Syyskuun pääkirjoitus: Korona-ajan Viron-matka on spontaani lähireissu
Syksyllä lähdetään Viroon, jos koronatilanne sen sallii. Näin mietiskeli ystäväni loppukesästä.
Jossittelu on ollut viime kuukausien muotiasia. Kun mikään ei ole varmaa, joutuu jos-sanan liittämään lähes jokaiseen suunnitelmaan.
Matkailualalla koronan luoma epävarmuus on käsin kosketeltavaa. Miten tehdä minkäänlaisia suunnitelmia, jos ei tiedä, pääsevätkö matkailijat esimerkiksi Suomen ja Viron välillä matkustamaan?
Ainoa mahdollisuus on elää päivä kerrallaan ja tarkkailla tilanteen kehittymistä. Korona opettaakin elämään hetkessä ja joustamaan tarpeen vaatiessa. Asioita ei voi suunnitella kovin pitkälle tai niitä pitää muuttaa vielä viime hetkellä.
Tämä kaikki pätee myös Viron-matkailuun. Reissuun lähdetään nyt pienemmällä varoitusajalla ja spontaanimmin.
Viron-matkan voi ajoittaa tilanteen mukaan: Nyt näyttää hyvältä, joten eiköhän lähdetä Tallinnaan päivä- tai viikonloppumatkalle. Tallinnan-matka ei toki ollut ennen koronaakaan sen kummempi kuin vaikkapa Helsingistä Turkuun tai Tampereelle matkustaminen.
Näinä aikoina korostuukin se, että Viro on lähellä. Viroon pääsee Suomesta helposti, mutta Virosta pääsee tarpeen vaatiessa myös helposti ja nopeasti takaisin kotiin.
Laivamatka tällaisina aikoina saattaa mietityttää monia. Miten pitää turvavälit esimerkiksi laivasta poistuessa? Maltti on valttia tässäkin kohden. Laivasta pääsee ulos ihan hyvin myös pääjoukkojen jo mentyä. Lisäksi maski on aina hyvä olla mukana.
Viro on edelleen turvallinen matkakohde. Se on niiden muutaman harvan ulkomaan joukossa, josta kotiin palatessa suomalaisen ei tarvitse jäädä karanteeniin.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen liikennevalomallissa Viro oli syyskuun alussa yhä vihreiden maiden joukossa. Siitä huolimatta, että maan ilmaantuvuusluku on keikkunut rajan yläpuolella.
Kriisiaikoina naapurimaiden yhteistyö punnitaan. Suomen hallitus on osoittanut toimillaan, että on tärkeää pitää matkustaminen Suomen ja Viron välillä vapaana.
Se asettaa oman vastuunsa myös jokaiselle maiden välillä matkustavalle. Reissuun lähdetään vain, jos ollaan terveitä.
Syyskuun lehdessä kerromme monipuolisesta virolaisesta ruokakulttuurista. Viron tattarit, hapankaalit, tyrnit, hunajat ja muut herkut ovat hyviä syitä lähteä ruokamatkalle etelänaapuriin. Syksyllä on tulossa myös monia ruokatapahtumia ja markkinoita eri puolilla Viroa.
Kulttuuritoimijat voivat vaikean kevään jälkeen käynnistää uuden kauden. Kerromme syksyn konserteista sekä oopperan ja teatterien syksyn ohjelmistosta. Ja aina voi lähteä luontoon! Testasimme, miltä vaikuttaa Latviaan vievä Rannikon vaellusreitti.
Mukavaa ja makujen täyteistä syksyn alkua!
Mikko Virta
Päätoimittaja
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Virolaiset jouluruokaperinteet
- Viro suunnittelee lukukausimaksuja yksivuotisille maisteriohjelmille
- MMA-liiga Raju suunnittelee kansainvälistä laajentumista
Lue lisää samasta aiheesta