Tuoretta tietoa Virosta
20.5.2026 | Kulttuuri

Saunafestivaali saapuu Tallinnaan

Teksti Timo Raussi

Kuvat MTÜ Rakvere Maraton / Martin Piir


Saunafestivaali saapuu Tallinnaan

 

Ülemisten suuri ostoskeskus ja sen takana sijaitseva Ülemiste Cityn toimistotaloalue on viime aikoina isännöinyt yhä useampia sekä alueen työntekijöille että muillekin kaupunkilaisille ja Tallinnassa vieraileville matkailijoille suunnattuja tapahtumia.

Helmikuusta tämän vuoden loppuun asti avoinna olevan Lego-näyttelyn ja huhtikuussa Ülemisten ostoskeskuksen toisen kerroksen käytävillä käydyn Yöjuoksu-kilpailun – jossa voittaja kiersi 552 metrin rataa kolmessa tunnissa liki 38 kilometrin verran – jatkoksi Ülemiste Cityssä järjestetään 4.-5.6. Tallinnan ensimmäinen Saunafestivaali

Festivaalin primus motor eli alullepanija on vuonna 2019 Rakveressä sekä sen jälkeen Narvassa ja viime keväänä Narva-Jõesuussa vastaavat tapahtumat järjestänyt Marko Torm. Virossa mies on tunnettu jo 15 vuoden ajalta myös Rakveren Yöjuoksun taustavaikuttajana.

Tapahtuma tuo Ülemisten yhteisöpuistoon festivaalialueen, jolla on kymmenkunta kaikille ilmaiseksi avointa erityyppistä liikuteltavaa saunaa ja kylpytynnyriä. Niiden joukossa on myös kaksi suurta telttasaunaa – musta ja valkea, joissa voi ilmaisten normilöylyttelyjen ohella osallistua päivittäin yhteensä kuuteen limittäin aikataulutettuun, maksulliseen saunarituaaliin.

Ülemisten saunafestivaali mainostaa itseään erään kivennäisvesifirman sponsoroinnin myötä alkoholittomaksi ja niin sanottua hiljaisen saunan konseptia suosivaksi. ”Suuren mustan telttasaunan ääni- ja aromirituaaleihin mahtuu kerrallaan noin 50 henkilöä. Rituaalin aikana vain saunamestarilla on lupa puhua”, Torm korostaa. Valkeassa peräti 80 hengen telttasaunassa saunamestari tutustuttaa vieraita vihtomisen sekä loppuillasta kuumemman löylyttelyn saloihin.

 

 

Liekö itävirumaalainen tapakulttuuri ollut aiempien festivaalien yhteydessä omanlaistaan, sillä ainakin allekirjoittanut on Tallinnan, Tarton ja Rakveren kylpylöissä havainnut yleisön varsin hyvin hiljentyvän rituaaleihin ilman erityisiä kehotuksiakin – viimeistään sen jälkeen, kun saunamestari on esityksensä alussa luontevasti maininnut asiasta.

Saunafestivaali järjestetään Ülemiste Cityn yhteisöpuistossa, osoitteessa Valukoja 11. Saunat ovat avoinna torstaina 4.6. ja perjantaina 5.6. työpäivien jälkeen eli kello 16.00–20.00. Pukeutumis-, peseytymis- ja tavaransäilytystilat ovat festivaalipuiston viereisessä Yhteisötalossa. Saunominen tapahtuu uima-asuisina, paikan päältä voi ostaa pyyhkeen. Alueella voi astella sandaaleissa ja sonnustautuneena esimerkiksi viileän ilman varalta mukanaan tuotuun kylpytakkiin.

On hyvä huomioida jo ennalta, että puoli- ja tasatunnein järjestettäviin rituaaleihin otetaan sisään vain saunan enimmäisvierasmäärä. Jos festivaali osoittautuu suosituksi, saattaa mukaan pääsy edellyttää ennen rituaalin alkua vartin tai jopa 20 minuutin seisoskelua jonossa.

Päivälipulla voi osallistua niin moneen rituaaliin kuin haluaa tai johon jonottamalla pääsee. Ennakkolippu maksaa ennen 31.5. netistä ostettuna 10 €, sen jälkeen tai paikan päältä 15 €. Nettimyynnissä on myös 15 €:n hintainen perhelippu, jolla rituaaleihin pääsee kaksi aikuista ja kolme enintään 17-vuotiasta lasta.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
alkoholiton perhetapahtuma saunafestivaali saunarituaalit saunominen Tallinna tapahtumat Ülemiste City

14.8.2026 | Kulttuuri

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Viron koilliskulmassa sijaitseva Narva on yksi Viron nousevista matkakohteista. Mikäpä olisikaan siis parempi tapa viettää elokuun lopun lauantaita – tarkemmin … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Torstai-iltana 20.8. kello 23.02 tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun Viron nykyistä parlamenttia vastannut Neuvosto-Eestin korkein neuvosto julisti Neuvostoliiton miehitysvuosikymmeniä … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Visuaalinen maailma ympärillämme on jatkuvassa muutoksessa. Tuttavieni lasten ja oman jo täysi-ikäisen jälkikasvuni somekäyttäytymistä seuratessa huomaa, että TikTok-videoiden ja Instagram-selfieiden … Lue lisää

12.8.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Järjestyksessään 22. Tallinnan kamarimusiikkifestivaali järjestetään 22.–29.8. Tapahtuma kantaa teemaotsikkoa ”Kansanperinteen sillat” ja pyrkii tarkastelemaan tapoja, joilla eri kulttuureissa vaalitut perinteet … Lue lisää

11.8.2026 | Kulttuuri

Viinifestivaalit Viimsissä

Viinifestivaalit Viimsissä

Kesä voi olla hiljalleen kääntymässä kohti loppuaan, mutta elämykselliset tapahtumat Virossa jatkuvat. Viimsin Artiumissa voi lauantaina 15.8. nauttia hyvästä viinistä … Lue lisää

10.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–16.8. Tartu Sumin -kaupunkifestivaali, Tartto Laaja vanhankaupungin festivaali juhlistaa toisellakin tapahtumaviikollaan Tarton historiaa ja kulttuuria monipuolisen ohjelman kera.   8.–15.8. … Lue lisää

8.8.2026 | Kulttuuri

RuhnuRahu 2026

RuhnuRahu 2026

Ensi viikonvaihteessa 14.–16.8. järjestettävä ja ”Viron pienimmäksi kulttuurifestivaaliksi” kutsuttu RuhnuRahu– eli Ruhnun rauhaa -tapahtuma tarjoaa osallistujilleen kolmen päivän ajan musiikkia, … Lue lisää

6.8.2026 | Kulttuuri

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

21-vuotista taivaltaan juhlistava rakkauselokuvien festivaali Tartuff käynnistyy lauantaina 8.8. – tarjoten kahdeksan peräkkäistä yleisölle täysin ilmaista elokuvailtaa. Tarton suosittu Elektriteater-sali … Lue lisää