Tuoretta tietoa Virosta
10.7.2020 | Kulttuuri

Musakesä ei hyydy koronaan – tarjolla huippuklassista ja rockin räminää

Musiikkitapahtumat eri puolilla Viroa tarjoilevat heinä- ja elokuussa monipuolisen kattauksen.
Teksti Mikko Virta,
kuvat Helina Kõrm, Kaupo Kikkas

Musakesä ei hyydy koronaan – tarjolla huippuklassista ja rockin räminääVuoden naisartistiksi valittu Anna Kaneelina esiintyy heinäkuussa TAFF:fest-tapahtumassa. Hänet voi nähdä elokuussa myös Tallinn Music Weekillä.

Heinäkuun suuremmat festivaalit on peruttu, mutta esimerkiksi Viljandin perinnemusiikkifestivaalin tilalla järjestetään kaksi konserttia: 24. ja 25.7. Lavoilla nähdään tiukka otos Viron kansanmusiikkiyhtyeitä, muun muassa Trad.Attack!, Puuluup, Untsakad ja Kukerpillid. 

Täysin uusi festari on 17.–18.7. Haapsalussa järjestettävä TAFF:fest. Parin päivän aikana voi komean piispanlinnan pihalla nauttia huippujazzista virolaisten artistien esittämänä. Mukana ovat muun muassa vuoden naisartistiksi valittu Anna Kaneelina ja Smilers-yhtyeestä tuttu Hendrik Sal-Saller.

Kapellimestari Paavo Järvi johtaa Pärnun musiikkifestivaalin avajaiskonserttia 16.7. Pärnun konserttitalossa.

Pärnun musiikkifestivaali tuo kesäpääkaupunkiin 16.–23.7. klassisen musiikin tähtiä. Festivaalin avajaiskonsertissa Pärnun konserttitalossa kuullaan Arvo Pärtiä ja Beethovenia pianisti Kalle Randalun ja Tallinnan kamariorkesterin esittäminä. Tahtipuikkoa heiluttaa kapellimestari Paavo Järvi.

Jos haluaa bongata mahdollisimman monta virolaista pop- ja rockartistia, kannattaa suunnata 1.8. Kapa Festivalille, jossa esiintyy virolainen indie-menestyjä Ewert and The Two Dragons, huippusuosittu räp-artisti Reket, Vaiko Eplik ja Jaan Pehk. Festivaali järjestetään Tallinnan lähellä Kohilassa.

Vaikka muut kansanmusiikkifestivaalit onkin peruttu, Viru Folk järjestään. Käsmun merenrantakylään saapuu 7.–9.8. taas Viron eturivin artisteja. Tällä kertaa teemamaana on Norja ja pääesiintyjäksi odotetaan Euroviisu-voittaja Alexander Rybakia. Herran saapuminen riippuu Norjan hallituksen karanteenivaatimusten lievennyksistä.

 

Turvallisuus etusijalla

Tapahtumien yleisömääriä on rajoitettu. Heinäkuusta alkaen sisätapahtumissa saa olla enintään 500 ihmistä, ulkotapahtumissa 1 000 ihmistä. Myös käsidesiä on yleensä tarjolla.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
anna kaneelina keikka konsertti musiikki paavo järvi pärnun musiikkifestivaali

23.5.2023 | Vapaa-aika

Alkukesän tapahtumat Virossa

Alkukesän tapahtumat Virossa

27.5. Ruokamarkkinat Narvan maut Narvan kesäkauden avajaisia vietetään ruokamarkkinoiden merkeissä. Markkinoilla voi maistella eri ruokakojujen herkkuja kahden euron hintaan. … Lue lisää

23.5.2023 | Historia

Merten valtiaat saapuivat Lentosatamaan

Merten valtiaat saapuivat Lentosatamaan

Lentosatamassa avattiin kaksi kiehtovaa näyttelyä, joita molempia yhdistää meri ja rikkaudet. Toinen kertoo ensimmäisistä Itämeren seudun viikingeistä ja toinen … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Kulttuuri

Laulu- ja tanssijuhlat kokoavat yhteen koko kansan

Mainos Laulu- ja tanssijuhlat kokoavat yhteen koko kansan

Laulu- ja tanssijuhlat kokoavat Tallinnaan tuhansia nuoria laulajia, tanssijoita ja muusikoita sekä kymmeniä tuhansia katsojia eri puolilta Viroa ja … Lue lisää

18.5.2023 | Kulttuuri

Lauantaina on Virossa Museoyö

Lauantaina on Virossa Museoyö

Kerran vuodessa Viron museot pitävät oviaan avoinna vierailijoille tavallista pidempään. Tapahtuma on osa yleiseurooppalaista museoyöohjelmaa. Museoyöjärjestetään lauantaina 20. toukokuuta … Lue lisää

18.5.2023 | Mainos | Historia

Nyt Virossakin on museokortti! – sata museota, yksi museokortti

Mainos Nyt Virossakin on museokortti! – sata museota, yksi museokortti

Museokortilla pääsee vuoden aikana rajoituksetta vierailemaan yli sadassa museossa, galleriassa ja elämyskeskuksessa eri puolilla Viroa. Yli 500 näyttelyä odottaa … Lue lisää

16.5.2023 | Kulttuuri

2023 on Virossa saunavuosi

2023 on Virossa saunavuosi

Virossa vuosi 2023 on omistettu saunalle: kulttuurille, tavoille, tuotteille, yrityksille, yhteisöille ja kaikille niille, jotka pitävät saunomisesta. Saunavuoden ideoija … Lue lisää

11.5.2023 | Kulttuuri

Tallinn Music Week käynnistyi

Tallinn Music Week käynnistyi

15. Tallinn Music Week (TMW) -festivaali alkoi eilen lyhyellä avajaistapahtumalla. Festivaalin varsinainen musiikkiosuus alkaa tänään 11. toukokuuta ja jatkuu … Lue lisää

8.5.2023 | Vapaa-aika

Tallinna juhlii huomenna Eurooppa-päivää luonnon monimuotoisuudella ja konsertilla Vapaudenaukiolla

Tallinna juhlii huomenna Eurooppa-päivää luonnon monimuotoisuudella ja konsertilla Vapaudenaukiolla

Eurooppa-päivän yhteydessä on huomenna 9. toukokuuta kello 15–18 Euroopan luonnon monimuotoisuuden päivä eli RoheFest sekä kello 18–21konsertti Tallinnan Vapauden … Lue lisää