Tuoretta tietoa Virosta
29.4.2020 | Viro

Saarille koittaa vapaus – 18.5. avataan liikenne Viron saarten ja mantereen välillä

Teksti Silja Hurskainen 
Kuvat Andrei Chertkov, Priit Kuldsaar

Saarille koittaa vapaus – 18.5. avataan liikenne Viron saarten ja mantereen välilläViron saarten ja Manner-Viron välinen liikenne avataan 18.5.2020. Kuvassa Vormsin saarelle tuova yhteysalus.

Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan takia eristyksissä olleet Viron saaret saavat asteittain helpotusta tilanteeseensa.

18. toukokuuta alkaen liikkuminen mantereen ja saarten (Saarenmaa, Muhu, Hiidenmaa, Vormsi, Kihnu, Ruhnu ja Manija) välillä on täysin vapaata kaikille. 

Jo sitä ennen, 4. toukokuuta alkaen, liikkumista helpotetaan niin, että saarten ja mantereen välillä voivat liikkua ihmiset, joilla on väestörekisterin mukaan saarella vakinainen kotipaikka tai muu sinne rekisteröity asuinosoite. Näiden ihmisten kanssa voivat liikkua myös lähimmät perheenjäsenet (avio- tai avopuoliso, sisarukset, lapset, vanhemmat ja isovanhemmat). 

Päätökset vahvisti Viron pääministeri Jüri Ratas tiistaina 28. huhtikuuta. Hallitus voi muuttaa päätöstä, jos koronaviruksen leviäminen liikkuisi jälleen huonompaan suuntaan. 

 

Mielenosoitus Saarenmaalla

Saarten asukkaat ovat kritisoineet liikkumisrajoituksia. 26. huhtikuuta saarella järjestettiin rauhallinen mielenilmaus liikkumisrajoituksia vastaan. 

Koronavirus Saarenmaalla
Istumamielenosoitus Viron Saarenmaalla 26.4.2020.

27. huhtikuuta pääministeri Jüri Ratas allekirjoittikin päätöksen, jolla Saarenmaalla ja Muhun saarella kevennettiin osaa saaren rajoituksista.

Muun muassa läheistä fyysistä kontaktia edellyttävät palvelut (esimerkiksi kampaaja, manikyyri, hieronta) voivat jälleen jatkaa toimintaansa. 

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
corona tallinnassa eckerö line korona koronavirus viro korona laivoilla laivaliikenne korona tallink korona viking line korona viron koronatilanne

8.7.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt! 

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt! 

Mikä tekee matkailusta niin kiehtovaa ja koukuttavaa? Sanotaan, että matkailu avartaa. Se pitää paikkansa. Kun maisemat vaihtuvat ja et … Lue lisää

4.7.2025 | Viro

Idän ja lännen portilla

Idän ja lännen portilla

Korkealla rantatörmän päällä Narvan kaupunkia vartioi mahtava Hermannin linna ja toisella puolella Iivananlinna röyhistelee paksumuurista rintaansa. Näiden kahden välillä … Lue lisää

23.6.2025 | Viro

The Baltic Guide toivottaa kaikille hyvää juhannusta!

The Baltic Guide toivottaa kaikille hyvää juhannusta!

11.6.2025 | Viro

Missä suomalaiset nukkuvat yönsä Virossa?

Missä suomalaiset nukkuvat yönsä Virossa?

Tämän vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen suomalaismatkailun numeroita avatessa näkyy, että yöpymiset ovat vahvasti siirtyneet pois perinteisestä hotellimajoituksesta. Suomalaisten matkailua Viroon … Lue lisää

11.6.2025 | Viro

Lennä Tallinnasta Madeiralle 

Lennä Tallinnasta Madeiralle 

airBaltic avaa suorat lennot Tallinnan ja Madeiran välillä lokakuussa. Uusi reitti liikennöi joka sunnuntaisin ajalla 26.10.2025–22.3.2026. Liput ovat jo … Lue lisää

1.6.2025 | Viro

Viron todelliset tilastot – opas virolaiseen elämään

Viron todelliset tilastot – opas virolaiseen elämään

Kuinka pitkä on virolaisen keskimääräinen elinikä? Kuinka onnellisia he ovat? Kuinka paljon he juovat, ja kuinka turvallista Virossa on … Lue lisää

25.5.2025 | Viro

Pääsiäinen vaikutti alkuvuoden matkailijamääriin

Pääsiäinen vaikutti alkuvuoden matkailijamääriin

Viron tilastokeskuksen julkaisemaa tilastoa maaliskuun matkailijamääristä kommentoitiin useissa lehdissä. Suomalaisten matkailijoiden määrä oli uutisen mukaan vain 36 000 ja … Lue lisää

22.5.2025 | Viro

Näistä puhutaan Virossa

Näistä puhutaan Virossa

Viron väkiluku väheni Viron tilastokeskuksen tilaston mukaan Virossa asui tänä vuonna 1. tammikuuta 1 369 995 ihmistä, mikä tarkoittaa, … Lue lisää