Tuoretta tietoa Virosta
1.4.2023 | Viro

Virolaiset matkustavat enemmän, mutta pandemiaa edeltävää tasoa ei ole vielä saavutettu

Teksti Mark Taylor
Kuva Andrei Chertkov

Virolaiset matkustavat enemmän, mutta pandemiaa edeltävää tasoa ei ole vielä saavutettu

 

Viron tilastokeskuksen vuoden 2022 matkailututkimuksen mukaan virolaiset tekivät viime vuonna yli miljoona matkaa ulkomaille, joiden aikana yövyttiin. Määrä oli 90 prosenttia enemmän kuin vuonna 2021.

Viron sisällä tehtiin lähes 2,6 miljoonaa matkaa, joiden aikana yövyttiin. Kasvua edellisvuodesta oli 16 prosenttia.

Virolaiset käyttivät vuonna 2022 ulkomaanmatkoihin rahaa yli miljardi euroa ja kotimaan matkoihin yli 178 miljoonaa euroa.

”Virolaisten tekemien matkojen määrä on kasvanut kahteen edelliseen vuoteen verrattuna, mutta pandemiaa edeltävää tasoa ei ole vielä saavutettu. Vuonna 2019 ulkomaille tehtiin 1,7 miljoonaa matkaa ja 3,4 miljoonaa kotimaanmatkaa”, kertoo Viron tilastokeskuksen analyytikko Sigrid Saagpakk.

Virolaisten suosituimmat matkakohteet vuonna 2022 olivat Suomi ja Latvia. Viime vuonna Suomeen tehtiin 140 000 matkaa, mikä oli 68 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Virolaiset vierailivat Latviassa 128 000 kertaa, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2021.

Vuonna 2022 suurin osa kotimaanmatkoista, joiden aikana yövyttiin, olivat lomamatkoja (1,5 miljoonaa). Toisena olivat ystävien tai sukulaisten luona tehdyt vierailut (767 000).

Vuoteen 2021 verrattuna virolaisten kotimaan työmatkojen määrä kasvoi 23 prosenttia (yhteensä 253 600 matkaa).

Suosituimmat kotimaan kohteet olivat aiempien vuosien tapaan Tallinna ja Harjumaa, Pärnun maakunta ja Tarton maakunta. Vuoteen 2021 verrattuna vierailujen määrä lisääntyi merkittävästi Hiidenmaalla (kasvua 57 prosenttia) ja Itä-Virumaalla (kasvua 42 prosenttia).

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
kotimaanmatka matka matkustaminen pandemia suomi ulkomaanmatka virolaisten matkat

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää