Tuoretta tietoa Virosta
4.11.2020 | Viro

Reilun kaupan tuotteet suosittuja Virossa – vastuullisuus kiinnostaa etenkin nuoria virolaisia

Tällä hetkellä Viron markkinoilla on noin 500 Reilun kaupan tuotetta. Hyvä valikoima löytyy esimerkiksi Prisman myymälöistä.
Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov 

Reilun kaupan tuotteet suosittuja Virossa – vastuullisuus kiinnostaa etenkin nuoria virolaisiaBanaani on yksi ostetuimmista Reilun kaupan tuotteista.

Viron markkinoilla on noin 500 erilaista Reilun kaupan tuotetta. Suosittuja Reilun kaupan tuotteita ovat muun muassa banaanit, puuvilla, viini ja kahvi.

Valikoimissa on kolme virolaistakin tuotetta, jotka ovat saaneet Reilun kaupan merkin: sukat, kahvi ja suklaa. Niissä merkki liittyy raaka-aineen oikeudenmukaiseen tuottamiseen.

Virossa Reilun kaupan tuotteita on hyvin tarjolla ruokakaupoissa ja marketeissa.

Kristina Mänd MTÜ Mondosta kertoo, että virolaiset haluavat ostaa vastuullisesti ja heitä kiinnostaa tuotteiden alkuperä ja tuotannon vastuullisuus.

”Virolaiset ostavat mielellään vastuullisesti tuotettuja tuotteita. Varsinkin nuoret kiinnittävät huomiota siihen, minkälaisia valintoja he tekevät. He ostavat Reilun kaupan tuotteita ja ovat valmiita ostamaan niitä myös tulevaisuudessa. Sen vuoksi on tärkeää, että niitä olisi saatavilla. Prismassa on monipuolinen valikoima, mikä on hienoa”, kertoi Mänd Mondon ja Prisman tiedotteessa.

Viime keväänä Prisma sai Reilun kaupan ystävän tittelin, jonka MTÜ Mondo jakoi jo kuudetta kertaa.

MTÜ Mondo vastaa Reilun kaupan tunnettavuuden edistämisestä Virossa.

 

Reilu kauppa takaa oikeudenmukaisen hinnan tuottajalle

Kansainvälinen Reilun kaupan järjestelmä syntyi 1980-luvulla meksikolaisten kahvinviljelijöiden ja hollantilaisen kansalaisjärjestön yhteistyöstä.

Reilun kaupan yhdistys muun muassa tukee maanviljelijöitä ja ylläpitää vastuullisen tuotannon kriteereitä. Tärkeässä osassa on myös kampanjointi ja vaikuttamistyö.

Reilun kaupan takuuhinta kattaa kestävän tuotannon kustannukset.

Valitsemalla Reilun kaupan tuotteen, voikin olla varma, että viljelijä saa tuotteestaan oikeudenmukaisen hinnan. Se on myös hyvä tapa panostaa ilmasto- ja ympäristöystävällisiin tuotantotapoihin.

Kaiken kaikkiaan ympäri maailmaa on Reilun kaupan merkin saanut lähes 30 000 tuotetta. 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Prisma reilu kauppa Viro

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää