Tuoretta tietoa Virosta
5.7.2018 | Kolumnit

Tallinnan liikennekaaos ja ruuhkat johtuvat huonosta suunnittelusta

Tallinnan liikennekaaos ja ruuhkat johtuvat huonosta suunnittelusta

Tänä kesänä Tallinnassa liikkumiseen pitää varata aikaa. Koko kaupunki on täynnä tietyömaita, jotka aiheuttavat liikenteeseen pahoja ruuhkia. Etenkin aamulla ja iltapäivällä on autolla liikkuminen kaupungissa erittäin hidasta. Kaikkiaan Tallinnassa on suljettu kokonaan 24 tietä tai katua.

Useamman laivan saapuessa samaan aikaan Tallinnan matkustajasatamaan voi parin kilometrin matka autolla keskikaupunkiin kestää lähes tunnin! Satamaan kun ei ole tehty kunnollisia väliaikaisia liikennejärjestelyjä. Myös opastus ja tienviitat ovat puutteellisia. Myös satamaan menemiseen pitää varata enemmän aikaa kuin aiemmin. 

 

Matkailu kärsii tilanteesta. Esimerkiksi risteilymatkustajia kuljettavat suuret turistibussit seisovat tuntikausia ruuhkissa. Tällaisenko kuvan Viro haluaa antaa maahan tulleille vieraille?

Ilmeisesti kukaan ei tiennyt, millaiset ruuhkat syntyvät, kun Põhja puiesteella kaksi kolmesta kaistasta suljettiin. Satamasta pohjoiseen menevä pääreitti tukkeutui täysin.

Gonsiori-kadun täydellinen sulkeminen taas on vaikeuttanut koko keskustan ja keskustasta etelään menevään liikenteeseen. Molemmilla alueilla katutyöt hankaloittavat myös jalankulkijoiden liikkumista.

Gonsiori-kadun remontin vuoksi myös pääsy Lasnamäen ja Kadriorgin kaupunginosiin on vaikeaa ja hidasta.

Tallinnan keskikaupunkia koskevat tietyöt olisi pitänyt jakaa useammalle vuodelle tai osa niistä olisi pitänyt tehdä aikaisemmin keväällä tai myöhemmin syksyllä. Lisäksi eri tietyömaiden välinen koordinaatio ei toimi: vaihtoehtoisia väyliä ei ole suunniteltu, joten niitä ei ole myöskään tarjolla.

 

Tilanne vaikuttaa myös liikennekulttuuriin. Oman kaistan loppuessa tietyömaan takia turhautuneet autoilijat pyrkivät väkisin toimivalle kaistalle. Tämä aiheuttaa sen, että nopeimmin Tallinnassa liikkuvat kaikkein itsekkäimmät ja törkeimmät autoilijat.

Ruuhkissa seisominen kuluttaa hermojen lisäksi rahaa. Kuinka paljon Viron kansantaloudelle maksaa se, että työaikana ihmiset istuvat autoissaan eivätkä tee tuottavaa työtä? Ja kuinka paljon tietyömaiden varsilla olevat myymälät, putiikit, ravintolat ja baarit menettävät asiakkaita parhaaseen sesonkiaikaan?

Tietöiden aiheuttamien vesi- ja sähkökatkosten tiedottamisessa on myös ollut ongelmia. Esimerkiksi sataman alueen asukkaille ei ole ilmoitettu kaikista vesikatkoista ja joissakin tapauksissa vesikatkot ovat alkaneet ilmoitettua aiemmin.

 

Hüttünen

 

 

Piirros: Eve Jaansoo

Lue lisää samasta aiheesta
gonsiori katutyöt liikennekaaos põhja puiestee ruuhka ruuhkat tallinnassa tallinnan tietyöt tietyöt tallinnassa

4.3.2020 | Kolumnit

Hüttünen maaliskuussa – lähimatkailun suosio kasvaa, ja Viro on lähellä

Hüttünen maaliskuussa – lähimatkailun suosio kasvaa, ja Viro on lähellä

Lähimatkailu on trendikästä, koska huoli ilmaston lämpenemisestä on muuttanut ihmisten asenteita lentomatkustamista kohtaan. Kaikki eivät halua aiheuttaa suurta hiilijalanjälkeä lentämällä … Lue lisää

6.2.2020 | Kolumnit

Hüttünen helmikuussa – Viron vaarallinen liikennekulttuuri

Hüttünen helmikuussa – Viron vaarallinen liikennekulttuuri

Tammikuun alussa koko Viro järkyttyi, kun useita kertoja rattijuopumuksesta tuomittu kuljettaja törmäsi humalapäissään suurella nopeudella toisen autoon. Kolarissa kuoli 27-vuotias … Lue lisää

7.1.2020 | Kolumnit

Hüttünen tammikuussa: Mart Helme laski väärin

Hüttünen tammikuussa: Mart Helme laski väärin

Viron 70-vuotiaan sisäministerin, oikeistopopulistisen Viron konservatiivisen kansanpuolueen EKRE:n puheenjohtajan Mart Helmen vähättelevä lausunto Suomen pääministeri Sanna Marinin työhistoriasta ja muiden … Lue lisää

4.12.2019 | Kolumnit

Hüttüsen joulukuun pisto: Taksisysteemi kärsii samoista ongelmista kuin 25 vuotta sitten

Hüttüsen joulukuun pisto: Taksisysteemi kärsii samoista ongelmista kuin 25 vuotta sitten

Viro uudelleen itsenäistyi vuonna 1991. Sen jälkeen on maa mennyt eteenpäin hurjin harppauksin. Taloudella menee hyvin, koulutusjärjestelmä toimii, yhteiskunnan palvelut … Lue lisää

7.11.2019 | Kolumnit

Hüttünen marraskuussa – muuttuva kaupunkiliikkuminen tarvitsee selkeät säännöt

Hüttünen marraskuussa – muuttuva kaupunkiliikkuminen tarvitsee selkeät säännöt

Kesästä lähtien on Tallinnassa ja Pärnussa ollut mahdollisuus liikkua vuokrattavalla sähköpotkulaudalla eli skuutilla. Sähköpotkulautoja tarjoaa tällä hetkellä kaksi eri yhtiötä. … Lue lisää

2.10.2019 | Kolumnit

Hüttünen lokakuussa – hallitus kamppailee kannatuksen, rahanpuutteen ja skandaalien kanssa

Hüttünen lokakuussa – hallitus kamppailee kannatuksen, rahanpuutteen ja skandaalien kanssa

Kesän ja syksyn aikana julkaistujen mielipidemittausten mukaan on Viron hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus ollut alle 50 prosenttia. Kesäkuussa julkaistun Kantar Emorin … Lue lisää

6.9.2019 | Kolumnit

Hüttüsen syyskuun pisto – Tallinnassa takkuaa liikenne

Hüttüsen syyskuun pisto – Tallinnassa takkuaa liikenne

Tänäkin kesänä on Tallinnassa autolla liikkuminen ollut vaikeaa jatkuvien ruuhkien vuoksi. Ne ovat jokapäiväisiä. Aamulla ja iltapäivällä ei autolla kannata … Lue lisää

6.8.2019 | Kolumnit

Hüttünen elokuussa – työvoimapula vaikuttaa jo käytöstapoihin

Hüttünen elokuussa – työvoimapula vaikuttaa jo käytöstapoihin

Virossa on työvoimapula. Viron tilastokeskuksen mukaan työttömyysprosentti on ollut parin viime vuoden aikana kolmesta viiteen. Suuri osa yhtiöistä kärsii tilanteesta. … Lue lisää

Suunnittele tulevia matkoja valtavan juttuarkistomme avulla.

Pidä Viro mielessä!

Mene juttuarkistoon PDF
Sulge