Tuoretta tietoa Virosta
27.5.2020 | Luonto

Virolainen luonnonsuojelu täyttää 110 vuotta – Viron ensimmäinen suojelualue perustettiin Saarenmaalle vuonna 1910

Tänä vuonna juhlitaan virolaisen luonnonsuojelun 110-vuotisjuhlavuotta.
Teksti Mikko Virta, kuvat Mikko Virta, Priidu Saart 

Virolainen luonnonsuojelu täyttää 110 vuotta – Viron ensimmäinen suojelualue perustettiin Saarenmaalle vuonna 1910Saarenmaan luoteisnurkassa sijaitseva Harilaid on osa Vilsandin kansallispuistoa.

Luonnonsuojelulla on Virossa pitkät perinteet. Maan ensimmäinen luonnonsuojelualue perustettiin vuonna 1910 Vaikan saarille, jotka sijaitsevat Saarenmaan länsiosassa, nykyisen Vilsandin kansallispuiston alueella.

Vaikan saarilla suojeltiin erityisesti alueen herkkää linnustoa. Suojelutoimiin pani vauhtia Vaikalla työskennellyt majakanvartija Artur Toom, joka halusi suojella saarten lintuja pesärosvoilta.

14. elokuuta 1910 Riian Luonnontutkijoiden seura vuokrasi saaret kuudeksi vuodeksi. Kyseistä päivää pidetään virolaisen luonnonsuojelun syntyhetkenä.

Vaikan saaria pidetään myös koko Baltian ensimmäisenä luonnonsuojelualueena. Suomen ensimmäinen luonnonsuojelualue perustettiin vuonna 1916 Mallatuntureille.

 

Lintujen rengastusta ja Vilsandin kansallispuiston synty

Lintujen rengastaminen Vaikan saarilla alkoi vuonna 1910. Saarien maine kasvoi nopeasti Virossa, niitä alettiin kutsua Lintujen valtioksi.

Valtiollinen luonnonsuojelualue Vaikan saarista tuli 1957, kun Virossa tuli voimaan luonnonsuojelulaki. Se oli samalla koko Neuvostoliiton ensimmäinen luonnonsuojelulaki.

Vuonna 1957 perustettiin Vaikan lisäksi myös kolme muuta suojelualuetta: Matsalu, Viidumäe ja Nigula. Ne kaikki ovat tunnettuja suojelualueita nykyäänkin. The Baltic Guide on aikaisemmin kertonut Matsalusta ja Nigulasta.

Vuonna 1971 Vaikan suojelualuetta suurennettiin ja se sai nimekseen Vilsandin luonnonsuojelualue. Vuonna 1993 alueelle perustettiin Vilsandin kansallispuisto.

Touko- ja kesäkuussa Virossa vietetään luonnonsuojelukuuta. Teemakuukauden aikana ihmisiä kehotetaan pitämään huolta ympäristöstään. Samalla juhlistetaan sitä, että virolaisen luonnonsuojelun alkamisesta on tullut kuluneeksi 110 vuotta.

Matsalun kansallispuisto on Viron tunnetuimpia suojelualueita. Se on etenkin lintuharrastajien paratiisi.

Viron luonto on monipuolinen – kuusi kansallispuistoa ja satoja suojelualueita

Viron luonto on ainutlaatuinen maailmanlaajuisestikin. Yhtä monipuolista luontokokonaisuutta on vaikea löytää yhtä pieneltä alueelta samalta leveyspiiriltä.

Viron maapinta-alasta on suojeltu 19,4 prosenttia. Erilaisia suojelualueita on satoja eri puolilla maata. Vertailun vuoksi todettakoon, että Suomen pinta-alasta on suojeltu noin 10 prosenttia.

Virossa on kuusi kansallispuistoa: Matsalu, Vilsandi, Karula, Soomaa, Lahemaa ja Alutaguse. Viimeksi mainittu on niistä uusin, se perustettiin vuonna 2018.

The Baltic Guiden artikkelin Viron kansallispuistoista voi lukea tästä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
kansallispuisto luonnonsuojelu Matsalu Viidumäe vilsandi Viron luonto

22.11.2023 | Luonto

Viron ympäristövirasto varoittaa tänä iltana alkavasta runsaasta lumisateesta

Viron ympäristövirasto varoittaa tänä iltana alkavasta runsaasta lumisateesta

Viron ympäristövirasto julkaisi ilmatiedotteen tason 2 vaaraa aiheuttavasta voimakkaasta lumisateesta ja lumimyrskystä. Lumisateen odotetaan alkavan tämän illan aikana ja … Lue lisää

22.11.2023 | Luonto

camera icon5
Kymmenen patikkapolkua rannoilta suomaisemiin 

Kymmenen patikkapolkua rannoilta suomaisemiin 

Tolkusen luontopolku Pärnun eteläpuolella sijaitseva Tolkusen luontopolku on mainio päiväretkikohde koko perheelle. Uudistettuna kesäkuussa 2023 avattu polku kulkee vanhoilla … Lue lisää

21.10.2023 | Luonto

Tutustu värikkäisiin ja muhkeisiin kurpitsoihin

Tutustu värikkäisiin ja muhkeisiin kurpitsoihin

Tiedätkö vihanneksen, joka toimii yhtä hyvin keitossa, salaatissa, hillossa, suolaisessa piiraassa ja makeassa kakussa? Sen siemenet ovat syötäviä, ja … Lue lisää

19.10.2023 | Luonto

Luonnon monimuotoisuutta on vaalittava kaupungeissa

Luonnon monimuotoisuutta on vaalittava kaupungeissa

Millaisessa kaupungissa haluamme asua? Miksi tarvitsemme luontoa kaupunkiin? Onko kaupunki luonnossa vai luonto kaupungissa? Nämä ovat vain muutamia kysymyksiä, … Lue lisää

14.10.2023 | Luonto

Löytöretkellä Baltian luonnossa -kirja on ilmestynyt

Löytöretkellä Baltian luonnossa -kirja on ilmestynyt

Baltian luontoretkikohteita esittelevä kirja ”Löytöretkellä Baltian luonnossa” on nyt julkaistu. 496-sivuisen kirjan on kirjoittanut piikkiöläinen Suomen tietokirjailijoiden jäsen Kaarina … Lue lisää

19.9.2023 | Luonto

Kansainvälinen luontoelokuvafestivaali esittää yli 50 luontoelokuvaa ympäri Viroa

Kansainvälinen luontoelokuvafestivaali esittää yli 50 luontoelokuvaa ympäri Viroa

Matsalun luontoelokuvafestivaali MAFF (20.9.–1.10.) on kansainvälinen elokuvatapahtuma, joka on levinnyt Lihulan pitäjästä nyt myös muille Viron paikkakunnille, esimerkiksi Pärnuun, … Lue lisää

31.8.2023 | Luonto

Tomaattifestivaali alkaa huomenna Tallinnassa

Tomaattifestivaali alkaa huomenna Tallinnassa

Tänä viikonloppuna järjestetään viidennettä kertaa vuotuinen tomaattifestivaali kasvitieteellisessä puutarhassa. Paikan päällä voi osallistua opastetuille kierroksille ja ostaa mukaan tomaatteja … Lue lisää

31.8.2023 | Luonto

The Baltic Guide toivottaa hyvää Itämeripäivää!

The Baltic Guide toivottaa hyvää Itämeripäivää!

Itämeripäivä on John Nurmisen Säätiön käynnistämä jokavuotinen juhlapäivä meren kunniaksi. Päivän tavoitteena on innostaa ihmiset nauttimaan ainutlaatuisesta kotimerestämme sekä … Lue lisää