Euroopan vuoden puu 2024 -kilpailun äänestys on nyt käynnissä. Kilpailussa on mukana 14 puuta, joista viisi on tammia, kaksi kastanjaa, kaksi pyökkiä ja yksi japanilainen kamelia sekä valkoinen mulperipuu, päärynäpuu ja oliivipuu. Voit äänestää 22. helmikuuta asti.
Virosta kilpailuun osallistuu Viljandimaan Vana-Võidun kylässä kasvava tammi, joka on kuvattu myös taiteilija Eduard Wiiraltin (1898–1954) grafiikan työhön Viljandin maisema. Teos valmistui vuonna 1943 ja maisema tammen ympärillä on muuttunut 80 vuoden aikana, mutta itse tammi seisoo edelleen omalla paikallaan.
Euroopan vuoden puu -kilpailussa korostetaan kulttuurisesti tärkeitä puita. Perinteisesti kisassa on nähty paljon tammia, mutta tänä vuonna valikoima on monipuolisempi.
”Puulajeja on edustettuina peräti yhdeksän. Suosittelen ehdottomasti lukemaan näihin puihin liittyvät tarinat kilpailun nettisivuilta”, Viron luonnonsuojelurahaston päällikkö Ain Näkk kertoo.
Voit tutustua kilpailuun osallistuviin puihin ja lukea niiden tarinat Vuoden puu –verkkosivulta. Jos Viron ehdokas kiinnostaa sinua, katso video kuuluisasta vanhasta tammesta.
Vuonna 2023 Virossa valittiin myös vuoden puu. Tammen sijaan se oli mänty, jota kasvaa Virossa niin rannikoilla, soilla kuin hiekkamaallakin. Kolmannes Viron metsistä on mäntymetsää. Uhkeiden tammipuiden lisäksi Virosta löytyy myös seitsemän luonnonihmettä, joihin kannattaa tutustua.
Viro tarjoaa yhä enemmän luontoharrastusmahdollisuuksia myös pyörätuolilla tai muiden apuvälineiden avulla liikkujille. Vaikka valtaosa maan retkeilyreiteistä ei vielä olekaan esteettömiä, … Lue lisää
20.6.2026 | Luonto
Saarenmaan pionit kukkivat upeimmillaan juuri nyt
Saarenmaan Pärnin kylässä vuosittain järjestettävä pionifestivaali on tällä viikolla kukintansa huipulla. Kyseessä on kausiluonteinen kukkafestivaali, joka järjestetään kaupallisella pionitaimitarhalla. Vierailijat … Lue lisää
16.6.2026 | Luonto
6
Julkisilla Viron luontoon
Kablin kylä ja luontopolku Pärnun eteläpuolella sijaitseva Kablin kylä on täydellinen päiväretkikohde ja helppo kohde myös ilman omaa autoa matkustaville. … Lue lisää
18.4.2026 | Luonto
Huonekasvien näyttely Tallinnassa
Koska lämpötila ulkona ei näytä vielä paljoa kohoavan yli kymmenen asteen eli luonto on vasta hiljalleen heräilemässä talviunestaan, on … Lue lisää
8.4.2026 | Luonto
Jalkapatikalla Viron halki
Miltä kuulostaisi ajatus patikkaretkestä koko Viron halki? Ja vieläpä niin, että matkaa taitettaisiin suoraa linjaa pitkin – läpi soiden, … Lue lisää
3.4.2026 | Vapaa-aika
Kevättapahtumia viherpeukaloille
Kevään ja alkukesän aikana Virossa järjestetään lukuisia inspiroivia tapahtumia puutarhan ja viherrakentamisen ystäville. Ne, jotka ovat tottuneet pitämään Türin … Lue lisää
1.3.2026 | Luonto
Orkideat uhkeimmillaan Tallinnassa
Haluatko paeta pitkän pakkaskauden jälkeisistä loskakeleistä keskelle trooppista paratiisia? Olet onnekas, sillä juuri sen voit tehdä nyt Tallinnan kasvitieteellisessä … Lue lisää
22.1.2026 | Luonto
Soomaalla avattiin RMK:n uusi luontotalo
Pärnun ja Viljandin välissä sijaitseva Soomaan kansallispuisto on saanut uuden luontomatkailijoita palvelevan vierailukeskuksen. Viron metsähallitus RMK:n uuden luontotalon avajaisia … Lue lisää