Tuoretta tietoa Virosta
15.12.2021 | Viro

Tallinnan vuodenvaihteen ilotulitus tehdään kaupungin keskustan ulkopuolelta

Teksti Timo Huttunen
Kuva Unsplash

Tallinnan vuodenvaihteen ilotulitus tehdään kaupungin keskustan ulkopuolelta

 

Tallinnan kaupunki järjestää tänä vuonna uudenvuoden aaton ilotulituksen Russalka-patsaan luona, Inglirannassa. Ilotulitus maksaa kaupungille 15 000 euroa.

Koska ilotulitus näkyy käytännössä koko kaupungin alueella, ei pienelle alueelle ole syytä tulla, kaupunki tiedotti.

”Ingliranta valittiin ilotulituspaikaksi, koska näin suuret ihmismassat saadaan hajotettua ympäri kaupunkia. Ilotulitusta voi seurata koko Tallinnan alueella aina Koplin niemestä Viimsin niemeen. Ilotulitusta voi seurata myös Lasnamäeltä ja laululavalta eli se näkyy koko kaupungissa”, sanoi keskikaupungin johtaja Monika Haukanõmm.

Uudenvuoden aaton ilotulitus kestää seitsemän minuuttia ja maksaa 15 000 euroa.

Haukanõmm lisäsi myös, että lemmikkieläinten hyvinvoinnin takia ja onnettomuuksien estämiseksi kaupunkilaisia kehotetaan välttämään omien ilotulitteiden käyttämistä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
ilotulite ilotulitus Inglirand Kopli Lasnamägi Laululava Tallinnan kaupunki viimsi

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää