Tuoretta tietoa Virosta
21.2.2022 | Viro

Panostus terveysturvallisuuteen kannatti

Teksti Petri Saraste

Panostus terveysturvallisuuteen kannattiNordic Hotel Forumin myynti -ja markkinointijohtaja Kersti Vaino esittelee aulan puhdistuslaitetta kaulassaan Respiray-kauluri.

 

Nordic Hotel Forum on investoinut korona-aikana erityisesti terveysturvallisuuteen. Kokous-, aamiais- ja muihin yleisötiloihin on hankittu kaikkiaan yhdeksän Suomessa kehitettyä Genanon puhdistuslaitetta, jotka puhdistavat ilman viruksista, mikrobeista ja bakteereista. Parhaimmilaan nopeus 500 kuutiota tunnissa.

Kokoustiloissa osallistujat käyttävät Virossa kehitettyä ja patentoitua Respiray -kauluria, joka myös tuhoaa haitallisia mikrohiukkasia.

Myynti -ja markkinointijohtaja Kersti Vaino kertoo, että marraskuussa järjestetty PÖFF-filmifestivaali toi hotelliin pariksi viikoksi noin tuhat vierasta, joista yksikään ei sairastunut koronaan. Hotellissa oli parin viikon ajan myös oma koronatestauspiste, jossa tilannetta voitiin seurata reaaliaikaisesti.

”Niin hotellivieraat kuin henkilökuntamme olivat erittäin tyytyväisiä toimenpiteisiimme. Tervetulijaislahjaksi vieraat saivat vielä Bioblok-nenäsuihkeen, joka myös turvaa käyttäjäänsä useita tunteja kerrallaan”, Vaino kertoo.

Nordic Hotel Forumin seuraava haaste on toukokuun alussa järjestettävä Tallinn Music Week, jolloin talo täyttyy taas ääriään myöten kahdeksi päiväksi. Kaiken kaikkiaan Nordic Hotel Forumin uusimiseen ja terveysturvallisuuteen on panostettu 12,5 miljoonaa euroa.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
bakteeri korona mikrobi mikrohiukkanen Nordic Hotel Forum puhdistus puhdistuslaite virus

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää