Tuoretta tietoa Virosta
12.1.2022 | Viro

Säännöllinen lentoyhteys Helsingin ja Pärnun välillä aukeaa toukokuussa

Teksti Timo Huttunen  
Kuva Lilli Tölp

Säännöllinen lentoyhteys Helsingin ja Pärnun välillä aukeaa toukokuussa

 

 

Lentoyhtiö Nyxair aloittaa suorat lennot Helsingistä Pärnun uudistetulle lentokentälle toukokuusta alkaen. Edestakaisia lentoja on säännöllisesti kahdesti viikossa. Nyxair toimii tällä hetkellä Ruotsissa ja Suomessa.

”Toive tuli Pärnun yrittäjiltä. Koska toimimme Suomessa, pystyimme tarjoamaan toimivan ratkaisun”, kertoi Nyxairin johtaja Jaanus Ojamets Viron yleisradioyhtiö ERR:n haastattelussa.

Ojamets sanoi, että virallista sopimusta ei ole vielä allekirjoitettu. Alustavasti on kuitenkin sovittu, että Nyxair aloittaa lentoyhteyden Helsingin ja Pärnun välillä toukokuun alussa. Lentoja on kahdesti viikossa, torstaisin ja sunnuntaisin. Yhdensuuntaisen lentolipun hinta tulee olemaan noin 60 euroa.

Ojametsan mukaan reitin luominen Pärnun ja Tukholman välille ei ole myöskään pois suljettu. ”Olemme kiinnostuneita liikennöimään myös tätä reittiä, jos sille löytyy tarpeeksi kiinnostusta. Nyt olemme kuitenkin päättäneet aloittaa liikennöinnin Helsingin ja Pärnun välillä”, Ojamets korosti.

 

Pärnun lentoasemaa kehitetään edelleen

Tallinnan lentoaseman tiedottaja Margot Holts kertoi, että Pärnun lentoaseman matkustaja-alueen rakentaminen valmistui suunnitelmien mukaisesti viime vuoden loppuun mennessä. Opasteita, kylttejä ja kalusteita suunnitellaan, hankitaan ja asennetaan parhaillaan. ”Toivomme saavamme kaikki tilat täysin valmiiksi helmikuun aikana”, Holts sanoi.

Pärnun lentoasema on yksi Tallinnan lentoaseman operoimista lentokentistä. Lentokentän uudistaminen maksoi Holtsin mukaan 18,5 miljoonaa euroa.

Holts lisäsi, että Pärnun lentoasema saa myös lentokonehallin, jossa voidaan aloittaa Airbus 320- ja Boeing 737 -lentokoneiden huoltotoiminta.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Helsinki–Pärnu lentoasema lentokonehalli lentoyhteys liikennöinti Nyxair Pärnu lentokenttä Tallinna lentokenttä

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää