21.10.2023 | Luonto
Tutustu värikkäisiin ja muhkeisiin kurpitsoihin
Teksti Susanna Poikela
Kuva Tallinnan kasvitieteellinen puutarha

Tiedätkö vihanneksen, joka toimii yhtä hyvin keitossa, salaatissa, hillossa, suolaisessa piiraassa ja makeassa kakussa? Sen siemenet ovat syötäviä, ja taitavimmat valmistavat viiniä sen hedelmälihasta. Syksy on kurpitsan parasta aikaa! Monenmalliset- ja väriset kurpitsat ansaitsevat vähän enemmän huomiota ja siksi myöhäissyksy on omistettu kurpitsalle Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa.
Tänään 21.10. avataan kurpitsafestivaali, jossa esillä erilaisia kurpitsalajikkeita. Lisäksi Palmutalon kahvilasta voi ostaa maittavia kurpitsaruokia. Lapsiperheille on järjestetty myös ohjelmaa, esimerkiksi sunnuntaisin kello 13–15 lapsille tehdään kasvomaalauksia.
Kurpitsanäyttelyn lisäksi viikonloppuisin on mahdollista osallistua askartelupajoihin. Näistä voi lukea enemmän Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan kotisivuilta.
Kurpitsafestivaali kestää 5.11. saakka. Pääsylippy kasvitieteelliseen puutarhaan maksaa 5 euroa henkilöltä ja perhelippu on 10 euroa.
21.10.–5.11. Kurpitsafestivaali, Tallinnan kasvitieteellinen puutarha
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestafestivaalit
Kurpitsanäyttely
näyttelyt
Palmutalo
ruoka
syksy
Tallinna
tallinnan kasvitieteellinen puutarha
22.11.2023 | Luonto
Viron ympäristövirasto varoittaa tänä iltana alkavasta runsaasta lumisateesta
Viron ympäristövirasto julkaisi ilmatiedotteen tason 2 vaaraa aiheuttavasta voimakkaasta lumisateesta ja lumimyrskystä. Lumisateen odotetaan alkavan tämän illan aikana ja … Lue lisää
22.11.2023 | Luonto
5
Kymmenen patikkapolkua rannoilta suomaisemiin
Tolkusen luontopolku Pärnun eteläpuolella sijaitseva Tolkusen luontopolku on mainio päiväretkikohde koko perheelle. Uudistettuna kesäkuussa 2023 avattu polku kulkee vanhoilla … Lue lisää
19.10.2023 | Luonto
Luonnon monimuotoisuutta on vaalittava kaupungeissa
Millaisessa kaupungissa haluamme asua? Miksi tarvitsemme luontoa kaupunkiin? Onko kaupunki luonnossa vai luonto kaupungissa? Nämä ovat vain muutamia kysymyksiä, … Lue lisää
14.10.2023 | Luonto
Löytöretkellä Baltian luonnossa -kirja on ilmestynyt
Baltian luontoretkikohteita esittelevä kirja ”Löytöretkellä Baltian luonnossa” on nyt julkaistu. 496-sivuisen kirjan on kirjoittanut piikkiöläinen Suomen tietokirjailijoiden jäsen Kaarina … Lue lisää
19.9.2023 | Luonto
Kansainvälinen luontoelokuvafestivaali esittää yli 50 luontoelokuvaa ympäri Viroa
Matsalun luontoelokuvafestivaali MAFF (20.9.–1.10.) on kansainvälinen elokuvatapahtuma, joka on levinnyt Lihulan pitäjästä nyt myös muille Viron paikkakunnille, esimerkiksi Pärnuun, … Lue lisää
31.8.2023 | Luonto
Tomaattifestivaali alkaa huomenna Tallinnassa
Tänä viikonloppuna järjestetään viidennettä kertaa vuotuinen tomaattifestivaali kasvitieteellisessä puutarhassa. Paikan päällä voi osallistua opastetuille kierroksille ja ostaa mukaan tomaatteja … Lue lisää
31.8.2023 | Luonto
The Baltic Guide toivottaa hyvää Itämeripäivää!
Itämeripäivä on John Nurmisen Säätiön käynnistämä jokavuotinen juhlapäivä meren kunniaksi. Päivän tavoitteena on innostaa ihmiset nauttimaan ainutlaatuisesta kotimerestämme sekä … Lue lisää
13.8.2023 | Luonto
”Virossa on mukavaaja turvallista reissata lasten kanssa”
Tuuli heiluttelee Pärnun rantapuiston tammenlehviä. Ihmisiä virtaa tasaiseen tahtiin puistokahvilan ohitse kohti rantaa. Haastatteluun saapunut Silvia Sool kehuu tunnelmaa. … Lue lisää