5.3.2024 | Kulttuuri
Viisipäiväinen opiskelijoiden jazz-festivaali alkaa tänään
Teksti Mark Taylor
Kuva Susanna Poikela

Virossa alkaa tänään 5. maaliskuuta Tudengijazz (TUJA). Viisipäiväinen tapahtuma järjestetään tänä vuonna jo 42. kertaa. Festivaalilla on nähty monia lahjakkaita eurooppalaisia ja virolaisia muusikoita, kuten Kadri Voorand, Jaak Sooäär ja Rita Ray.
Ensimmäinen Tudengijazz-festivaali järjestettiin vuonna 1982, jolloin neuvostoviranomaiset kielsivät jazzmusiikin julkisen esittämisen. Nuoret opiskelijat pystyivät kuitenkin toteuttamaan unelmansa festivaalista, joka voidaan lukea osaksi 80-luvun lopussa alkanutta Viron laulavaa vallankumousta.
Tämän vuoden festivaali alkaa tänä iltana Philly Joen jazz-klubilla Tallinnassa seminaarilla, jota seuraa jamit. Iltaan on vapaa pääsy. Loppuviikon konsertteja järjestetään ympäri Viroa. Jazzia kuullaan 6. maaliskuuta Tarton yliopiston kahvilassa, 7. maaliskuuta Konservatooriumissa Viljandissa ja 8. maaliskuuta Wunderbaarissa Pärnussa. Perjantaina ja lauantaina nuorten jazz-tapahtuma huipentuu Philly Joessa Tallinnassa.
Voit tutustua festivaaliin TUJAn virallisilla verkkosivuilla ja ostaa liput Piletikeskuksesta.
5.–9.3. TUJAn jazz-festivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestafestivaalit
konsertit
Philly Joe
Tarton yliopiston kahvila
Tudengijazz
TUJA
virolainen jazz-musiikki
Wunderbaar
10.6.2026 | Kulttuuri
Uusi näyttely Pärnun nykytaiteen museossa
Pärnun nykytaiteen museossa on tänä kesänä eli 6.9. asti esillä kansainvälisen alastontaiteen näyttelysarjan töitä jo 33. kerran. “Mies & Nainen”-näyttelyn … Lue lisää
9.6.2026 | Kulttuuri
Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia
Jos veikkaat Tallinnan vanhimman museon sijaitsevan Vanhassakaupungissa, niin arvaapa uusiksi. Titteli kuuluu nimittäin Kadriorgissa, presidentinlinnan ja Kumun naapurustossa sijaitsevalle Pietari … Lue lisää
8.6.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
10.–12.6. Estonian Fashion Festival, Viljandi ja Tartto Viron suurin kestävää kehitystä ja järkeviä kulutustottumuksia huomioivalle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Keskiviikkoinen … Lue lisää
7.6.2026 | Kulttuuri
Tallinnan kitarafestivaali 2026
Tallinnan kitarafestivaali järjestetään tänä kesänä jo 21. kerran. Vuonna 2006 perustettu tapahtuma on omistettu kitaramusiikin lukuisille eri tyylisuunnille, ja sen … Lue lisää
5.6.2026 | Kulttuuri
Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille
Tartto muuttuu taas kansainväliseksi katutaiteen keskukseksi, kun Emajõen Ateenaksikin kutsutussa yliopistokaupungissa järjestetään 11.–14.6. Stencibility-festivaali. Vuonna 2010 alkunsa saanut tapahtuma on … Lue lisää
5.6.2026 | Kulttuuri
Estonian Fashion Festival 2026
Estonian Fashion Festival on Viron suurin kestävälle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Tänä vuonna EFF jalkautuu 10.–12.6. Viljandiin ja Tarttoon. Kiinnostus … Lue lisää
4.6.2026 | Kulttuuri
Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa
Tänä kesänä Tallinnan Kadriorgin puistossa kävellessä voi ilahtua nähdessään Akseli Gallen-Kallelan teoksen Kevät liehumassa puiston lipuissa. Kadriorgin museossa on avoinna … Lue lisää
3.6.2026 | Kulttuuri
Kings of Leon livenä Tallinnassa
Kings of Leon on yksi 2000-luvun alun yhdysvaltalaisen musiikkikentän merkittävimmistä yhtyeistä. Virossa yhtye esiintyy ensimmäistä kertaa 14.6. Tallinnan Unibet Arena … Lue lisää