Tuoretta tietoa Virosta
6.9.2019 | Ravintolat

Vegaaninen Tallinna kasvaa – tutustu upeaan vegaaniravintoloiden kirjoon

Vegaaninen Tallinna kasvaa – tutustu upeaan vegaaniravintoloiden kirjoonLendav taldrik -ravintolan sisustuksessa on persoonallista särmää.

Luonto ja kroppa kiittävät vegaania.

 

Tallinnan kovimmin nouseva ravintolatrendi on vegaaniravintolat. Täysin vegaanisilla ruokalistoilla houkutellaan väkeä jo vanhankaupungin lisäksi jopa boheemiksi ja vanhakantaiseksi tunnetussa Koplissa, puhumattakaan tyylitietoisuuden aallonharjalla kulkevasta Telliskivestä.

Vegaanisessa ruokavaliossa ei ole mitään eläinkunnan tuotteita, eli ravinnossa ei ole lihaa, kalaa, kananmunia, maitoa tai juustoa. Vegaanisuus on yhä kasvavalle kuluttajakunnalle tietoinen valinta esimerkiksi ekologisista, tervey­dellisistä tai aatteellisista syistä.

Vegaanista ruokaa kannattaa ennakkoluulottomasti kokeilla ilman edellä mainittuja syitäkään, sillä tarjolla on kosolti uusia, kiinnostavia makuelämyksiä. Soijanakkien ja pakasteherneiden aikakausikin on jo taakse jäänyttä elämää.

Ravintola V:n ruoka on Tallinnan vegaanisten ravintoloiden kärkeä.

Vanhassakaupungissa sijaitsee Viron ensimmäinen vegaaniravintola V, jonka keittiömestari Mikk Mägi on todellinen veganismin airut kotimaassaan. Tunnelmallisessa ravintolassa on ystävällinen ja sujuvasti englanniksikin toimiva palvelu. Ruokalista vaihtuu aika ajoin, mutta kestosuosikkina pysynyt seitanhampurilainen säilyy alati listalla. Kehuttu hampurilainen on saamiensa ylisanojen arvoinen ja kelpaa hyvin pihvilihaan tottuneelle sekasyöjällekin.

Alkupalaksi kahdelle tilattu snack-lautanen sisältää yli puoli tusinaa erilaista kelpo suupalaa kaksin kappalein, ja riittää pieniruokasille kevyeksi lounaaksi sellaisenaan.

Tempe-annos hemmottelee hienovaraisin mauin. Appelsiinin ja kookoksen yhdistelmä basmatiriisin ja fenkolisalaatin kanssa vie aatokset kauas kaupungin hulinasta. Ravintola V:n suosio ja vähäiset asiakaspaikat edellyttävät pöytävarausta etukäteen.

Myös V:n vieressä olevat Rataskaevu 16 ja Von Krahli Aed tarjoavat listoiltaan vegaanisia annoksia.

 

Koplin kaupunginosan suunnalla, entisen boheemiravintola Koplin paikalla on nyt vegaaninen Tru, joka niin ikään suosittelee pöytävarausta, mutta ainakin arkisin lounasaikaan pöytä kahdelle järjestyi muitta mukisematta.

Alkupalasuupaloissa löytyy makuja ja rakennetta laidasta laitaan vöneristä pikkelöityihin vihanneksiin ja mustapapuhummukseen. Alkupalalistalla olevasta bataattiperuna-annoksesta jäi syötävää vielä pääruoankin lisukkeena.

Trun pasta-annos vaihtuu päivittäin. Tällä kertaa arpa osui sienipastaan, joka oli ruokaisa ja valloittavan rustiikkinen. Vönerillä eli vegaanisella ”kebablihalla”, paahdetulla kukkakaalilla, pestolla ja misomajoneesilla täytetty pitaleipä oli raikas ja maukas, vaikka täytteet eivät oikein tahdokaan pysyä pitaleivän sisuksissa.

Jälkiruokaksi Tru tarjoaa muun muassa vegaanijätskiä tai vitriinissä jo ulkonäöllään viekottelevia kakkuja.

Kristiinen kaupunginosassa oleva Blisstray on valitettavasti sulkenut ovensa, ja etsii nyt uutta liiketilaa. Solaris-kauppakeskuksessa toimii kuitenkin Blissin noutopöytä, josta löytyy myös vegaanisia vaihtoehtoja.

Kaupungin toisella laidalla Piritassa toimii vegaaninen kahvila Vigri, jonka buffet-pöytä katetaan joka arkipäivä kello 12. Ruoasta veloitetaan annoksen painon mukaan.

