Tuoretta tietoa Virosta
2.7.2024 | Kulttuuri

Pärnun oopperapäivillä kuullaan liettualaista oopperaa

Teksti Susanna Poikela
Kuvat Martynas Aleksa, press

Pärnun oopperapäivillä kuullaan liettualaista oopperaa

 

Pärnun oopperapäivien vieraileva teatteri on tänä vuonna Klaipėdan valtion musiikkiteatteri, joka esittelee yleisölle maailman klassikkoteoksia sekä liettualaisen oopperan parhaimmistoa. Klaipėdan valtion musiikkiteatterille Pärnun oopperapäivät ovat teatterin historian suurin kiertue.

”Pärnun oopperapäivistä on tullut yksi kesäpääkaupungin tärkeimmistä tapahtumista. On ilo saada isännöidä tämän vuoden oopperapäivillä Klaipėdan valtion musiikkiteatteria, joka tarjoaa yleisölle sekä kansainvälistä että liettulaista oopperaa”,  Pärnun konserttitalon johtaja ja Pärnun oopperapäivien taiteellinen johtaja Marika Pärk sanoo. 

Täna kesänä Pärnun oopperapäivillä nähdään italialaisen säveltäjän Gaetano Donizettin ooppera Rykmentin tytär ja liettualaisen säveltäjän Bronius Kutavičiuksen ooppera Karhu.

Jos Donizettin ooppera on oopperayleisölle tuttu teos, niin sitä Karhu ei luultavasti ole. Oopperan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun Liettuan syrjäisimpiin seutuihin, joissa ihmiset ovat vielä säilyttäneet pakanauskonsa. Yleisö tutustuu omituiseen perheeseen, johon kuuluu nuori animistinen kreivi Mykolas ja hänen hullu äitinsä. Yllättäen mukana on myös karhu. Tästä eteenpäin alkaa avautua ennennäkemätön tapahtumasarja, joka vie katsojan ihmisluonnon pimeän puolen syvimpiin onkaloihin. 

Vuonna 2000 kirjoitettu teos on liettualaisen säveltäjän Bronius Kutavičiusin kolmas ooppera ja ensimmäinen niin kutsuttu suurooppera. Teoksessa on paljon solisteja, täysi orkesteri, sekakuoro ja balettitanssijat.

Oopperapäivien lippuja on saatavilla Eesti Kontserdid kotisivuilta.

 

 

Lue myös: 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
karhu pärnun oopperapäivät Rykmentin tytär

21.5.2025 | Kulttuuri

Ihmiskunnan historian vuorovaikutteisin näyttely

Ihmiskunnan historian vuorovaikutteisin näyttely

Vielä suuntaa antavampi otsikko voisi olla ”Ihmiskunnan epäinhimillisen historian”. Olemme kaikki kokeilleet ChatGPT:tä. Osa meistä on jäänyt siitä tiedonhankinnassa … Lue lisää

20.5.2025 | Kulttuuri

Kevättä rinnassa –

Kevättä rinnassa –

Siinä missä suurin osa pohjoisesta pallonpuoliskosta juhlii jo kesän saapumista, Virossa nautitaan yhä kevään heräämisestä. Mutta hyvää kannattaa odottaa. … Lue lisää

20.5.2025 | Kulttuuri

Elämysnäyttely Da Vinci Genius on kerännyt jo yli 10 000 kävijää

Elämysnäyttely Da Vinci Genius on kerännyt jo yli 10 000 kävijää

Tallinnan Telliskivessä avattu elämysnäyttely Da Vinci Genius on saavuttanut lyhyessä ajassa suuren suosion. Huhtikuun lopussa avattu näyttely on tähän … Lue lisää

19.5.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

9.5.–30.6.UKUfest 2025, Tallinna Viron ensimmäinen nykyaikaiseen ukrainalaiseen taiteeseen keskittyvä festivaali osoittaa tukea maalle, joka jatkaa taistelua olemassaolonsa puolesta. UKUfest … Lue lisää

18.5.2025 | Vapaa-aika

Lemmikin kanssa museoon

Lemmikin kanssa museoon

Joskus vanhemmat vievät lapsensa museoon, toisinaan lapset vievät vanhempansa. Tällä kertaa voit viedä museoon lemmikkisi. Tai vaikka molemmat, jos … Lue lisää

17.5.2025 | Kulttuuri

camera icon8
Mariupolin piirityksen viimeiset taistelijat –

Mariupolin piirityksen viimeiset taistelijat –

Krullin korttelin pajasalissa avattiin eilen perjantaina 16. toukokuuta uusi Ukrainan sodasta ja Mariupolin piirityksestä kertova näyttely. Näyttely Urheuden kasvot. … Lue lisää

16.5.2025 | Kulttuuri

Mozartin Taikahuilu Viron kansallisoopperassa

Mozartin Taikahuilu Viron kansallisoopperassa

Taikahuilu on Wolfgang Amadeus Mozartin viimeiseksi jäänyt ooppera. Sen maailmanensi-ilta oli vuonna 1791, ja siitä lähtien sitä on yleisesti … Lue lisää

16.5.2025 | Kulttuuri

Poimi kesän menovinkit

Poimi kesän menovinkit

2.–11.5. Kahvila- ja ravintolaviikko UMA MEKK Kahvila- ja ravintolaviikko UMA MEKK esittelee etelävirolaisen keittiön antimia. Tapahtuman aikana kahvilat ja … Lue lisää