Tuoretta tietoa Virosta
13.3.2015 | Kolumnit

Vaalihuumaa

Vaalihuumaa

Lauhan talven jälkeen on molemmin puolin Suomenlahtea tulossa kuuma eduskuntavaalikevät. Virossa vaalitaistelun avasi Tallinnan kaupunginjohtaja televisiossa pyörineellä joulumainoksella, jossa hän teki piruetteja Teräsmiesasuun pukeutuneena paikallisessa jäähallissa. Puolueen jäsenet olivat otettuja vanhan herran hauskasta joulutervehdyksestä Tallinnan asukkaille, mutta muiden puolueiden jäseniltä ei riittänyt ymmärtämystä, että koko hauskuus kustannettiin verorahoista. Tallinnan kaupunki on tiukasti paikallisen keskustapuolueen ja sen johtajan Edgar Savisaaren käsissä. Keskustapuolue kerää suurimman osan venäjänkielisistä äänistä ja niillä äänillä Tallinnaa hallitaan.

Heti vuoden alussa virolainen maisema täyttyi vaalimainoksista. Jokaisessa tolpassa, roskiksessa ja mainostaulussa oli jonkun ehdokkaan aurinkoisesti hymyilevä kuva. Kuukautta ennen vaaleja kaikki mainokset yhtäkkiä katosivat. Katosivat, koska laki kieltää ulkomainokset noin kuukautta ennen aaleja. Poliisin suureksi harmiksi monet ehdokkaat löysivät mainospaikkoja, jotka olivat melkein ulkona kuten esimerkiksi kauppakeskuksen ulko-ovien sisäpinnat. Valitukset työllistivät viranomaisia, joiden piti soveltaa lainsäätäjän ajatuksenkulkua erilaisiin ulkoilmaa sivuaviin olosuhteisiin.

Ulkovaalimainoskauden loputtua kaikki televisiokanavat täyttyivät vaalimainoksista. Samat mainokset pyörivät lähes jokaisella mainoskatkolla. Puolueiden vaalikassat tuntuvat pohjattomilta tai sitten heillä on hyviä ystäviä televisioyhtiöissä. Suurin osa mainoksista on loputonta ehdokkaiden pikaesittelyä eri vaalipiireissä. Käytännössä kanavat täyttyvät neljän suurimman puolueen mainonnasta. Pienempien puolueiden vaalikampanjat ovat olleet vaatimattomia.

Mitkä ovat sitten vaalien suuret teemat? Onko se virolainen terveydenhoito, kansankunnan vanhenemisen aiheuttama kestävyysvaje vai valtiohallinnon leikkauslistat? Näitä suomalaisille tuttuja vaaliteemoja ei Virossa tunneta. Täällä kaikki puolueet kilpailevat siitä, kuka alentaa varsinkin pienituloisten tuloveroa eniten. Jokaisella puolueella on oma malli, joka tuo äänestäjän kukkaroon paljon tuoretta rahaa tulevaisuudessa.Hyvänä esimerkkinä näistä mainoksista oli erään pääministeriehdokkaan mainos, jossa hän lupasi kaupankassalle, että jatkossa kassarouvan ei tarvitse maksaa palkastaan tuloveroa juuri lainkaan. Toisen asiakkaan kysyessä, jotuvatko muut sitten maksamaan enemmän veroa, ehdokas kertoi, ettei tietenkään niin käy. Kukaan ei joudu maksamaan enempää, koska kaikki raha on jo valtion kassassa olemassa. Niin helppoa se on.

Toinen merkittävä vaaliteema on ollut Viron turvallisuus. Nuoren pääministerin Taavi Rõivasin suuri hetki oli, kun Amerikan presidentti teki Viroon valtiovierailun ja lupasi Naton puolustavan Tallinnaa samalla lailla kuin se puolustaisi Lontoota tai Pariisia. Tältä pohjalta on syntynyt television vaalimainos, jossa pääministeri on lännen kaveri ja Tallinnan kaupunginjohtajaa kuvataan Putinin liittolaiseksi.

Paljon on siis näissä vaaleissa luvattu ja värikkäitä mainoksia nähty. Tämän lehden ilmestyttyä Viron vaalitulos on jo tiedossa, mutta Suomessa kamppailu käy vielä täysillä.

Pentin blogi: www.virosta.fi

Lue lisää samasta aiheesta

14.3.2024 | Kolumnit

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Joulukuussa saimme tietää, että suomalaiskoululaisten Pisa-menestys jatkaa laskuaan. Vuonna 2004 Suomi oli ensimmäisenä kaikissa Pisa-tutkimuksen kolmessa kategoriassa, jotka ovat … Lue lisää

15.1.2024 | Kolumnit

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Nostan vinyylilevyn soittimelle jaStop, seisku aeg!kuuluu kaiuttimista heleän pehmeänä virona. Velly Joonas, tuo Tõrvan motownin ääni ja olemus, venyttelee … Lue lisää

13.12.2023 | Kolumnit

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Olen ajatellut viime aikoina lastenkasvatuksellisia eroja Viron ja Suomen välillä. Pojallani on eräs hyvä ystävä, kahdeksanvuotias pikkupoika S. He … Lue lisää

28.11.2023 | Kolumnit

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viime aikoina on Viron poliittista elämää hallinnut keskustelu pääministeri Kaja Kallaksen miehen osittain omistaman kuljetusyhtiön jatkamasta toiminnasta Venäjällä sen … Lue lisää

6.8.2023 | Kolumnit

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kirkko oli tuossa vieressä. Minun isoisäni Kirill … Lue lisää

30.7.2023 | Kolumnit

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Valtavien tieremonttien takia on tänä kesänä Tallinnassa vaikea liikkua. Kaupungin kadut on revitty auki. Suuri määrä katuja on suljettu. … Lue lisää

22.6.2023 | Kolumnit

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kierrellessäni Tallinnassa näen miten surkeassa jamassa kaikki on”, … Lue lisää

15.5.2023 | Kolumnit

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron maaliskuisten parlamenttivaalien jälkeen poliittinen kenttä maassa muuttui pysyvästi. Vuosien ajan politiikkaa dominoinut ja osittain jopa terrorisoinut oikeistolainen ja … Lue lisää