Vanhassakaupungissa on hyvin suositeltava vegaanikahvila Inpiratsioon, joka tarjoa kahvilatuotteiden lisäksi lounasta. Vanhassakaupungissa on myös yksi Tallinnan uusimmista vegaaniravintoloista, Plant.

Keskikaupungilta, linja-autoaseman tienoilta löytyy trattoria-tyyppinen Vegan Italy, jonka listalla on italialaisia perinneruokia vegaanimalliin 20:lta eri Italian alueelta.

Balti Jaama Turgilla eli rautatieaseman torilla on useita vegaanisia ruokakojuja. Päällimmäisenä mainittakoon suosittu Veg Machine, jonka luukulta saa vaihtuvia vegaaniannoksia. Yleensä toisena vaihtoehtona on vegaaniburger.

Asematorilla sijaitsee myös vegaani- ja tuoreruokaan panostava kahvila Toormoor. Pikkusuolaista syötävää ja makoisia leivonnaisia saa sieltä myös mukaan. Torin vastakkaisella puolella Kopli-kadulla olevasta Burger Boxista saa myös vegaanisen laksa-keiton tai falafel-burgerin.

Telliskivessä on kasvisravintola Siin, jonka annoksista suuri osa on myös vegaanisia. Niin ikään Telliskivessä olevat Lendav Taldrik ja Rahva Raamat Resto tarjoavat vegaanisia vaihtoehtoja.

Pelgurannan kaupunginosassa on viehättävä Ristikheina Kohvik. Kahvila-ravintolan listalla on vaihtuvia vegaaneille sopivia annoksia ja vitriinissä vegaanikakkua. 

1. Restoran V, Rataskaevu 12

2. Tru, Kopli 25

3. Bliss, Estonia puiestee 9

4. Vigri Kohvik, Masti 17

5. Inspiratsioon, Pagari 1/Lai 44

6. Vegan Italy, Tartu maantee 81

7. Veg Machine, Kopli 1

8. Toormoor, Kopli 1

9. Burger Box, Kopli 4a

10. Siin, Telliskivi 60

11. Lendav Taldrik, Telliskivi 60a-6

12. Rahva Raamat Resto, Telliskivi 60-2i-hoone

13. Ristikheina Kohvik, Ristiku 57

14. Plant, Rüütli 11

 

Teksti Vesa Häkli, kuvat Andrei Chertkov, kartta Eve Jaansoo

Lue lisää samasta aiheesta
inspiratsioon onko tallinnassa vegaanista restoran v siin toormoor tru vegan italy veg machine

20.11.2025 | Ravintolat

Rannalle piilotettu huippuravintola

Rannalle piilotettu huippuravintola

Kogu Resto sijaitsee paikassa, jota on vähän vaikea löytää. Ravintola on Tallinnassa meren rannalla Kalamajan kaupunginosassa, Linnahallin ja vanhan … Lue lisää

16.11.2025 | Ravintolat

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Kun ajattelemme aasialaista ruokaa, mieleen tulevat yleensä ensin wokatut nuudelit ja riisi. Ne ovat toki herkullisia, mutta mitä jos … Lue lisää

15.11.2025 | Ravintolat

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Vaikka Burger Boxin julkisivu ei herätä suuria odotuksia, sisällä odottaa Liisa Ihmemaassa -kaltainen omaleimainen maailma: pieni ja hämärä ruokailutila, … Lue lisää

13.11.2025 | Ravintolat

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

O2 on uusi moderni ravintola, joka selvästi pyrkii Viron Michelin-ravintoloiden sarjaan. Keittiömestari Martin Meikas on luonut ravintolamiljöön ja menun, … Lue lisää

12.11.2025 | Ravintolat

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Saksalainen Matthias Diether aloitti kokin uransa vuonna 1995. Vuodesta 2016 alkaen hän toimi keittiömestarina Muhun saarella Pädasten kartanon Alexander-ravintolassa … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Ravintolat

Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Mainos Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Ports on sanaleikki, joka viroksi tarkoittaa annosta ja englanniksi satamia. Ports Kitchen/Bar -ravintolassa molemmat merkitykset toimivat. Ravintolan ruokalista rakentuu … Lue lisää

6.11.2025 | Ravintolat

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron alueen suosittu Makuseikkailu alkoi eilen 5. marraskuuta. Tapahtuma järjestetään jo seitsemättä kertaa. Kahden viikon ajan alueen ravintolat ja … Lue lisää

4.11.2025 | Ravintolat

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viro muuttuu pariksi viikoksi todelliseksi gastronomiseksi taivaaksi, kun vuosittainen Metsast taldrikule -tapahtuma (suomeksi Metsästä lautaselle) järjestetään jo kuudetta kertaa. … Lue lisää