Tuoretta tietoa Virosta
19.3.2018 | Ostokset

Säröttömästi tien päälle

Säröttömästi tien päälleSilver Remme (vas.) ja Janno Rogatkin vaihtavat sujuvasti minkä tahansa automerkin tuulilasin tai muut ikkunalasit.

Tuulilasin vaihto onnistuu Virossa puolella Suomen hinnoista.

 

Naps, sanoo tuulilasi, kun kivi iskee lasin pintaan. Naps sanoo myös kuskin päässä, kun harmitus tulevasta rahanmenosta iskee tajuntaan.

Harmitusta voi lieventää se, jos on mahdollista hoitaa tuulilasin vaihto Virossa. Lasin vaihdon hinta on etelänaapurissa jopa puolet edullisempi kuin Suomessa.

 

Tuulilasi kannattaa tuoda korjattavaksi saman tien, kun siihen tulee kiveniskemä. Silloin voi säästyä suuremmalta lasiremontilta.

Yksi lasipajoista on Tallinnassa sijaitseva A-Autoklaas, jossa vaihdetaan kaikkien automerkkien tuulilaseja ja muita ikkunoita.

Lasipajan Janno Rogatkinilla ja Silver Remmellä on vuosikausien kokemus lasien korjaamisesta. Työnteko sujuu varmoin ottein.

Rogatkin kertoo, että lasin vaihtoon kannattaa varata noin kolme tuntia aikaa. Varsinainen vaihto vie työmiehiltä tunnista puoleentoista, mutta sen jälkeen on varattava aikaa lasin liimausten kuivumiseen.

Aika lasinvaraukseen kannattaa aina varata etukäteen, jotta voi olla varma, että huollossa on varmasti oikea tuulilasi odottamassa. Tosin tavallisimpia tuulilasityyppeja, kuten Volkswagen Golfin laseja,  A-Autoklaasilla on aina saman tien varastossa.

Esimerkiksi juuri Golfin lasi vaihtuu A-Autoklaasissa 120 eurolla (sisältää työn hinnan), kun taas Suomessa vaihdosta pulitetaan tyypillisesti ainakin 250 euroa.

Tuulilasin vaihto on käsityötä. Silver Remme levittää liiman raamien reunaan.

Mutta mitä tavallinen autoilija voisi tehdä, että ärsyttäviä lasirikkoja ei tulisi?

”Jos kivi iskee tuulilasiin, pitäisi auto tuoda korjattavaksi heti. Jos kolon vain antaa olla, se voi alkaa halkeilla”, Rogatkin sanoo.

Jos kiveniskemää ei korjaa heti, se myös alkaa kerätä likaa sisäänsä, jolloin halkeamakin todennäköisimmin syntyy. Autotarvikeliikkeistä voi hankkia suojatarroja, jonka voi liimata kolon päälle, jotta siihen ei pääsisi likaa.

Myös nopeat lämmönvaihtelut saattavat halkaista lasin. Rogatkin suosittelee, että talvisaikaan autoa lämmitettäisiin sisältä pikkuhiljaa. Kun nopeasti nouseva auton sisälämpötila kohtaa lasin ulkopuolella olevan pakkasen, voi lasiin napsahtaa särö erityisesti silloin, jos lasissa on jo kiveniskemä. 

 

Mistä löytää?

A-Autoklaas, Pärnu mnt 160g, Tallinna.

a-autoklaas.ee

 

Muita paikkoja tuulilasin vaihtoon Tallinnassa

 

 

Teksti Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
a-autoklaas mitä maksaa tuulilasin vaihto virossa tuulilasi tuulilasin hinta tuulilasin vaihdon hinta tuulilasin vaihto tuulilasin vaihto virossa tuulilasi virosta

1.12.2023 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

30.11.2023 | Kulttuuri

Tarton joulukaupunki kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan

Tarton joulukaupunki kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan

Ensimmäisenä adventtina 3.12. avataan Tarton joulukaupunki, joka on avoinna aina 7.1.2024 saakka. Jouluvalojen tuikkeessa uusissa lasipaviljongeissa tarjoillaan höyryävän kuumaa … Lue lisää

29.11.2023 | Vapaa-aika

Rotermannin viihtyisä pääaukio muuntuu hurmaavaksi joulumaaksi

Rotermannin viihtyisä pääaukio muuntuu hurmaavaksi joulumaaksi

Rotermannin korttelin pääaukiolla avataan joulumarkkinat perjantaina 1.12. Markkinat järjestetään yhdessä Coca-Colan kanssa. Jouluinen toritapahtuma tulee olemaan avoinna aina Loppiaiseen … Lue lisää

29.11.2023 | Ostokset

camera icon13
Joululahjaksi kauneutta, muotia ja viihdettä 

Joululahjaksi kauneutta, muotia ja viihdettä 

Pehmoiset joulusukat Sokisahtelista Sokisahtelin pehmoiset sukat lämmittävät mukavasti jalkoja talvella. Sukkaparin hinta on 10,90 euroa. Sokisahtel valmistaa sukkia, … Lue lisää

28.11.2023 | Ostokset

Tervetuloa Tallinnan joulutorille! 

Tervetuloa Tallinnan joulutorille! 

Tallinnan kaupungin tunnelmallinen joulutori avataan perjantaina 1.12. Raatihuoneentorin näyttävän joulukuusen ympärille rakentuu joulun ihmemaa, joka on avoinna kaikille Loppiaisen … Lue lisää

25.11.2023 | Ostokset

camera icon6
Vintagen jäljillä Tallinnassa

Vintagen jäljillä Tallinnassa

Kalamajasta löytyvät Tallinnan laadukkaimmat vintagea myyvät putiikit. Kaikki kahdeksan artikkelissa mainittua liikettä löytyvätVabriku-kadun, Baltian asematorin ja Telliskiven luovan keskuksen … Lue lisää

23.11.2023 | Ostokset

2/3 Prisman ostoskorista on täynnä virolaisia ​​tuotteita

2/3 Prisman ostoskorista on täynnä virolaisia ​​tuotteita

Prisman ostotilastoista käy ilmi, että paikallisten tuotteiden osuus myynnistä on 80 % liha-, kala- ja valmiit tuotteet -kategoriassa. Vastuullisen … Lue lisää

21.11.2023 | Ostokset

Hintaero uusien ja vanhojen asuntojen välillä kasvaa

Hintaero uusien ja vanhojen asuntojen välillä kasvaa

Viron asuntomarkkinoilla eletään epävarmuuden aikoja, jotka toisaalta kannustavat ostajia tekemään kauppoja laskeneiden myyntihintojen takia ja toisaalta myyjiä varautumaan pidentyneisiin … Lue lisää