29.1.2021 | Ostokset
Suomalainen pienpanimo osti neuvostoaikana kuuluisaa Ziguli-olutta panneen oluttehtaan
Teksti Timo Huttunen, kuva Jon Parry / Unsplash

Tamperelainen pienpanimo Pyynikin käsityöläispanimo Oy osti Rakveren lähellä, Haljalassa sijaitsevan perinteikkään oluttehtaan. Myyjänä oli tanskalainen Harboes Bryggeri AS.
Vuonna 1975 aloittanut panimo oli alkuperäiseltä nimeltään Virun kolhoosin oluttehdas. Neuvostoaikana tehtaan ainoa tuote oli Ziguli-olut. Vuonna 1991 Virun kolhoosin panimosta tuli AS Viru Õlu. Seuraavana vuonna tehtaan suuromistajaksi tuli tanskalainen Harboes Bryggeri AS.
Tällä hetkellä oluttehdas on tuotantomäärältään ja kapasiteetiltaan Viron kolmanneksi suurin. Sen valmistusmäärät ovat parhaimmillaan olleet lähes 20 miljoonaa litraa olutta vuodessa. Pyynikin panimo teki vuonna 2019 noin kolme miljoonaa litraa olutta.
Kauppaan sisältyvät oluttehtaan kiinteistöjen, maa-alueen ja laitteiden lisäksi laboratorio sekä muuta kalustoa. Harboen virolaiset tuotemerkit ja AS Viru Õlu eivät kuulu kauppaan.
Vuonna 2019 Pyynikin käsityöläispanimo Oy:n liikevaihto oli 3,6 miljoonaa euroa ja yhtiö työllisti noin 30 henkilöä.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestakolhoosi
käsityöläispanimo
käsityöolut
olut
oluttehdas
panimo
pienpanimo
Ziguli-olut
18.9.2026 | Ostokset
Lasten ja nuorten idolibrändi BUBS saapuu Tallinnaan
TikTokissa ja muualla sosiaalisessa mediassa kansainväliseksi “Swedish candy“-ilmiöksi noussut ruotsalainen BUBS-makeisbrändi avaa Euroopan kolmannen oman myymälänsä Tallinnaan. Viru Keskuksessa sijaitseva … Lue lisää
3.9.2026 | Ostokset
Näin kuluivat Prisma-markettien 26 vuotta Virossa
SOK kertoi keväällä Viron Prisma-markettien myynnistä paikalliselle, myös osuuskauppapohjaiselle Coop-ketjulle. Kilpailuviranomaisten hyväksynnän, kaupan vahvistumisen ja nyt syyskuussa myymälä kerrallaan alkavan … Lue lisää
1.9.2026 | Mainos | Ostokset
Mainos Prisman syyskuun tarjoukset
11.8.2026 | Ostokset
Tavallinen vai raakamakkara grilliin?
Virolaiset ovat ahkeria grillaajia. Neuvostoaikana erityisen suosittuja olivat lihavartaat eli šašlõkit. Nykyään raakamakkarat eli toorvorstid ovat ottaneet vahvan aseman grillimakkaroiden … Lue lisää
3.8.2026 | Mainos | Ostokset
Mainos Prisman elokuun tarjoukset
20.7.2026 | Mainos | Ostokset
Mainos Artius – Tallinnan uusi kaupunkikeidas kutsuu pysähtymään
Tallinnan ydinkeskustaan on avautunut uusi ostoskeskus, jossa ostokset, hyvä ruoka, kauneuspalvelut ja arkkitehtuuri kohtaavat rauhallisella ja elegantilla tavalla. Artius täydentää … Lue lisää
1.7.2026 | Mainos | Ostokset
Mainos Prisman heinäkuun tarjoukset
11.6.2026 | Ostokset
Viron uudet jäätelöt testissä
Viron tunnetuin jäätelömerkki on Onu Eskimo (suomeksi Setä Eskimo). Sillä nimellä tunnettiin 106-vuotiaaksi elänyt Evald Rooma, joka perusti vuonna 1934 … Lue lisää