Tuoretta tietoa Virosta
12.4.2018 | Vapaa-aika

Verkkouutinen Virolaiset matkustavat enemmän kuin koskaan – joka viides matka suuntautuu Suomeen

Virolaiset matkustavat enemmän kuin koskaan – joka viides matka suuntautuu SuomeenSuomenlahden yli on suuret määrät liikennettä molempiin suuntiin.

Viron pankin (Eesti Pank) tuore tilasto kertoo, että vuonna 2017 virolaiset tekivät ulkomaille 3,7 miljoonaa matkaa, mikä on 5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016. Matkoista 80 prosenttia tehtiin Euroopan unionin maihin. Suomi oli suosituin matkakohde: joka viides virolaismatka suuntautuu Suomeen.

Vuoteen 2016 verrattuna virolaiset matkustivat yhä enemmän erilaisiin lomakohteisiin. Erityisesti virolaisten suosiossa ovat Kroatia, Bulgaria ja Kreikka, joiden suosio matkakohteena on kasvanut monta vuotta peräkkäin. Turkin ja Egyptin suosio taas lähes romahti vuoden 2017 aikana.

Viron pankki arvioi, että matkoillaan virolaiset kuluttivat noin 800 miljoonaa euroa, mikä on noin 50 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2016.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
egypti kroatia matka tallinnaan tekemistä virossa Turkki virolaisten matkat viron nähtävyydet virosta

1.9.2026 | Vapaa-aika

Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin

Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin

Liikkuva elämäntapa kutsuu monia erityisesti vuoden lämpiminä kuukausina. Matkailuautot, retkeilyautot, pakettiautoista tai busseista muunnetut asuntoautot, retkeily- ja yöpymiskäyttöön varustellut peräkärryt … Lue lisää

29.8.2026 | Vapaa-aika

Terminaattori? Ei, taistelurobotti!

Terminaattori? Ei, taistelurobotti!

Oletko nähnyt TV:stä, elokuvista tai YouTube-kanavilta alun perin USA:ssa kehitettyä mutta eurooppalaistenkin teknologiaharrastajien parissa suosituksi kasvanutta kilpailumuotoa eli robottitaisteluja? Netistä … Lue lisää

26.8.2026 | Vapaa-aika

Tallinnan maraton 2026

Tallinnan maraton 2026

Virossa on syyskuisin käynnissä “jooksuaeg” eli suorana kielikäännöksenä juoksuaika. Vaan jätettäköön todellisuudessa metsänelänten kiimaan ja pariutumiseen liittyvä sanaleikki sikseen. Tallinnassa … Lue lisää

20.8.2026 | Vapaa-aika

Kaksi maissilabyrinttia kutsuu seikkailuun Virossa

Kaksi maissilabyrinttia kutsuu seikkailuun Virossa

Maissipeltoihin kesän lopulla niitettävät labyrintit ovat Virossa vakiinnuttaneet asemansa sesonkimatkailun paikallisina erikoisuuksina. Tänä vuonna peräti kaksi erilaista labyrinttia tarjoavat vierailijoille … Lue lisää

7.8.2026 | Vapaa-aika

Ironman Tallinn 2026

Ironman Tallinn 2026

Kaikki tietävät, että ainoa maratoniakin vaativampi urheilusuoritus on Ironman-kilpailu. Sen kolme pitkää osuutta – uinti, pyöräily ja juoksu – ovat … Lue lisää

4.8.2026 | Vapaa-aika

Ülemisten Yöjuoksu 2026

Ülemisten Yöjuoksu 2026

Hauskat juoksutapahtumat voivat olla todella…. hauskoja – no, ainakin jos juokseminen kiinnostaa. Ülemiste Yöjuoksu -tapahtumassa viihtyy sen sijaan koko perhe, … Lue lisää

15.7.2026 | Vapaa-aika

Lähde moottoripyörällä Jõgevatreffeille

Lähde moottoripyörällä Jõgevatreffeille

Jos moottoripyörät, nahka ja ilmavirran tuntu iholla kuuluvat kesääsi, 23.-26.7. vietettävä Jõgevatreff on juuri oikea tapahtuma sinulle. Vuodesta 1992 lähtien … Lue lisää

14.7.2026 | Vapaa-aika

Tutustu Viroon pyörän selästä

Tutustu Viroon pyörän selästä

Löydä Viron parhaat pyöräreitit kaupungeissa ja maaseudulla, tutustu pyörävuokraamoihin ja lue, miten pyörän kanssa voi matkustaa junalla. Kun asuin Tartossa … Lue lisää