Tuoretta tietoa Virosta
28.11.2024 | Viro

Näistä puhutaan

Kuvat Jürgen Randma, Andrei Chertkov, Marek Lumi / Unsplash

Näistä puhutaanNATOn pääsihteeri Mark Rutte ja Viron pääministeri Kristen Michal Tallinnassa lokakuussa 2024.

 

Viroon tulee ”sotavero”

Viroon tulee ensi vuoden alusta alkaen turvallisuusvero (julgeolekumaks), jota kutsutaan yleisesti nimellä ”sotavero”. Väliaikaiseksi kaavailtu vero on suuruudeltaan kaksi prosenttia, ja sen joutuvat maksamaan niin yksityishenkilöt kuin yrityksetkin. Maksuun ”sotavero” tulee vuoden 2026 aikana.

Oikeistoliberaalia reformipuoluetta edustava pääministeri Kristen Michal on kertonut, että turvallisuusverosta saatava raha tullaan käyttämään Viron sotilaalliseen valmistautumiseen kriisitilanteiden varalle. Turvallisuusveroa kerättäisiin vuosittain noin 400 miljoonaa euroa.

Michal sanoi Tallinnassa 22. lokakuuta tavatessaan NATOn uuden pääsihteerin Mark Rutten, että puolustusliiton vaatima kahden prosentin osuus NATO-maiden bruttokansantuotteesta puolustusmenoihin ei ole riittävän suuri nykyisessä turvallisuustilanteessa.

Hallitus haluaa lopettaa myös julkisen velan kasvun menojen säästökuurin ja veronkorotusten sekä uusien verojen avulla.

Arvonlisävero ja tulovero tulevat molemmat nousemaan kaksi prosenttiyksikköä vuoden 2025 aikana. Myös esimerkiksi tupakka- ja alkoholivero tulevat nousemaan.

Lisäksi Viroon tulee uutena verona autovero, joka on aiheuttanut paljon vastustusta kansalaisten keskuudessa.

 

 

Viron julkisen talouden velka kasvoi toiseksi eniten EU:ssa – maa on kuitenkin unionin vähiten velkaantunut valtio

Eurostatin lokakuussa julkaisemista tilastoista ilmenee, että huhti-kesäkuussa 2024 Viron julkisen talouden velka kasvoi 4,7 prosenttiyksikköä suhteessa bruttokansantuotteeseen. Se oli toiseksi eniten koko EU:n alueella. Vain Suomessa velka kasvoi enemmän eli 5,2 prosenttiyksikköä.

Ero on kuitenkin siinä, että Suomen julkisen talouden velka oli 80 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, kun Virossa vastaava luku oli vain 24 prosenttia. Vaikka Viron velkasumma kasvoi, on maa kuitenkin Euroopan unionin vähiten velkaantunut valtio.

Koko EU:n velkasuhde oli huhti-kesäkuussa 81,5 prosenttia.

Pahiten velkaantuneet Euroopan valtiot ovat Kreikka, jossa julkisen talouden velka suhteessa bruttokansantuotteeseen oli peräti 164 prosenttia, sekä Italia (137 prosenttia) ja Ranska (112 prosenttia).

Viron hallitus on aloittanut tiukat säästötoimet valtion velan kasvun taittamiseksi. Säästöt toteutetaan vähentämällä julkisen talouden menoja sekä korottamalla veroja.

 

 

Asuntojen hinnat ovat nousseet Virossa vuodesta 2010 alkaen 232 prosenttia

Viroon asuntoihin sijoittaneet voivat olla tyytyväisiä. Hinnat ovat nousseet Virossa viimeisten 14 vuoden aikana hurjasti.

Eurostatin mukaan ovat asuntojen hinnat nousseet Virossa vuodesta 2010 alkaen peräti 232 prosenttia. Tämä on suurin nousu koko Euroopan unionin alueella. Toiseksi eniten asunnot kallistuivat Unkarissa, jossa nousua oli 218 prosenttia.

Myös vuokrat ovat Virossa kasvaneet Euroopan ennätystahtia. Nousua vuokriin on tullut vuodesta 2010 alkaen 203 prosenttia.

Vain Italiassa asuntojen hinnat halpenivat vuosien 2010–2024 aikana. Laskua oli 5 prosenttia. Myös Suomi kuuluu niihin maihin, joissa asunnot eivät suuresti kallistuneet. Suomessa asuntojen hinnat nousivat 14 vuoden aikana ainoastaan 5,4 prosenttia.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
asuntojen hinnat virossa asunto Tallinnasta julkinen velka Kristen Michal sotavero viron politiikka Viron talous vuokrat

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää