4.12.2018 | Vapaa-aika
Nyt meni pipariksi!
Perinteinen jouluherkku muuntuu Piparkakkumaniassa upeiksi teoksiksi. Taikinaa on tällä kertaa varattu noin 300 kiloa.
Piparkakkumania-näyttely juhlistaa 100-vuotiasta Viroa piparkakkutaiteen voimin.
Jo 13. kertaa järjestettävä piparinäyttely on vuosien saatossa tuonut katsojien eteen niin tunnettuja monumentteja kuin erilaisia härveleitäkin – kaikki valmistettu piparkakusta.
Tänä vuonna Piparkakkumania juhlistaa 100-vuotiasta Viroa, kertoo yksi tapahtuman järjestäjistä, Pelle Kalmo. Näyttelyn lopullinen anti selviää Kalmon mukaan vasta avajaispäivänä, mutta jonkin verran vihjeitä järjestäjät ovat jo saaneet.
”Sen verran tiedämme, että tulossa on muun muassa tuulimylly, riihiasumus, saunavihta, laulukaari ja muita virolaisille tärkeitä asioita.”
Kaiken kaikkiaan näyttelyyn osallistuu noin sata taiteilijaa. Viron lisäksi osallistujia on Venäjältä, Tsekistä ja Unkarista.
”Näyttelyyn osallistumisen lisäksi taiteilijat esittelevät työpajoissa maidensa piparkakkukulttuuria ja opettavat valmistamaan perinteisiä pipareita.”
Piparkakkumanian sisäänpääsy on aikuisilta 2 euroa, lapsilta ja eläkeläisiltä euron. Työpajoihin osallistuminen maksaa 10 euroa.
Mistä löytää?
Piparkoogimaania, 6.12.2018–6.1.2019, Tallinnan Design- ja arkkitehtuurigalleria (Disaini- ja Arhitektuurigalerii), Pärnu mnt 6, Tallinna.
piparkoogimaania.ee
Teksti Mikko Virta, kuva Piparkoogimaania
Lue lisää samasta aiheestapiparinäyttely
piparkakkunäyttely
piparkoogimaania
4.6.2026 | Vapaa-aika
European Disc Golf Festival 2026
Yksi viime vuosien nopeimmin kasvaneista urheilulajeista on frisbeegolf, joka on saavuttanut valtavan suosion niin Virossa kuin muuallakin Euroopassa. Siksi … Lue lisää
2.6.2026 | Vapaa-aika
Viron ilmailupäivät 2026
Viron ilmailumuseo tarjoaa ilmailun ystäville perinteisen lentonäytöksen ja toivottaa vierailijat tervetulleiksi Viron ilmailupäiville 2026. Kahden päivän ajan, 6.–7.6. perheet ja … Lue lisää
13.5.2026 | Kulttuuri
Karlovan päivät Tartossa
Karlova on kaupunginosa aivan Tarton keskustan eteläpuolella, ja se on ainutlaatuinen koko Euroopassa. Alueella on vahva yhteisöhenki, jota juhlistetaan … Lue lisää
12.5.2026 | Ravintolat
Suuri Tallinnan Ruokakatu 2026
Suuri Tallinnan Ruokakatu eli Tallinn Street Food Festival on kolmipäiväinen ulkoilmatapahtuma, joka järjestetään 22.–24.5. jo kuudennetta kertaa Tallinnan Laululavalla. … Lue lisää
9.5.2026 | Vapaa-aika
5
Pidä lapset liikkeellä lomalla – viihdyttäviä kohteita koko perheelle
Loma Virossa on erinomainen valinta lapsiperheelle, mutta vaikka maasta löytyy satoja laadukkaita leikkipuistoja, koko lomaa ei ehkä kannata viettää … Lue lisää
5.5.2026 | Vapaa-aika
Romurallia yläilmoissa
Itä-Virumaalla, Jõhvistä Tarttoon vievän maantien varrella Väike-Pungerjassa järjestetään lauantaina 9.5. romuralli paikassa, joka on hieman sivussa kaupungeista mutta ainutlaatuinen … Lue lisää
23.4.2026 | Vapaa-aika
Kromin kiiltoa ja V8:n murinaa Laululavalla
Vapunpäivä eli 1.5. on Virossa muodostunut jo perinteikkääksi amerikkalaisten autojen harrastajien kaudenavajaispäiväksi. Tänä vuonna avajaisia vietetään aiempaa näyttävämmin, koko … Lue lisää
22.4.2026 | Vapaa-aika
Rattafest 2026 -pyöräilyfestivaali
Rattafest 2026 on monipäiväinen festivaalihenkinen retkipyöräily- ja ulkoilmatapahtuma, joka järjestetään luonnonkauniilla Setomaan alueella Kaakkois-Virossa. Tapahtuma on suunniteltu olemaan enemmän … Lue lisää