23.4.2024 | Luonto
Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan uusi näyttely esittelee yli 100 huonekasvia
Teksti Mark Taylor
Kuva Andrei Chertkov
![Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan uusi näyttely esittelee yli 100 huonekasvia](https://balticguide.ee/wp-content/uploads/2024/04/Tallinn-Botanic-Gardens_AndreiChertkov-650x424.jpg)
Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa on avattu yli sadan huonekasvin näyttely. Näyttely on avoinna yleisölle 20.–28.4. Kasvihuoneissa on esillä tuttuja ja vähemmän tunnettuja huonekasveja. Näyttelyn aikana järjestetään opastettuja kierroksia ja lapsilla on mahdollisuus istuttaa omia huonekasveja ohjatussa työpajassa.
Näyttelyn kuraattori on Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan kasvitieteilijä Urmas Laansoo. Hänen mukaansa näyttelystä löytyy myös sellaisia kasveja, joille ei ole vielä edes vironkielistä nimeä. Uusien tulokkaiden vieressä ovat tutut kasvit, jotka selviävät pienellä hoidolla ja sopivat hyvin aloitteleville kasvien ystäville.
”Meidän tulisi arvostaa yhä enemmän sitä, että ympärillämme on vihreä ja terveellinen ympäristö. Huonekasvit tekevät huoneistamme viihtyisämpiä ja onnellisempia”, Laansoo kertoo.
Näyttelyn ohjelma:
- 27. ja 28. huhtikuuta kello 12 näyttelyn esittely (Urmas Laansoo)
- 28.4. kello 13 työpaja lapsille (Tiia Jaanus)
- 27. ja 28. huhtikuuta kello 13 kasvien suojelu -kierrokset (Pille Hermann)
Osallistuminen kierroksille ja työpajaan sisältyy normaalin pääsylipun hintaan.
Lue myös: orkidea-näyttely, kurpitsa-näyttely ja tomaatti-näyttely.
20.–28.4. Tallinnan kasvitieteellinen puutarha, Tallinna
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestahuonekasvit
kasvitieteellinen puutarha
luonto
orangeria
puutarhanhoito
Tallinna
tallinnan kasvitieteellinen puutarha
17.7.2024 | Luonto
5![”Rohkeasti vaan auto alle ja ulos Tallinnasta!”](https://balticguide.ee/wp-content/uploads/2024/07/Kuressaaren-piispanlinna_f_rainer_syvirand-620x310.jpg)
”Rohkeasti vaan auto alle ja ulos Tallinnasta!”
Suomalainen Jaakko Ahti on kokenut Viron-kävijä. Hän kertoo käyneensä Suomenlahden eteläpuolella reissussa ensimmäisen kerran yläasteikäisenä vuonna 1994. Tallinnan ulkopuolelle … Lue lisää
17.7.2024 | Luonto
Itä-Viron lumoava luonto ja kulttuuri
Tämän kesän ykköskohde on monille varmasti Itä-Viro. Alueen autenttiset matkailukohteet, nähtävyydet ja edulliset hinnat houkuttelevat yhä enemmän myös suomalaisia … Lue lisää
4.6.2024 | Vapaa-aika
Tuhannet kukkivat pionit kutsuvat sinut Saarenmaalle
Suosittu Saarenmaan pionifestivaali on alkanut ja jatkuu aina 30. kesäkuuta saakka. Saarenmaan pionipuutarhan vuosittainen festivaali on kukkien juhla, joka … Lue lisää
2.6.2024 | Luonto
Korkeimmat huiput, vanhimmat puut, komeimmat putoukset
Vanhin puu – Tamme-Laurin tammi Viron vanhin ja samalla myös ympärysmitaltaan suurin puu on Etelä-Virossa Urvastessa kasvava Tamme-Laurin tammi. … Lue lisää
21.3.2024 | Luonto
Luonnonmukaisesta puutarhasta ja permakulttuurista Tartossa
Tänään 21. maaliskuuta sertifioitu permakulttuurin asiantuntija Marian Nummert luennoi permakulttuurista eli luonnonmukaisen puutarhan pitämisestä. Luento on ilmainen ja se … Lue lisää
1.3.2024 | Luonto
Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan orkidealoisto
Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan vuotuinen orkideanäyttely avautuu tänään 1. maaliskuuta. Näyttely tarjoaa mahdollisuuden nähdä hyvin harvinaisia orkideoita luonnonvaraisia olosuhteita jäljittelevässä … Lue lisää
28.2.2024 | Luonto
Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä
Viron maanmittausviraston laatimassa uudessa kartassa Viron maa-ala on pienentynyt neljä kilometriä. Mutta kompensoiva uutinen on se, että maassa onkin … Lue lisää
27.2.2024 | Vapaa-aika
Suuntaa katse tähtiin Tartossa
Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää