Tuoretta tietoa Virosta
9.4.2022 | Ravintolat

Michelin-arvioijat tulivat Viroon

Teksti Timo Huttunen
Kuva Lauri Laan

Michelin-arvioijat tulivat Viroon

 

Michelin-ravintolaopas arvioi nyt myös virolaisia ravintoloita. Kansainvälisesti tunnetuin ravintoloiden arviointijärjestelmä tuli vihdoin maahan.

Michelin-arvioijat ovat jo aloittaneet ravintolavierailut Virossa. Mahdollisesti ensimmäiset tähtien arvoiset paikat julkistetaan Tallinnassa 25. toukokuuta.

Ulkomaankauppa- ja tietotekniikkaministeri Andres Sutt vertasi Michelin-oppaan tuloa Viroon elokuvamaailman Oscar-palkintoon.

Michelinin saapumisella voi olla merkittävä taloudellinen vaikutus koko maan matkailualaan.

Parhaat ravintolat julkistetaan joka vuosi. Suurin tunnustus on tähti, joita voi saada jopa kolme. Jos ravintola ei saa tähtiä, mutta on silti hyvätasoinen, sitä voidaan suositella oppaassa.

Maailmanlaajuisesti opas suosittelee yli 15 000 ravintolaa, joista noin viidennes on tähtiravintoloita.

Michelin aloitti ravintoloiden tähtiluokituksen jo 1930-luvulla. Tähtiä annetaan ravintoloille, jotka edustavat arvostelijoiden mielestä poikkeuksellista laatua sekä ruokakulttuurin että ruoanlaittotaidon osalta.

Tähdet kertovat ainoastaan ravintolassa tarjottavasta ruuasta. Arvioinnin perusteena on viisi kriteeriä: raaka-aineiden laatu, ”käsityö” eli valmistustapa sekä makujen yhteensopivuus, ”persoonallisuus” eli miten on onnistuttu tuomaan esiin jotain ainutlaatuista, hintalaatusuhde ja laadun pysyvyys eli ruokailuelämyksen on oltava samalla tasolla koko ajan.

Ravintola voi saada yhden tähden, jos se on arvioijien mielestä erittäin hyvä omassa luokassaan. Kaksi tähteä saa, jos henkilökunnan taidot ovat erinomaisen hyvät. Kolmen tähden paikassa ruoanlaittotaito ja ravintolan ruoka ovat poikkeuksellisen hyviä.

Rising Star -maininnan saa ravintola, joka on potentiaalinen ehdokas ensimmäisen tähden tai lisätähden saajaksi. Bib Gourmand -merkintä annetaan ruokapaikalle, jolla on erityisen hyvä hintalaatusuhde. Lisäksi hyvästä laadusta kertovia niin sanottuja ”haarukka ja lusikka” -merkkejä voidaan antaa ravintolalle yhdestä viiteen.

Michelinin ravintola-arvioijilla on tavallisesti ravintola-alan koulutus ja useamman vuoden käytännön kokemus tehtävistä alalla.

Arvio perustuu joka vuosi tapahtuviin vierailuihin. Se voi lisätä tai vähentää ravintolan tähtien määrää tai poistaa ne kokonaan.

Arvioijat ovat nimettömiä, he eivät kerro vierailustaan ja maksavat itse ruokansa ja juomansa. He pysyvät tuntemattomina myös työnsä ulkopuolella.

Vuonna 2021 Suomessa oli seitsemän Michelin-tähtiravintolaa.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
makuelämys michelin Michelin-opas Michelin-tähti ravintola-arviointi ravintolaopas tallinnan ravintolat viron parhaat ravintolat

20.11.2025 | Ravintolat

Rannalle piilotettu huippuravintola

Rannalle piilotettu huippuravintola

Kogu Resto sijaitsee paikassa, jota on vähän vaikea löytää. Ravintola on Tallinnassa meren rannalla Kalamajan kaupunginosassa, Linnahallin ja vanhan … Lue lisää

16.11.2025 | Ravintolat

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Kun ajattelemme aasialaista ruokaa, mieleen tulevat yleensä ensin wokatut nuudelit ja riisi. Ne ovat toki herkullisia, mutta mitä jos … Lue lisää

15.11.2025 | Ravintolat

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Vaikka Burger Boxin julkisivu ei herätä suuria odotuksia, sisällä odottaa Liisa Ihmemaassa -kaltainen omaleimainen maailma: pieni ja hämärä ruokailutila, … Lue lisää

13.11.2025 | Ravintolat

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

O2 on uusi moderni ravintola, joka selvästi pyrkii Viron Michelin-ravintoloiden sarjaan. Keittiömestari Martin Meikas on luonut ravintolamiljöön ja menun, … Lue lisää

12.11.2025 | Ravintolat

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Saksalainen Matthias Diether aloitti kokin uransa vuonna 1995. Vuodesta 2016 alkaen hän toimi keittiömestarina Muhun saarella Pädasten kartanon Alexander-ravintolassa … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Ravintolat

Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Mainos Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Ports on sanaleikki, joka viroksi tarkoittaa annosta ja englanniksi satamia. Ports Kitchen/Bar -ravintolassa molemmat merkitykset toimivat. Ravintolan ruokalista rakentuu … Lue lisää

6.11.2025 | Ravintolat

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron alueen suosittu Makuseikkailu alkoi eilen 5. marraskuuta. Tapahtuma järjestetään jo seitsemättä kertaa. Kahden viikon ajan alueen ravintolat ja … Lue lisää

4.11.2025 | Ravintolat

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viro muuttuu pariksi viikoksi todelliseksi gastronomiseksi taivaaksi, kun vuosittainen Metsast taldrikule -tapahtuma (suomeksi Metsästä lautaselle) järjestetään jo kuudetta kertaa. … Lue lisää