Tuoretta tietoa Virosta
19.6.2019 | Ostokset

Tallinnan seitsemän uutta shoppailu-uutuutta

Tallinnan seitsemän uutta shoppailu-uutuuttaLastenvaateliike Lomossa on kivoja käyttövaatteita erittäin edullisin hinnoin.

Ostoskeskus T1 Mall of Tallinnassa on jälleen uusia liikkeitä.

 

Puolisen vuotta toimineeseen T1 Mall of Tallinn -ostoskeskukseen tulee uusia liikkeitä ja palveluja jatkuvasti.

Maailmanpyörä-ostarin tuoreimpia tulokkaita ovat seitsemän liikettä, joiden tarjonta ulottuu partavaahdosta pihveihin.

Ensimmäisessä kerroksessa avatussa Willi Lihamaailmassa lihansyöjän silmä lepää. Lihaa on saatavana upeasti marmoroidusta naudanlihasta kokonaisiin viiriäisiin.

 

Jos suunnitelmissa on kesäinen piknik, tiskistä saa helposti mukaan valmiiksi muotoillut hampurilaispihvit tai varraslihat. Henkilökunta kertoo, että paikan päällä myös tarvittaessa kypsennetään liha valmiiksi asiakkaan toiveiden mukaan.

Keskuksen toisessa kerroksessa tyylikkäällä ilmeellä erottuu miestenvaateliike Brage. Valikoimissa on virolaisia sekä ruotsalaisia ja norjalaisia tuotteita. Esimerkiksi virolaiset Uncle Paulin kengät tuovat väriä pukeutumiseen, Alpaka-merkin unelmanpehmeät neuleet antavat lämpöä ja virolaisen Tuul-kosmetiikkamerkin miesten tuotteet sopivat kylpyhuoneeseen. Upea Zlatan-maalauskin valvoo kaupan seinällä.

Italialainen Boxeur des Rues avasi ensimmäisen liikkeensä Pohjois-Euroopassa Tallinnaan. Milanolaislähtöisen urheilutarvikeketjun valikoimissa on urheilu- ja street wear -vaatteita naisille, miehille ja lapsille. Napakat materiaalit ja suurempien urheiluvaateketjujen valikoimasta sopivasti erottuva tyyli tuo erilaista särmää lenkkipolulle tai salille.

 

 

Lapsiperheitä ilahduttaa Button Blue -merkin vaatteita myyvä Lomo. Valikoimissa on sympaattisia käyttövaatteita ja myös hieman juhlavampia asuja. Hinnat ovat hämmästyttävän edulliset. Poikien t-paidan saa alle viidellä eurolla. Tyttöjen hihaton toppi on alle neljä euroa. Käyttövaatteiden materiaalit tuntuvat käteen jämäköiltä, sopivasti joustavilta ja tusinatavaraa kestävämmiltä.

Mikäli etsii kauniin naisellista mekkoa kesän juhliin, on Desire ehdoton valinta. Myymälässä myydään vain virolaisen MarKina Atelierin mekkoja, joten ei ole vaaraa, että aivan samanlaista tulisi heti juhlissa vastaan. Värien ja mallien kirjo on valtava ja tarvittaessa mekko ommellaan oikeaan kokoon. Hinnat ovat noin 90–120 euroa.

Tuota pikaa ovensa avaavat myös kenkäkaupat Froddo sekä Elche. Froddo myy anatomisia lastenjalkineita ko’oissa 18–37. Kroatialaismerkin kenkien erikoisuus on tukeva ja korkea kantaosa sekä jalkaholvin tuki, jotka auttavat lapsen jalkaa pysymään hyvin paikoillaan.

Elchen valikoimissa on persoonallisia ja laadukkaita naisten ja miesten jalkineita sekä asusteita vöistä koruihin. Kenkätyylejä löytyy hillityn klassisesta aina katumuodin räväkimpiin vaihtoehtoihin saakka. 

 

T1 Mall of Tallinn, Peterburi tee 2, Tallinna.

Lue lisää samasta aiheesta
boxeur des rues brage desire froddo lomo mitä kauppoja on t1:ssä t1 mall of tallinn willi lihamaailm

15.5.2025 | Ostokset

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Virossa ei kesäkuukausina ole koskaan hiljaista, sillä juhlia, festivaaleja, konsertteja ja muita tapahtumia järjestetään jatkuvasti. Tänä vuonna kolme odotetuimpiin … Lue lisää

4.5.2025 | Ostokset

Perinteiset kevätmarkkinat täyttävät Tarton kadut

Perinteiset kevätmarkkinat täyttävät Tarton kadut

Tarton Kevätmarkkinat (Kevadlaat) keräävät vuosittain kävijöitä ympäri Viroa ja ulkomailta nauttimaan hyvästä ruoasta, laadukkaista käsitöistä ja juhlatunnelmasta. Vuoden 2025 … Lue lisää

1.5.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman toukokuun tarjoukset

Mainos Prisman toukokuun tarjoukset

22.4.2025 | Kulttuuri

Vappulounas raikkaassa ulkoilmassa

Vappulounas raikkaassa ulkoilmassa

Vaikka kevät alkoi virallisesti jo kuukausi sitten, paras tapa toivottaa se todella tervetulleeksi on nauttia kolmen ruokalajin ateria Viron … Lue lisää

10.4.2025 | Ostokset

EstBuild 2025 esittelee virolaisia tuotteita ja teknologiaa

EstBuild 2025 esittelee virolaisia tuotteita ja teknologiaa

Rakennusmessut EstBuild 2025 järjestetään jälleen 10.–12. huhtikuuta Tallinnassa. Tapahtuma on suunnattu kaikille, jotka suunnittelevat esimerkiksi kotinsa tai kesämökkinsä remonttia … Lue lisää

28.2.2025 | Ostokset

Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa maanpuolustajille ja pelastustyöntekijöille

Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa maanpuolustajille ja pelastustyöntekijöille

Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa sisäisen turvallisuuden ja maanpuolustuksen parissa työskenteleville henkilöille. Korko on nimeltään ”Kodukaitsja” (suomeksi kodinturvajoukot) ja … Lue lisää

23.2.2025 | Ostokset

Tallinnan trendikkäin asuinalue valmistuu kovaa vauhtia

Tallinnan trendikkäin asuinalue valmistuu kovaa vauhtia

Jo toista vuotta peräkkäin uusi Voltan kaupunginosa (Volta kvartal) on noussut Tallinnan halutuimmaksi uudiskohteeksi, niin kaupankäynnin volyymin kuin liikevaihdonkin … Lue lisää

6.2.2025 | Ostokset

Huonekaluja ja sisustusesineitä, jotka kertovat tarinoita

Huonekaluja ja sisustusesineitä, jotka kertovat tarinoita

Sisustusmatkalle Kopliin Karin Kaplur on pitänyt sisustuskauppa Mööbeldajaa 25 vuotta. Kaupassa myydään vanhoja huonekaluja, sisustusesineitä ja jonkin verran tekstiilejä. … Lue lisää