6.10.2015 | Luonto

Siipien suhinaa ja mustia yllätyksiä

Syysaamu Matsalussa yllätti konkarilintumiehen.

Ensimmäinen palokärki viipottaa matalalla havainnointipaikan yli, niemenkärkeen päästyään se alkaa empiä, nostaa korkeutta ja palaa nolona takaisin katajien yli liihottaen. Pian se saa seuraa parista lajikumppanista, joiden meren ylitys on samoin mennyt myttyyn.

”Katso, palokärki istuu sähkölangalla, enpä ole moista kuunaan nähnyt. Tämä on elämäni paras palokärkipäivä”, hehkuttaa haapsalulainen lintuharrastaja Tarvo Valker Puisessa, Matsalunlahden pohjoisrannalla.

Onhan se kyllä kumma näky, kun Euroopan suurin tikka kauhoo korkealla taivaalla, pääskysten kanssa samassa parvessa. Havumetsien rummuttelija ei yleensä rannikolle ajaudu, mutta syksyllä kaikki on toisin. Silloin mitä vaan voi tapahtua.

Ei olekaan ihme, että lintuharrastajat eri puolilla Itämerta värjöttelevät syysaamuina niemennokissa ja rantakallioilla.

Puisenniemi kurottaa kohti Muhun saarta, jonne tosin on matkaa vielä noin 15 kilometriä. Bussipysäkin katolle kyhätty torni on syksyisin oivallinen paikka havainnoida pikku- ja vaelluslintujen muuttoa.

Syyskuun alussa Valker ynnäsi suomalaisen lintuharrastajan kanssa tornista huikeat 51 000 muuttavaa kuusitiaista yhdessä päivässä. Valker arvelee sen olevan uusi Euroopan ennätys. Pari päivää aiemmin tornin yli liihotteli lähes parisataa pähkinähakkia. Mikä lienee saanut Siperian siivekkäät liikekannalle, siitä voi esittää vain arveluita. ”Ehkä hyvä pesimävuosi”, tuumaa Valker.

Tänään keli on pikkulintumuuttoa ajatellen liian hyvä, kauniilla säällä parvet painelevat korkealla näkymättömissä. Paikallisia lintuja onneksi riittää: niemen pensaikosta löytyy lehto- ja mustapääkerttu, pikkusieppo, pari nuorta nokkavarpusta ja tyrneillä herkutteleva kottaraisparvi.

”Onko tuo jalohaikara? On se, ja tuollaonvieläkolmesamanlaista”, Valker innostuu.

Merenlahdella kalastelee neljä eleganttia jalohaikaraa. Iso, valkoinen haikara on yleistynyt Virossa viimeisen kymmenen vuoden aikana nopeasti. Suurimmissa parvissa on nähty jo satoja lintuja.

Palokärkiä summaamme parin tunnin aikana 17, jäämme hieman Läänemaan muuttoennätyksestä. Valker povaa hyvää vaelluslintusyksyä. ”Vielä on tulossa tiaisia, närhiä,pähkinähakkejajatikkoja.”

Seuraavassa havainnointipaikassa, Põgarin rantaniityllä, käy jo kova kuhina. Meri- ja valkoposkihanhia, taveja, sinisorsia, valko- ja mustavikloja sekä suokukkoja. Jalohaikaroita on näköpiirissä tusinan verran. Muuttohaukkaa ei kuitenkaan näy, vaikka Põgarissa sen näkeminen on syksyisin melko todennäköistä.

”Tänään tulee hyvä kurkipäivä. Ehtivät tänne iltapäivällä Suomesta”, arvioi Valker. Kuin todistukseksi kurkiparvi töräyttelee korkealla taivaalla. Põgarissa kurkia voi syyslokakuun vaihteessa nähdä tuhansia, iltaisin ne saapuvat pitkinä auroina yöpymään merenlahdelle. Valkerin mukaan viimeiset kurkien pääjoukot poistuvat Matsalusta noin lokakuun kymmenenteen päivään mennessä.

Haeskaan hurauttaa Põgarista reilussa vartissa. Tie kiemurtelee pikkuisten maalaiskylien halki, kunnes edessä avautuu Haeskan lakeus – silmänkantamattomiin karjan laiduntamaa rantaniittyä.

Lahdelta kantautuu kaakatusta, haukahduksia, rääkäisyjä ja veden läiskettä. Ja pehmeä humahdus, kun jättimäinen töyhtöhyyppäparvi lehahtaa lentoon, parvessa täytyy olla tuhansia töyhtöpäitä.

Lintujen paljous läjähtää vasten kasvoja kuin märkä rätti. Niityllä ja vedenrajassa ruokailee sulassa sovussa tuhansia kurkia, hanhia, taveja ja haapanoita sekä muita sorsalintuja. Jalohaikaroita on täällä selvästi enemmän kuin harmaahaikaroita. Merikotkat päivystävät kivillä, ruuasta niillä ei ole puutetta.

Valkerin mukaan lokakuussa porukkaan liittyy vielä tuhansia nokikanoja, tundrahanhia ja pikkujoutsenia. Muutaman viikon Haeskassa tankattuaan ne jatkavat matkaa kohti talvehtimisseutuja.