Tuoretta tietoa Virosta
5.6.2018 | Vapaa-aika

TBG suosittelee kesäkuussa

TBG suosittelee kesäkuussa

Katuruokaa Telliskivessä

Tallinnan Telliskivessä voi 9.–10.6. yhdistää ruoka- ja taidenautinnot, kun alueella järjestetään katuruokafestivaali ja sen kanssa samaan aikaan kansainvälinen esiintyvien taiteilijoiden TaDaa! -katutaidefestivaali.

 

Kitarat soivat ympäri Viroa

13. kertaa järjestettävä Tallinnan kitarafestivaali tarjoaa 9.–15.6. eri kitaramusiikkityylien elämyksiä pääkaupungin lisäksi myös muun muassa Jõhvissa, Tartossa ja Pärnussa. Loppukonsertti on taidemuseo KUMU:ssa.

 

Susijengi kohtaa kohtaa ilvekset

Suomen ja Viron koripallomaajoukkueet ottavat toisistaan mittaan 21.6. Saku Suurhallissa. Maaottelu on valmistava peli ennen Viron tulevia MM-karsintaotteluja Iso-Britanniaa ja Kreikkaa vastaan.

 

Grilliherkuttelua Pärnussa

Hea Toidu Festival – Grillfest on nimensä mukaisesti hyvään ruokaan ja grillailuun keskittyvä tapahtuma 8.–9.6. Pärnussa. Jopa
50 000 vierailijaa käy tutustumassa virolaisen ruokakulttuurin kiinnostaviin uutuuksiin.

 

Graffiteja ja muraaleja Tartossa

Virolaisen katutaiteen kehdossa Tartossa on 11.–17.6. vuosittainen graffiteihin keskittyvä Stencibility-katutaidefestivaali. Viikon aikana voi osallistua vaikkapa englanninkieliselle graffitien tutustumiskierrokselle tai taidetyöpajoihin.

Kuvat: Koripalloliitto / Ville Vuorinen, Ruudu Rahumaru

Lue lisää samasta aiheesta
graffiti grillitapahtuma ilvekset maaottelu pärnun grillfest ruokakulttuuri susijengi tallinnan kitarafestivaali

1.9.2026 | Vapaa-aika

Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin

Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin

Liikkuva elämäntapa kutsuu monia erityisesti vuoden lämpiminä kuukausina. Matkailuautot, retkeilyautot, pakettiautoista tai busseista muunnetut asuntoautot, retkeily- ja yöpymiskäyttöön varustellut peräkärryt … Lue lisää

29.8.2026 | Vapaa-aika

Terminaattori? Ei, taistelurobotti!

Terminaattori? Ei, taistelurobotti!

Oletko nähnyt TV:stä, elokuvista tai YouTube-kanavilta alun perin USA:ssa kehitettyä mutta eurooppalaistenkin teknologiaharrastajien parissa suosituksi kasvanutta kilpailumuotoa eli robottitaisteluja? Netistä … Lue lisää

26.8.2026 | Vapaa-aika

Tallinnan maraton 2026

Tallinnan maraton 2026

Virossa on syyskuisin käynnissä “jooksuaeg” eli suorana kielikäännöksenä juoksuaika. Vaan jätettäköön todellisuudessa metsänelänten kiimaan ja pariutumiseen liittyvä sanaleikki sikseen. Tallinnassa … Lue lisää

20.8.2026 | Vapaa-aika

Kaksi maissilabyrinttia kutsuu seikkailuun Virossa

Kaksi maissilabyrinttia kutsuu seikkailuun Virossa

Maissipeltoihin kesän lopulla niitettävät labyrintit ovat Virossa vakiinnuttaneet asemansa sesonkimatkailun paikallisina erikoisuuksina. Tänä vuonna peräti kaksi erilaista labyrinttia tarjoavat vierailijoille … Lue lisää

7.8.2026 | Vapaa-aika

Ironman Tallinn 2026

Ironman Tallinn 2026

Kaikki tietävät, että ainoa maratoniakin vaativampi urheilusuoritus on Ironman-kilpailu. Sen kolme pitkää osuutta – uinti, pyöräily ja juoksu – ovat … Lue lisää

4.8.2026 | Vapaa-aika

Ülemisten Yöjuoksu 2026

Ülemisten Yöjuoksu 2026

Hauskat juoksutapahtumat voivat olla todella…. hauskoja – no, ainakin jos juokseminen kiinnostaa. Ülemiste Yöjuoksu -tapahtumassa viihtyy sen sijaan koko perhe, … Lue lisää

15.7.2026 | Vapaa-aika

Lähde moottoripyörällä Jõgevatreffeille

Lähde moottoripyörällä Jõgevatreffeille

Jos moottoripyörät, nahka ja ilmavirran tuntu iholla kuuluvat kesääsi, 23.-26.7. vietettävä Jõgevatreff on juuri oikea tapahtuma sinulle. Vuodesta 1992 lähtien … Lue lisää

14.7.2026 | Vapaa-aika

Tutustu Viroon pyörän selästä

Tutustu Viroon pyörän selästä

Löydä Viron parhaat pyöräreitit kaupungeissa ja maaseudulla, tutustu pyörävuokraamoihin ja lue, miten pyörän kanssa voi matkustaa junalla. Kun asuin Tartossa … Lue lisää