14.7.2023 | Vapaa-aika
Tallinnan meripäivät käynnistyvät tänään
Teksti Mark Taylor
Kuva Hendrik Osula

Tänään, 14. heinäkuuta, alkaa yksi kesän suurimmista tapahtumista Viron pääkaupungissa, Tallinnan meripäivät.
Useita laivoja ympäri maailmaa saapuu kaupunkiin. Osaan laivoista voi tutustua ja osa tekee vieraiden kanssa jopa purjehdusretken.
Kolmen päivän festivaalin aikana on lähes 200 musiikkiesitystä kaupungin kolmessa satamassa. Tämän lisäksi tarjolla on aktiviteetteja lapsille ja koko perheelle.
Tallinnan meripäivät ovat 14.–16.7. kolmessa pääkaupungin satamassa, jotka ovat Vanhasatama, Lentosatama ja Noblessner.
”Meripäivät avaa vuosittaisen perinteen mukaan Tallinnan jälleen kerran merelle. Olemme panostaneet päiviin tänä vuonna paljon. Meriparaati, regatta, konsertit, merenpohjan siivoussukellukset sekä urheilukilpailut ovat kaikki osa tämän vuoden ohjelmaa”, sanoo Tallinnan apulaiskaupunginjohtaja Kaarel Oja.
Tämän vuoden teemana on ”Meri on, meri jää”, joka on kunnianosoitus edesmenneelle Kihnu Virvelle, joka jätti jälkensä virolaiseen kansanmusiikkiin kuin myös merenkulkuun.
Sunnuntai-iltapäivän konsertissa Virven rakastettuja lauluja esittävät Kukerpillid, Untsakad, Järsumäe pereansambel, Audru Jõelaevanduse Punt and Olavi Kõrre.
Festivaalin eri lavoilla pääsee näkemään myös virolaisartisteja, kuten Gameboy Tetris & Friends, Kõrsikud, Liis Lemsalu, Jüri Pootsmann, Elephants from Neptune, Ines, Inger, Minimal Wind, Terminaator, and Metsatöll.
Meritaksi yhdistää Tallinnan satamat koko festivaalin ajan.
Lue lisää samasta aiheestafestivaali
konsertti
laiva
meripäivät
purjehdus
purjelaiva
regatta
Tallinnan meripäivät 2023
1.9.2026 | Vapaa-aika
Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin
Liikkuva elämäntapa kutsuu monia erityisesti vuoden lämpiminä kuukausina. Matkailuautot, retkeilyautot, pakettiautoista tai busseista muunnetut asuntoautot, retkeily- ja yöpymiskäyttöön varustellut peräkärryt … Lue lisää
29.8.2026 | Vapaa-aika
Terminaattori? Ei, taistelurobotti!
Oletko nähnyt TV:stä, elokuvista tai YouTube-kanavilta alun perin USA:ssa kehitettyä mutta eurooppalaistenkin teknologiaharrastajien parissa suosituksi kasvanutta kilpailumuotoa eli robottitaisteluja? Netistä … Lue lisää
26.8.2026 | Vapaa-aika
Tallinnan maraton 2026
Virossa on syyskuisin käynnissä “jooksuaeg” eli suorana kielikäännöksenä juoksuaika. Vaan jätettäköön todellisuudessa metsänelänten kiimaan ja pariutumiseen liittyvä sanaleikki sikseen. Tallinnassa … Lue lisää
20.8.2026 | Vapaa-aika
Kaksi maissilabyrinttia kutsuu seikkailuun Virossa
Maissipeltoihin kesän lopulla niitettävät labyrintit ovat Virossa vakiinnuttaneet asemansa sesonkimatkailun paikallisina erikoisuuksina. Tänä vuonna peräti kaksi erilaista labyrinttia tarjoavat vierailijoille … Lue lisää
7.8.2026 | Vapaa-aika
Ironman Tallinn 2026
Kaikki tietävät, että ainoa maratoniakin vaativampi urheilusuoritus on Ironman-kilpailu. Sen kolme pitkää osuutta – uinti, pyöräily ja juoksu – ovat … Lue lisää
4.8.2026 | Vapaa-aika
Ülemisten Yöjuoksu 2026
Hauskat juoksutapahtumat voivat olla todella…. hauskoja – no, ainakin jos juokseminen kiinnostaa. Ülemiste Yöjuoksu -tapahtumassa viihtyy sen sijaan koko perhe, … Lue lisää
15.7.2026 | Vapaa-aika
Lähde moottoripyörällä Jõgevatreffeille
Jos moottoripyörät, nahka ja ilmavirran tuntu iholla kuuluvat kesääsi, 23.-26.7. vietettävä Jõgevatreff on juuri oikea tapahtuma sinulle. Vuodesta 1992 lähtien … Lue lisää
14.7.2026 | Vapaa-aika
Tutustu Viroon pyörän selästä
Löydä Viron parhaat pyöräreitit kaupungeissa ja maaseudulla, tutustu pyörävuokraamoihin ja lue, miten pyörän kanssa voi matkustaa junalla. Kun asuin Tartossa … Lue lisää