Tuoretta tietoa Virosta
14.8.2025 | Luonto

Perseidien tähdenlentojen katselua

Teksti Stewart Johnson 
Kuva Michał Mancewicz / Unsplash

Perseidien tähdenlentojen katselua

 

19. elokuuta Pärnun Pernova Luontotalo järjestää ainutlaatuisen tapahtuman Perseidien tähdenlentoparven kunniaksi. Illan ohjelmassa on tapahtumaa varten sävellettyä musiikkia, luentoja ja keskusteluja tähtitieteestä sekä itse tähdenlentojen tarkkailua. Kaikki tämä kiehtovassa ympäristössä, joka on omistettu tieteelle ja luonnolle.

Planetaario tarjoaa kolme konserttia, joissa kuullaan elektronisen musiikin tekijän Lauri Lestin tätä tapahtumaa varten säveltämää musiikkia. Esitysten aikana planetaarioon ei saa tulla tai sieltä poistua. Paikkoja on rajoitetusti, joten liput kannattaa hankkia ajoissa ja suunnitella käynti sen mukaan. Musiikin visuaalisena lisänä nähdään Inessa Saaritsan tuottamia mikroskooppisia kuvioita.

Konserttien jälkeen ohjelmassa on Kristjan Madalveen luento yökuvauksesta, englanninkielinen dokumentti The Dark Side of Light planetaarion kupolin alla sekä Mario Marsin seminaari Maata mahdollisesti uhkaavista avaruuden kappaleista. Kello 23.30 alkaen Aarne Paul johdattaa tähdenlentojen tarkkailuun. Kahvila on avoinna koko tapahtuman ajan.

Perseidit ovat peräisin Swift–Tuttle -komeetasta, joka tekee suhteellisen läheisen ohituksen Maasta noin 130 vuoden välein. Seuraava näkyvä ohitus tapahtuu vuonna 2126, jolloin komeetta on nähtävissä paljain silmin. Perseidit ovat tunnettuja siitä, että ne ovat kaikkein varmin tähdenlentoparvi, joka esiintyy joka vuosi elokuun puolivälissä. Nimi tulee Perseuksen tähdistöstä, joka sijaitsee idän suunnassa ja josta tähdenlennot näyttävät lähtevän. Huippuhetkellä voi nähdä noin yhden tähdenlennon minuutissa. Tapahtuma onkin erinomainen tilaisuus myös pitkän valotusajan valokuvauksesta kiinnostuneille.

Liput ja lisätiedot viroksi löytyvät täältä.  

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Pernovan Luontotalo Perseidit tapahtumat tapahtumat Pärnussa tiede tähdenlentoparvi tähtitiede

27.6.2026 | Luonto

Esteettömiä luontopolkuja löytyy Virostakin

Esteettömiä luontopolkuja löytyy Virostakin

Viro tarjoaa yhä enemmän luontoharrastusmahdollisuuksia myös pyörätuolilla tai muiden apuvälineiden avulla liikkujille. Vaikka valtaosa maan retkeilyreiteistä ei vielä olekaan esteettömiä, … Lue lisää

20.6.2026 | Luonto

Saarenmaan pionit kukkivat upeimmillaan juuri nyt

Saarenmaan pionit kukkivat upeimmillaan juuri nyt

Saarenmaan Pärnin kylässä vuosittain järjestettävä pionifestivaali on tällä viikolla kukintansa huipulla. Kyseessä on kausiluonteinen kukkafestivaali, joka järjestetään kaupallisella pionitaimitarhalla. Vierailijat … Lue lisää

16.6.2026 | Luonto

camera icon6
Julkisilla Viron luontoon

Julkisilla Viron luontoon

Kablin kylä ja luontopolku Pärnun eteläpuolella sijaitseva Kablin kylä on täydellinen päiväretkikohde ja helppo kohde myös ilman omaa autoa matkustaville. … Lue lisää

18.4.2026 | Luonto

Huonekasvien näyttely Tallinnassa

Huonekasvien näyttely Tallinnassa

Koska lämpötila ulkona ei näytä vielä paljoa kohoavan yli kymmenen asteen eli luonto on vasta hiljalleen heräilemässä talviunestaan, on … Lue lisää

8.4.2026 | Luonto

Jalkapatikalla Viron halki

Jalkapatikalla Viron halki

Miltä kuulostaisi ajatus patikkaretkestä koko Viron halki? Ja vieläpä niin, että matkaa taitettaisiin suoraa linjaa pitkin – läpi soiden, … Lue lisää

3.4.2026 | Ostokset

Kevättapahtumia viherpeukaloille

Kevättapahtumia viherpeukaloille

Kevään ja alkukesän aikana Virossa järjestetään lukuisia inspiroivia tapahtumia puutarhan ja viherrakentamisen ystäville. Ne, jotka ovat tottuneet pitämään Türin … Lue lisää

1.3.2026 | Luonto

Orkideat uhkeimmillaan Tallinnassa

Orkideat uhkeimmillaan Tallinnassa

Haluatko paeta pitkän pakkaskauden jälkeisistä loskakeleistä keskelle trooppista paratiisia? Olet onnekas, sillä juuri sen voit tehdä nyt Tallinnan kasvitieteellisessä … Lue lisää

22.1.2026 | Luonto

Soomaalla avattiin RMK:n uusi luontotalo

Soomaalla avattiin RMK:n uusi luontotalo

Pärnun ja Viljandin välissä sijaitseva Soomaan kansallispuisto on saanut uuden luontomatkailijoita palvelevan vierailukeskuksen. Viron metsähallitus RMK:n uuden luontotalon avajaisia … Lue lisää