Tuoretta tietoa Virosta
15.9.2020 | Ostokset

Tallinnan naapurikuntaan Harkuun avataan ensi vuonna Prisma

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov 

Tallinnan naapurikuntaan Harkuun avataan ensi vuonna PrismaViron Prismojen verkosto laajenee entisestään. Tällä kertaa uusi myymälä tulee Tallinnan naapurikuntaan Harkuun.

Tallinnan naapurikuntaan Harkuun avataan ensi vuonna Prisma. Se tulee osaksi Harkun kunnan Tiskren taajamaan rakennettavaa ostoskeskusta. 

Ostoskeskuksen rakennustyöt alkavat tässä kuussa ja keskuksen pitäisi valmistua syksyllä 2021. 

Viron Prisman toimitusjohtaja Ilkka Alarotu sanoo Prisman tiedotteessa, että Harkun Prisman avaaminen on yksi osa Prisman lähivuosien laajenemissuunnitelmia Virossa. Prismalla on tarkoitus avata yli kymmenen uutta liikettä lähinnä pääkaupungin ulkopuolella. 

Uusi keskus sijaitsee noin 13 kilometriä Tallinnan keskustasta itään. 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Prisma

3.9.2026 | Ostokset

Näin kuluivat Prisma-markettien 26 vuotta Virossa

Näin kuluivat Prisma-markettien 26 vuotta Virossa

SOK kertoi keväällä Viron Prisma-markettien myynnistä paikalliselle, myös osuuskauppapohjaiselle Coop-ketjulle. Kilpailuviranomaisten hyväksynnän, kaupan vahvistumisen ja nyt syyskuussa myymälä kerrallaan alkavan … Lue lisää

1.9.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman syyskuun tarjoukset

Mainos Prisman syyskuun tarjoukset

11.8.2026 | Ostokset

Tavallinen vai raakamakkara grilliin?

Tavallinen vai raakamakkara grilliin?

Virolaiset ovat ahkeria grillaajia. Neuvostoaikana erityisen suosittuja olivat lihavartaat eli šašlõkit. Nykyään raakamakkarat eli toorvorstid ovat ottaneet vahvan aseman grillimakkaroiden … Lue lisää

3.8.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman elokuun tarjoukset

Mainos Prisman elokuun tarjoukset

   

20.7.2026 | Mainos | Ostokset

Artius – Tallinnan uusi kaupunkikeidas kutsuu pysähtymään

Mainos Artius – Tallinnan uusi kaupunkikeidas kutsuu pysähtymään

Tallinnan ydinkeskustaan on avautunut uusi ostoskeskus, jossa ostokset, hyvä ruoka, kauneuspalvelut ja arkkitehtuuri kohtaavat rauhallisella ja elegantilla tavalla. Artius täydentää … Lue lisää

1.7.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman heinäkuun tarjoukset

Mainos Prisman heinäkuun tarjoukset

   

11.6.2026 | Ostokset

Viron uudet jäätelöt testissä 

Viron uudet jäätelöt testissä 

Viron tunnetuin jäätelömerkki on Onu Eskimo (suomeksi Setä Eskimo). Sillä nimellä tunnettiin 106-vuotiaaksi elänyt Evald Rooma, joka perusti vuonna 1934 … Lue lisää

25.4.2026 | Ostokset

Pärnun taimimarkkinat – astu värikylläiseen kesään

Pärnun taimimarkkinat – astu värikylläiseen kesään

Pärnun taimimarkkinat ovat yksi läntisen Viron suurimmista puutarhatapahtumista. Ne järjestetään kahdesti vuodessa eli keväisin ja syksyisin aivan Viron kesäpääkaupunkina … Lue lisää