga Rajun ja aikoo laajentaa toimintaansa kansainvälisesti. Tuleva kilpailu, Evecon Raju 17, järjestetään 22. … Lue lisää

18.12.2024 | Kulttuuri

Tunnelmallisia joulukonsertteja Virossa

Tunnelmallisia joulukonsertteja Virossa

Virossa joulunaikaan kuuluu myös musiikista nauttiminen. Musiikin keinoin viritytään jouluun, vietetään aikaa yhdessä perheen tai ystävien kanssa ja valmistaudutaan … Lue lisää

17.12.2024 | Viro

Virolaiset voivat hakea oman kuusen valtion metsästä

Virolaiset voivat hakea oman kuusen valtion metsästä

Joulutunnelmaa nostattaa, kun lähdet metsään joulupuun hakuun sen sijaan, että ostat valmiin joulukuusikauppiaalta. Viron metsähallitus (RMK) kehoittaa hakemaan oman … Lue lisää

14.12.2024 | Viro

Suomalainen jättää Viroon 200 euroa päivässä

Suomalainen jättää Viroon 200 euroa päivässä

Suomalaisten tämän vuoden matkailuluvut ovat tiedossa jo kolmelta vuosineljännekseltä. Laivamatkustajien määrässä on kolmen prosentin nousu, kuten aikaisemmin olemme kertoneet. … Lue lisää

10.12.2024 | Viro

Tallinna–Tartto–Riika–Vilna -reittiliikenne alkaa vuoden 2025 alussa

Tallinna–Tartto–Riika–Vilna -reittiliikenne alkaa vuoden 2025 alussa

Viron, Latvian ja Liettuan junaliikenteen operaattorit Elron, Vivi ja LTG Link alkavat yhtenäistää aikataulujaan tarjotakseen matkustajille parempia mahdollisuuksia liikkua … Lue lisää

8.12.2024 | Viro

Vastaa kyselyyn kaksois- ja monikansalaisuudesta 

Vastaa kyselyyn kaksois- ja monikansalaisuudesta 

Suomessa on käynnissä kansalaisuuslain uudistaminen. Tähän liittyen sisäministeriö tekee parhaillaan selvitystä kaksoiskansalaisuuden tulevaisuudesta ja mahdollisuudesta siirtyä vastavuoroisuusperiaatteeseen. Suomi-Seuran kysely … Lue lisää