Sika kunniaan!

Sika kunniaan!

Olen oppinut Virossa ollessani paljonkin. Vahvistusta on saanut myös vanha totuus: luulo ei ole tiedon väärti. Luulin tänne tullessani, että sika on neuvostoaikaisen tehokkuuteen pyrkineen talouden tuotos. Tosin täällä tuotetusta siasta jäi silloin usein Viroon vain sorkat ja pää, muut osat upposivat pohjattomaan veljeskansojen tarpeeseen. Jotain neuvostoaika antoikin. Sen aikana opittiin valmistamaan saslõkkia, jonka vesi-etikkamarinadi on oma lukunsa.

Perinteistä porsaanpaistia paistetaan nykyisinkin jokaiseen perhejuhlaan. Oli kyseessä häät tai hautajaiset, aina pöydässä on pehmeäksi kypsennettyä possua. Lisäkkeenä on useimmiten maittavaksi haudutettua hapankaalia ja paistorasvassa kypsennettyjä perunoita. Rapeaksi kypsynyt siankamara on monen herkkua.

Sianlihan syömisen perinteet ovat syntyneet satoja vuosia sitten. Lennart Meri kertoo kirjassaan Hopeanvalkea, miten kansa söi pimeänä vuodenaikana sikaa pitäen sitä pyhänä eläimenä. Ne, jotka villisikaa ei saaneet, tekivät sian muotoisen leivän. Meren mukaan uhraus tehtiin muun muassa siksi, ettei taivas jälleen putoaisi. Uskomus oli syntynyt Kaalin meteoriitista. Saarenmaalle pudonnut valtava rautamöhkäle oli monen mielestä aurinko, joka noin 3 500 vuotta sitten putosi.

Virolaiset ovat poikkeuksellinen kansa, koska muiden maiden mytologiassa sikaa ei arvosteta mitenkään. Pyhän possun traditio olisi helppo nostaa esiin. Sellaiseen suosioon ei esimerkiksi päästäisi monien virolaisten kehuman talkkunan avulla.

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA TOOMAS TUUL

Lue koko juttu näköislehdestä

Lue lisää samasta aiheesta