Tuoretta tietoa Virosta
2.5.2019 | Vapaa-aika

Verkkouutinen Tallinnassa järjestetään viikonloppuna ruokamessut

Tallinnassa järjestetään viikonloppuna ruokamessutTallinnan ruokamessuilla pääsee maistelemaan monenlaisia herkkuja.

Tallinnan Laulukentällä järjestetään vuosittaiset ruokamessut (Toidumess) perjantaista lauantaihin 3.–4. toukokuuta.

Messuilla esittäytyvät lukuisat virolaiset ruuantuottajat tai muut ruokaan liittyvät yritykset. Messukävijällä on hyvä mahdollisuus maistella kiinnostavia ruokauutuuksia sekä ostaa mukaan erilaisia herkkuja.

Messuohjelmassa on lisäksi paljon ruoka-aiheista ohjelmaa, kuten kalan fileoinnin Viron mestaruuskilpailut sekä Viron vuoden ruokateon palkitseminen.

Koska Laulukenttä on meren rannan lähellä, ulkona on usein tuulista. Messukävijän kannattaa siis varautua lämpimin vaattein.

 

Mistä löytyy?

Ruokamessut (Toidumess) 3.–4.5., Tallinnan Laulukentän alue. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy. Tallinnan keskustasta paikalle pääsee esimerkiksi busseilla 1A, 5, 8 ja 34A.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
messut laululavalla mitä tehdä Tallinnassa ruokamessut ruokamessut laulukentällä ruokamessut tallinnassa toidumess virolainen ruoka viron ruokamessut

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää

2.10.2025 | Ostokset

Riian kattojen ylle nousee valtava aukio

Riian kattojen ylle nousee valtava aukio

Latviaan suuntaaville on luvassa uusi elämys Riikan keskustassa. Galleria Riga -kauppakeskuksen katolle rakennetaan kaupungin korkein julkinen aukio. Tuleva 3200 … Lue lisää

11.9.2025 | Vapaa-aika

Kansainvälinen Swedbankin juoksutapahtuma tänä viikonloppuna

Kansainvälinen Swedbankin juoksutapahtuma tänä viikonloppuna

Tallinnan kadut täyttyvät jälleen urheilijoista, kun vuotuinen Swedbankin maraton juostaan Tallinnassa. Urheilutapahtuma kerää kaupunkiin valtavan määrän osallistujia. Se on … Lue lisää