2.12.2015 | Luonto

Pöllöjen perässä maailmanmaineeseen

Viirupöllökuvat veivät
luontokuvaaja Sven Zacekin National Geographic-lehden sivuille.

Sven Zacekin puhe soljuu rauhallisesti pärnulaisen museon kahvilassa. Pärnuun miehen toi valokuvauskoulutus, jonne häntä oli saapunut kuuntelemaan innokas kuvaajajoukko.

Tie huippukuvaajaksi kävi Zacekilla melko nopeasti, vielä reilu kymmenen vuotta sitten hän liikkui metsässä kivääri olalla. Käänne tapahtui, kun metsästäjäkaverit eivät uskoneet Zacekin kertomusta jättimäisestä hirvestä – niinpä se täytyi ikuistaa. ”Ajattelin että kun otan hirvestä kuvan, niinkukaaneivoiväittäävastaan.”

Pian parikymppinen mies huomasi käyvänsä metsässä yhä useammin kamera kädessä, ja innostus vain kasvoi metsäkauriita kuvatessa. ”Lopulta en pystynyt enää menemään kaurismetsälle, eihän tuttuja eläimiä voinut tappaa. Myin pyssyn ja ostin laajakulmaobjektiivin”, muistelee Zacek.

Mieleenpainuvia kokemuksia on kamera kaulassa riittänyt. Niin kuin elokuisena aamuna Tartumaalla. ”Menin luhdalle kuvaamaan hirviä, mutta huomasinkin paikalla kahdeksan suden lauman. Sain seurata, miten vanhemmat sudet opettivat pentuja saalistamaan hiiriä.”

Sudet ovat tulleet Zacekia vastaan monta kertaa, milloin lumisella metsätiellä, milloin suolla. Hukkia mies ei kerro kuitenkaan pelkäävänsä. ”Hirvet ja villisiat voivat olla paljon vaarallisempia. Hirven fiiliksen näkee sen korvista – jos ne ovat luimussa, niin silloin kannattaa pötkiä nopeasti livohkaan.” Valokuvaajan taipaleella on riittänyt vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kuten vaikkapa silloin, kun Zacek putosi kainaloita myöten Emajokeen tammikuun paukkupakkasilla.

Mikä sitten motivoi viettämään metsissä tuntikaupalla kylmää ja märkää sietäen?

”Jonkin harvinaisen näkeminen, olkoon se vaikkapa valon luoma hetki, jollaista ei joka päivä näe. Ja tietenkin tuon hetken ikuistaminen.” Zacek kertoo arvostavansa eniten kuvia, joiden eteen on joutunut tekemään eniten töitä. Yhtenä esimerkkinä hän mainitsee viirupöllöt, joita hän on kuvannut jo vuosia. Tuloksena suuri yleisö on saanut tutustua metsien hiljaiseen pöllöön paremmin.

Kuvattavaa pöllöissä kuitenkin vielä riittää. ”Olen kaksi kertaa kymmenen vuoden aikana nähnyt, kuinka viirupöllönaaras lentää koirasta vastaan, istuu pienelle oksalle ja koiras antaa hiiren naaraalle ilmassa samaan aikaan lekuttaen. Unelmani on ikuistaa tuo hetki.”

Viirupöllökuvat veivät Zacekin National Geographic-lehteen, jossa julkaistiin 2012 kokonainen sarja virolaismiehen pöllökuvia. Kuvasarjan nimi oli osuvasti: Rakkaustarina viirupöllön kanssa. ”Seuraavana keväänä sain vieläkin parempia kuvia”, hän naurahtaa.

Virossa Sven Zacek on tullut suuren yleisön tietoisuuteen myös kirjojensa kautta. Moni muistaa upeat kuningaskalastaja- ja susikuvat. Pääsukese Eestimaa -kirjassa esiteltiin yläilmoista otettuja kuvia eri puolilta Viroa. Zacek lukeutuu ilmakuvauksen pioneereihin. ”Aluksi lensin lentokoneella ja helikopterilla, mutta myös varjoliitimellä. Nyt käytössä ovat pienoiskopterit.”

Koptereihin liittyy myös viime elokuinen tapahtuma, joka olisi voinut päättyä vieläkin traagisemmin: kopterin akku kuumeni yöllä ja sytytti tulipalon, Zacek pääsi perheineen pakenemaan asunnosta viime hetkellä.

”Opetus lienee se, että akut ovat vaarallisia laitteita eikä niitä kannata säilyttää kotona”, hän kertoo vakavana.

Suomeen Zacekilla on lämpimät suhteet. ”Kuusamon seutu ja Pyhätunturi ovat lempipaikkojani, olin jälkimmäisessä juuri viime viikolla.”

Zacek kertoo ihailevansa suomalaista metsää ja talvea, Virossa kun viime talvet ovat olleet kehnonpuoleisia.

Myös moni idoleista löytyy Suomesta, kuten Hannu Hautala ja Lassi Rautiainen. Virosta ylistyssanoja kerää etenkin Fred Jüssi, juuri tarinoidensa ansiosta.

Ja kun puhutaan luontokuvauksesta niin ei saa olla mainitsematta etiikkaa. Mitä se merkitsee Zacekille?

”Luonto on aina tärkeämpi kuin kuva”, hän vastaa. ”Pitää tuntea luontoa, ettei häiritsisi sitä edes vahingossa.”